Millä paheilla yrität liventää ahdistusta?
Itse yritän olla armollinen itselleni ja muuttaa tapojani parempiin valintoihin.
Yritä suhtautua asioihin neutraalimmin ja toiveekkaammin. Kuitenkin ahdistus painaa ihan tiedostamattakin toisinaan.
Luen paljon, etenkin pääsykokeisiin yritän vaikka motivaatio on kyllä koetuksella toisinaan. En edes käy säännöllisesti töissä tällä hetkellä enkä jaksa seuraakaan.
En vain jaksa muuta kun pyrkiä parempiin valintoihin yleisen hyvinvoinnin kannalta.
Esimerkiksi alkoholi on jäänyt joka oli minulle ongelma. Nyt ei tulisi mieleenkään, kun se on jäänyt pois niin näkee paljon paremmin kuinka kamala myrkky se on ollut ja ihmettelen kuinka kauan pystyinkin elämään sellaista elämää ja vieläpä kovaan työntekoon yhdistettynä.
Vapaa-ajan ja rahat olisi voinut käyttää fiksumminkin.
Olen laihtunut ja tarkkailen ruokavaliota enemmän.
Kuitenkin joskus syön makeisia jos on päiviä kun ahdistaa ja tarvitsen jotain mielihyvää. Sen jälkeen tulee kyllä todella huono olo myöskin henkisesti.
Tupakoinnin haluan lopettaa, se olisi seuraava askel kun olen sopeutunut kaikkeen muuhun. Yritän rutinoitua vielä moneen asiaan.
Ahdistaa kuitenkin jo pelkkä makeisten syöminen. En kestä sitä sokerinkaan tuomaa pöhöä ja jumitusta. Sekin masentaa.
Ahdistaa ahdistaa.....
Niin moni asia muuttuu niin nopeasti joka on hyvä mutta jaksaisi vaan pyrkiä vahvana eteenpäinkin nykyhetkeen sopeutumisen lisäksi.
Loppuen lopuksi pitäisi olla kiitollinen ja nauttia, että nyt voin pienen hetken vain olla rauhassa eikä ole mihinkään täysin sidoksissa.
Kommentit (17)
Laadukkailla alkoholijuomilla pienissä määrin nautittuna.
Joissain vaiheessa Instagram toimi. Oli kiva laittaa kuva jokaisesta päivästä jostain tietystä hetkestä. Sitten se jäi.
Paheettomuudella.
Sokeri on viimeisin, paitsi tänään myöhään kotiin kiiruhtaessani sorruin mantelimassaan. Heekkua.
Hyvinhän sinulla menee! Ei tarvitse olla täydellinen.
Liikunta! Paras lääke ahdistukseen.
Vierailija kirjoitti:
Liikunta! Paras lääke ahdistukseen.
Luin uudestaan aloituksen. Ei liikunta ole pahe.😏
Karkki ja voileivät, alkoholi, seksi, raskas liikunta.
Shoppailu + alkoholi (kohtuudella).
Lieventää*
Otsikko.
Ap