Seksi ei kiinnosta ja sen ajatteleminen oksettaa

Kannattaisi varmaan käydä juttelemassa jonkun psykän kanssa (siis psykologin, psykiatrin, psykoterapeutin, tms.), kuulostaa nimittäin hieman että saattaisi olla hyötyä - eikä pelkästään seksin suhteen vaan noin yleisemminkin.

Mistäs me sen tietäisimme?

Kulttuurimme ei ole yliseksuaalinen, vaan ahdistavan seksuaalikielteinen. Näitä asioita käsitellään yhä siltä kannalta, että seksuaalisuuttaan pitää hävetä ja se pitää kätkeä. En tarkoita, että kaikkien pitäisi naida kauppatorilla ketä tahansa, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että asiaan liittyy joko hyssyttelyn ilmapiiri tai asenne, että katsokaa, kuinka rohkea olen, kun uskallan olla epäsovinnainen ja myönnän kulkevani joskus pitkässä hameessa ilman pikkuhousuja.

Onko väkivaltakokemuksiasi käsitelty jossakin ja jotenkin? Seksuaalisuus on syvällä ihmisessä oleva asia, ja seksuaalin loukkaaminen haavoittaa syvältä ja vaikuttaa kauan, kenties loppuelämän. Vaikka päättäisit, ettet ikinä enää halua seksiä kenenkään kanssa, asioista kannattaisi edes sen verran käydä terapeutin kanssa juttelemassa, että selviäisi, haluaako antaa niiden olla vai käydä niitä läpi. Kumpaa tahansa ratkaisua pitää kunnioittaa.

Vaikka seksuaalisuutta pidetään jonkinlaisena terveyden mittarina, sinulla on oikeus elää ilman seksiä. Siitä huolimatta sinulla ei ole oikeutta rajoittaa muiden seksuaalisuutta. Jokaisella ihmiselllä on oikeus seksiin, eri asia sitten, kenen kanssa. On ihan mahdollista, että kumppanisi ei ole valmis jatkamaan elämäänsä kanssasi, jos sinä et halua seksiä. Sitten on vielä sellainen epäsovinnaisempi mahdollisuus, että annat hänelle luvan naida jotakuta muuta. Seksi ei kuitenkaan ole aina vain-seksiä. Joskus se herättää myös ihastuksen ja rakastumisen. Kurjaa: meillä on oikeutemme yksilöinä, mutta emme voi aina toteuttaa niitä niin, etteikö siitä jotakin koituisi itsellemme.

Kiitos vastauksista. Olen käynyt psykologeilla ja sairaanhoitajilla todella monta vuotta, psykologit eivät kuitenkaan anna minkäänlaisia vastauksia mihinkään, itse sielläkin joutuu asiat päättämään, että mitä aikoo tehdä. Tällä hetkellä voin päästä ainoastaan sairaanhoitajalle, joka on erikoistunut ilmeisesti mielenterveysasioihin.

Hyväksyn sen, että puolisoni voi haluta jonkun toisen. Olen hänelle sanonutkin, että voi panna muita. Meillä on joskus ollut todella hyvä seksielämä ja seksi oli romanttista ja intohimoista. Mies valehteli minulle yhdestä asiasta ja jäi kiinni ja sen jälkeen on kuvottanut. 

ap

Yksi elämän kurjista puolista on se, että jos sairastut masennukseen, päädyt alkoholistiksi, tulet seksuaalisesti pahoinpidellyksi tai... mitä kurjaa vain, niin aina olet itse vastuussa kuntoutumisesta. Vaikka olisi moraalisesti oikein ja kohtuullista, että vahingon aiheuttaja korjaa vahingot, niin ei vain tapahdu.

Masennus voi johtua jostakin syystä tai sitten se on jokin keskushermoston välittäjäaineisiin tai herra ties mihin perustuva taipumus: lääkäri voi määrätä lääkkeitä ja terapeutti kuunnella, mutta itse on tehtävä ratkaisu, että lähteekö lenkille vai jääkö koneen ääreen möllöttämään - vaikka varmasti tietää, että lenkki virkistää. Tiedän tämän itse: olen tuhat kertaa jäänyt möllöttämään ja 50 kertaa lähtenyt lenkille. Se ei ole ihan puhdas oman, vapaan tahdon päätös, koska sellaista ei äärimmäisessä mielessä edes ole, mutta vaihtoehdot seurauksineen pitää tietää ja kantaa vastuu.

Alkoholistikaan ei ole syyllinen taipumukseensa. Jotkut kuolevat juoppouteensa, joskus harvoin vaikeastakin tilanteesta joku kuntoutuu: siskoni meinasi kahdesti kuolla, kunnes sai korkin kiinni. En tiedä, kävikö niin lopullisesti, mutta näemmä toistaiseksi.

Kerron oman mielipiteeni. Ole kiltti, ja erota se neuvomisesta. Minä en tiedä, mikä sinun kohdallasi olisi viisasta. En ylipäätään tiedä, mikä missäkin tapauksessa on viisasta. Useimmiten sillä tarkoitetaan taloudellisesti ja/tai sosiaalisesti kannattavaa. Olet jostakin syystä tehnyt aloituksen ja vielä kommentoinutkin vastauksiasi. Sinulla on siis jokin motiivi pohtia asiaa. Et varmaankaan kirjoittelisi tänne ainakaan kysyäksesi, jos olisit vankkumaton näkemyksessäsi, että et ikinä mistään syystä enää halua olla seksin kanssa tekemisissä, etkä halua kenenkään muunkaan tuovan sitä asiaa mitenkään missään esiin. Mielessäni oleva kysymys kuuluu, että onko tavoitteenasi vain pitää parisuhteesi, vai onko mahdollista, että jokin seksin tarve sittenkin elää meilesi sopukoissa omaa elämäänsä ja aiheuttaa sieltä jotakin. En edes halua, että vastaat tähän. Tämä on vain minun ajatukseni. Tai jos vastaat, niin kunnioitan vastaustasi, minä en voi väittää mitään mielesi sopukoista.

On tietenkin kurjaa, että miehesi on valehdellut. Jos elämässä on ollut seksuaalisuuteen liittyviä vaikeuksia ja tuskaa ennenkin, ymmärrän, että pienehkökin asia voi olla liiallinen lisätaakka. Jossain menee sietokyvyn raja. Kun en tiedä, mikä tämä asia on, mistä miehesi valehteli, en voi päätellä siitä mitään. Kysyn kuitenkin, että olisiko se jossakin muussa tilanteessa katkaissut kamelin selän. Jäikö se asia jotenkin käsittelemättä, koska ilmeisesti on yhä taakkana? Voisiko tilannetta mitenkään enää korjata? Jos, niin voisiko se helpottaa sinun oloasi ja parisuhdettasi?

Hae kelaterapiaa. Raskaat kokemukset painavat sinua yhä, etkä ilmeisimmin ole onnellinen tai tyytyväinen nykytilaan.

Terapeutteja ja koulukuntia on erilaisia. Ehkä kannattaa etsiä sellainen, joka tietää paljon aiheesta.

Voisiko Naisten linjassa tai Rikosuhrien puhelimessa joku antaa vinkkejä, mistä ja millaista etsiä?