Pakkohoito - kenelläkään tietoa, kuinka käytännössä tapahtuu?
Lähipiirissä on ihminen, jonka alkoholismi on ollut perheemme murheena jo vuosia. Viimeisen viiden vuoden ajan tätä ihmistä on kuljetettu hoidosta toiseen ja hän on ollutkin selvänä joitakin aikoja, pisimmillään 3-4 kk. Sen jälkeen alkaa aina epätoivoinen ryyppyputki, joka yleensä kestää viikosta kahteen. Läheistä ei sen aikana saa kiinni (sisarukset, vanhemmat, puoliso yrittäneet), mutta hän saattaa itse soitella esim. keskellä yötä sekavia puheluita. Jutut kuulostavat vähintään psykedeelisiltä, vaikka käsittääkseni henkilö käyttää edelleen ainoastaan alkoholia. Olen kuitenkin alkanut epäillä, että läheiselle on puhjennut jonkinlainen mielenterveysongelma. Kerran hän myös kävi erään perheenjäsenensä kimppuun, ja uhri sanoi, että läheinen tuskin edes tunsi häntä, vaan vaikutti siltä kuin tämä olisi ollut psykoosissa.
Viime aikoina hän on myös alkanut joutua ensiapuun aina silloin tällöin. Hän on kompastunut, kierinyt portaita alas, menettänyt tajuntansa ja vaikka mitä muuta. Tämän lisäksi hänellä on äskettäin todettu hoitoa vaativa perussairaus, johon hänellä on säännöllinen lääkitys. Jos lääkettä ei ota, sillä voi olla vakavia seurauksia. Selvinä aikoina hän pitää huolta itsestään, mutta humalassa kaikki unohtuu. Lääkkeenotossa on välillä viikonkin taukoja.
Henkilö myös tuhlaa holtittomasti rahaa ryyppyjaksojensa aikana ja koko elämänhallinta on aivan kadoksissa. Hän saattaa humalassa ostaa vaikka kolmena peräkkäisenä päivänä liput ruotsinlaivaan ja kuitenkin unohtaa mennä sinne. Sama toimintatapa pätee kaikkeen muuhunkin. Koti on täynnä humalassa tehtyjä hankintoja. Hän myös hukkaa jokaisen putken aikana hanskoja, puhelimia, silmälaseja.
Olemme epätoivoisia hoidon suhteen, koska läheinen ei suostu menemään enää itse hoitoon. Pelkään, että hän tuhoaa terveytensä lopullisesti tällä juomisella ja haluaisin selvittää tahdonvastaisen psykiatrisen hoidon mahdollisuuksia.
Onko kenelläkään asiasta tietoa, muutakin kuin että hoidon saaminen on vaikeaa tässä maassa? Olen käsittänyt, että jos henkilö ei enää kykene pitämään itsestään ja terveydestään huolta, ns. pakkohoitoa voidaan kuitenkin harkita?
Kommentit (13)
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Ja tahdonvastainen hoito loppuu heti, kun yksikin kriteeri lakkaa olemasta.
Ainoa keino on M1-lähete, jota ei ihan kauhean helposti saa. Pelkkä alkoholismi ei riitä, sekavuustilat saattaa ehkä jossain tapauksessa riittääkin. Jos on epäily psykoosista, niin soitto 112 ja lähettävät sieltä yksikön tarkistamaan kuntoa ja päättämään jatkosta.
Tuolla on tarkemmin selitettynä prosessia https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
"Päihteiden väärinkäytöstä tai päihderiippuvuudesta kärsivä henkilö voidaan määrätä sairaala- tai laitoshoitoon mielenterveyslain, päihdehuoltolain tai lastensuojelulain perusteella. Lainsäädännön tarkoituksena on turvata päihdepotilaalle tarvittava hoito silloin, kun hän vaarantaa terveytensä päihteiden käytön tai siihen liittyvän mielenterveyden häiriön vuoksi. Pakkohoidon perusteena on päihdepotilaan kyvyttömyys sairautensa tai päihderiippuvuutensa vuoksi tehdä harkittuja päätöksiä."
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu, jos ei ole itselle tai muille vaaraksi. Eikä tule paraneminen onnistumaan ilman omaa tahtoa. Henkilö pitää saada itse ymmärtämään oma tilansa.
Ei onnistu vaikka olisi itselleen vaaraksi, jos ei suoranaisesti uhkaile itsemurhalla, sittenkin epävarmaa.
t: kokemusta on.
Ette saa tätä ihmistä tahdonvastaiseen hoitoon, taivaan kiitos! Olisi se nyt ihan kamalaa, jos aikuisella ihmisellä ei olisi vapautta ryypätä itsensä hengil_tä kun niin valitsee. Teidän pitää vaan hyväksyä, että kun hän ei kerran hoitoon ainakaan vielä halua, niin hän on itse valinnut toistaiseksi nykyisen elämäntapansa, koska katsoo siitä olevan enemmän iloa kuin haittoja.
Itse voitte valita pitää etäisyyttä, jos ja kun alkoholisti on liian raskas jaksaa.
Itse olen siinä mielessä samassa tilanteessa että olen tietoisesti, selvin päin ja täysissä voimissani valinnut juoda itseni hautaan. MInä olen onneksi onnistunut katkaisemaan välit kaikkiin sekaantuviin omaisiin, joten sellaisista ei ole häiriötä.
Vaikea uskoa, että noilla perusteilla saisi pakkohoitoon, niin älytöntä kuin se onkin.
Vierailija kirjoitti:
"Päihteiden väärinkäytöstä tai päihderiippuvuudesta kärsivä henkilö voidaan määrätä sairaala- tai laitoshoitoon mielenterveyslain, päihdehuoltolain tai lastensuojelulain perusteella. Lainsäädännön tarkoituksena on turvata päihdepotilaalle tarvittava hoito silloin, kun hän vaarantaa terveytensä päihteiden käytön tai siihen liittyvän mielenterveyden häiriön vuoksi. Pakkohoidon perusteena on päihdepotilaan kyvyttömyys sairautensa tai päihderiippuvuutensa vuoksi tehdä harkittuja päätöksiä."
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Käytännössä kuitenkin ihminen saa ihan rauhassa vaarantaa terveytensä eikä siihen kukaan puutu, eikä pidäkään puuttua. Jos nyt tuskissaan ihan suoraan itsemurhalla uhkailee tai on sitä jopa yrittänyt, niin sitten pakkohoito voi tulla kyseeseen.
Mutta muuten - eihän sillä olisi mitään rajaa kuinka pienestä ihmisiä voisi viedä pakkohoitoon jos tuo lainaus otettaisiin kovin kirjaimellisesti. Muutenhan voitaisiin vaikka jokainen, joka suurkuluttaa, tai vaikka syö epäterveellisesti samaan aikaan kun käyttää alkoholia, kiikuttaa pakkohoitoon, koska hän harjoittaa terveydelle haitallista toimintaa. Näitä tämmöisiähän on ihan työssäkäyviä ihmisiä tässä maassa vaikka kuinka paljon.
Pakkohoidon täytyy olla kyllä ihan viimesijainen toimenpide, koska muuten on riski että kajotaan ihmisten valinnanvapauteen. Ei kaikki ihmiset esim. arvosta tervettä ja pitkää elämää, ja senkin valinnan saa tehdä.
Paras konsti pakottaa alkkis hoitoon on poistaa siltä kaikki edellytykset juopottelun harrastamiseen. Siis heivata se pihalle asunnosta, lopettaa sen taloudellinen, henkinen ja ruumiillinen avustaminen, lakata valehtelemasta sen puolesta ja katkaista välit, kunnes se on kuivilla.
Eli ulos kämpästä ja ulos elämästä. Jos asustaa omassa huushollissaan, niin sitten lähtee muu perhe. Sääli naapureita, mutta eivät ne sitä touhua pitkään kuuntele, kun tulee häätö.
Kiinnostaisi tietää, miksi tuollainen laki on, jos sitä ei kerran ikinä käytetä. Aina kun tähän asiaan törmää, korostetaan vain sitä kuinka mahdotonta hoitoon pääsy on.
Suomessa joutuu pakkohoitoon helpommin kuin missään muussa maassa. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle monia huomautuksia tästä.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, miksi tuollainen laki on, jos sitä ei kerran ikinä käytetä. Aina kun tähän asiaan törmää, korostetaan vain sitä kuinka mahdotonta hoitoon pääsy on.
Hoitoon PÄÄSY ei ole ollenkaan mahdotonta, silloin kun ihminen sitä itse haluaa. Sen sijaan hoitoon PAKOTTAMINEN vastoin tahtoa on syystäkin vaikeaa.
Ensinnnäkin, se ei käytännössä toimi. Jos ihminen ei halua kuiville, niin mitä se hyödyttää jos hänet pakkoraitistetaan pakkohoidossa. Hän alkaa juoda tai käyttää aineita heti kun pääsee pakkohoidosta pois. Raitistumiseen tai huumeista pääsemiseen täytyy olla oma tahto, että se onnistuu.
Toinen juttu on, että yksilönvapaus on äärimmäisen tärkeä arvo sekin. Suomi on jo saanut huomautuksia EU:n ihmisoikeustuomioistuimesta siitä, että täällä pakkohoitopäätöksiä tehdään liikaa. Suomalaiset nyt ainakin tällä hetkellä luottavat paljon omaan järjestelmäänsä, mutta yhteiskunta ei välttämättä aina ole yhtä vakaa, ja siksi ei koskaan pitäisi päästää syntymään lakeja, joiden perusteella esim. toisinajattelijoita on helppo laittaa pakkohoitoon, pois silmistä.
Miten ap ajattelet että tuo auttaisi? Jos hänet nyt otettaisiin tahdonvastaiseen hoitoon vaikka sillä perusteella, että juomisen takia sairauden hoitoon tarkoitettu välttämätön lääke jää ottamatta ja aiheuttaa siten akuutin riskin terveydelle, niin eihän siellä voida muuta tehdä kuin katkaista juomisputki. Sitten kun hän ei enää juo ja ottaa lääkkeensä, ei häntä ole mitään mahdollisuutta pitää pakkohoidossa. Ja kun hän ei ole itse mennyt hoitoon eikä halunnut sitä, kuinka todennäköistä on, etteikö hän alkaisi heti juomaan uudestaan kun pääsee pakkohoidosta? Ehkä vielä oikein uhmakkaasti, kun on moiseen pakkohoitoon laitettu.
Ei onnistu, jos ei ole itselle tai muille vaaraksi. Eikä tule paraneminen onnistumaan ilman omaa tahtoa. Henkilö pitää saada itse ymmärtämään oma tilansa.