Silmienväristä kyselyä
Tuolla alla taas keskustellaan silmienväristä, joten tehdään selvitys porukan mielipiteistä.
Kommentit (13)
Minulla vihreät (reunoilla ruskeaa, keskellä vihreää, melko tummat silmät ja tooodella isot). Silmät ovat minussa parasta ja niistä olen saanut aina kehuja. Silmäni olivat vielä ala-asteella tumman siniset ja alkoi myöhemmin taittumaan vihreään.
Olen aina ihaillut ruskeita silmiä ja halusin ruskeasilmäisen miehen. Löysin kuitenkin sinisilmäisen ja täytyy sanoa että näin aikuistuttua koko silmienväriasia vain huvittaa. Esimerkiksi minun jättisilmät näyttäisi aika pelottavilta ruskeina ja mieheni näyttäisi "tavalliselta" ruskeasilmäisenä. Ihanaa kun meitä on moneen. Suomessa ollaan onnekkaita että vaihtelua riittää ja kaikki ei ole ruskeasilmäisiä.
Sellaiset syvän siniset joihin voi hukkua <3
Ruskeat tai kirkkaan siniset. Useimmilla on hailakat sekasilmät, kuten itselläni. Onneksi vaimolla on kauniinmuotoiset, ruskeat silmät.
On sanonta: Älä ole niin sinisilmäinen??? Se lienee tarkoittaa, ettei näe silmillään mitä ymärillä tapahtuu? Että se ruskea- tai vihreäsilmäinen pettää?
Taitaa olla ihan suomalainen sanonta? Vai??
Tummansiniset on kauneimmat. Myös sellaiset sinivihreät on kauniit. Ruskeista en hirveästi tykkää (paitsi joillekin sopii sellaiset tummanruskeat todella hyvin), enkä etenkään mistään vihreän ja ruskean sekoituksista. Todella vaaleansiniset ei myöskään viehätä.
Vihreäsilmäiset ovat ainakin pirullisia, ilkeitä. Siniset parhaat. Ruskeasilmäiset miehet ainakin ovat yleensä narsistisia ja väkivaltaisia.
Riippuu.siniset voi olla tosi natit,mut monilla ne on sellaset ettei oikeen erota ees varia ja jotrnkon haaleet.esim sil missi jonna zipruksel on tosi kauniin variset silmat.ruskeet on joillain tylsat,mut useemmin herattaa huomion kai ku suomessa ollaan.vihreetki voi olla natit.riippuu niin paljon.
Aika monil on aika tavalliset silmat.silmameikeil tietty saa muutosta aikaan paljon.se on vaan yks osa kokonaisuutta.
Siniset kauneimmat ja rehellisimmät. Niihin pystyy uppoutumaan rakkaussuhteessa. <3
Semmoiset selkeästi jonkun väriset silmät, joista jäänsiniset ilman harmaata vivahdetta ovat ehdottomattomasti kauneimmat ja rakkaimmat. Mutta valo vaikuttaa paljon siihen näyttääkö silmien väri kauniilta vai ei, kirkkaalla säällä monivärisetkin silmät ovat kauniit, kun niistä erottuu selkeästi eri väririnkulat.
Vierailija kirjoitti:
Vihreäsilmäiset ovat ainakin pirullisia, ilkeitä. Siniset parhaat. Ruskeasilmäiset miehet ainakin ovat yleensä narsistisia ja väkivaltaisia.
Ethän sinä hyvä ihminen voi yleistää ja liittää silmienväriin luonteenpiirteitä.
Naisella ruskeat, miehillä siniset.