Kevyempi Toinen Kierros
Kommentit (10)
Itse olen myös ihmetellyt tätä tiettyjen ihmisten vohkaamista ruokarajoituksista. Kohtuus ja maalaisjärki vie aika pitkälle. Itse olen tänä kesänä jo nauttinut useamman alkoholittoman siiderin saunan päälle ja syönyt armotta fetajuustoa, mozzarellaa ja majoneesia sekä tuorejuustoja. Suomessa kuitenkin elintarvikevalvontakin on aika korkeatasoista, että tuskin tunnettujen merkkien kieltolistalta löytyviäkin tuotteita uskaltaa melko hyvällä omallatunnolla kohtuudella syödä. Terkkarin hyväksynnällä vedin Italian lomalla italialaista jäätelöäkin ja selvisin niistä toksiinitesteistä puhtain paperein sen jälkeen..=)
Kyllä mä olen syönyt graavilohta (itse tehtyä kylläkin), valkohomejuustoa jne. jne. varsinkin toisen raskauden aikana. Ja sitä PepsiMaxia meni ihan hirveet määrät. Ja ihan ihminen sieltä ulos "pullahti". Kappas vain. :)
Sama juttu meikäläiselläkin; ensimmäisessä raskaudessa kiellot otettiin todella vakasti, mutta toisella kerralla en jaksanut nipottaa. Join lasin viiniä silloin tällöin ja kielletyt ruuat muistin vasta silloin, kun ne olin jo syönyt. Meille tuli normaali ja täysin terve pikku poika :)
Itse en edes ensimmäisessä raskaudessa ollut kovin tarkkana noiden ruokarajoitusten kanssa. Söin graavilohta (eikös se kielto koske vakuumipakattua kalaa ylipäätään?), sushia luotettavassa paikassa, homejuustoja, tuorejuustoja ja silloin tällöin join lasillisen viiniä. Terve lapsi oli esikoinen ja nyt toinen myös, vaikka syntyi jo r34+1. Raskausdiabeteksen takia ruokavalio oli kyllä muuten terveellinen molemmissa raskauksissa ja söin todella vähän mitään herkkuja. Mutta pointti siis se, että oman maalaisjärjen käyttö näiden neuvolan suositusten suhteen on ihan sallittua ja joissain kohdin jopa toivottavaa, esim. voi vs. margariini... Itse en kyllä margariiniin koske, vaikka kuinka oli neuvolan suositus :P
Oho, tuollaisesta en ole kuullutkaan! Mikä niissä holittomissa sitten on huonoa? Itse olen raskauksien myötä huomannut että himoitsen enemmän oluen makua kuin sitä alkoholia, joten holittomat toimivat hyvin :)
Samaa mieltä itsekin olen, kohtuus kaikessa ja järki jonkunverran päässä. Keväällä muistaakseni löytyi kuitenkin listeriaa jonkun suuren kauppaketjun oman merkin pakastevadelmista, joten myönnän toki etteivät ne varoitukset ihan turhia ole.
Minulla myös tässä toisessa raskaudessa on limsa maistunut ihan älyttömissä määrin :D Kummallista, kun en normaalisti juo lähes lainkaan limsaa.
Tosin Vikua odottaessa vetelin sitä mansikka-tripiä joka ei todellakaan uponnut ennen eikä ole sen jälkeenkään maistunut ;)
Minä katselin ensimmäisellä kierroksella niitä ruokarajoituksia vähän tarkemmin (tosin teilasin silloinkin monet älyttömiksi ja liian hankaliksi noudattaa), mutta ajoittainen viinilasillinen kelpasi silloinkin.
Saattoi muuten olla että kielto koski yleisesti vakuumipakattua kalaa, en muista enää ollenkaan.
Mutta onneksi ainakin sushia saa vetää, oih! :)
Mä oon niin samaa mieltä sun kans! Kummassakin mun raskaudessa on löytynyt jopa sellaisia ihmisiä, jotka paheksuu alkoholittoman oluen/siiderin/viinin juomista. Oikeasti?!