Henkinen väkivalta parisuhteessa

Tuollaisessa suhteessa se toinen pitää uhrinsa jatkuvasti niin kovan paineen alla, ettei järki kulje enää normaalisti, kun kaikki energia menee siihen varomiseen, mikä ei lopulta autaa mitään kun se aihe riehuntaan tehdään sitten ihan mistä vaan.

Meillä se kärijistyi fyysiseksi väkivallaksi ja manipuloinnin ja valheiden levittelyyn myös minun ystävilleni ja sukulaisilleni kun totesin suhteen tulleen tiensä päähän ja haluavani pois. Hän oikein korosti, että jos hänet jätän, niin ei kukaan halua enää olla kanssani tekemisissä, koska hän on niin taitava valehtelija, että saa kaikki uskomaan juttunsa ja keksii kyllä kyllin inhottavia valeita.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa suhteessa se toinen pitää uhrinsa jatkuvasti niin kovan paineen alla, ettei järki kulje enää normaalisti, kun kaikki energia menee siihen varomiseen, mikä ei lopulta autaa mitään kun se aihe riehuntaan tehdään sitten ihan mistä vaan.

Meillä se kärijistyi fyysiseksi väkivallaksi ja manipuloinnin ja valheiden levittelyyn myös minun ystävilleni ja sukulaisilleni kun totesin suhteen tulleen tiensä päähän ja haluavani pois. Hän oikein korosti, että jos hänet jätän, niin ei kukaan halua enää olla kanssani tekemisissä, koska hän on niin taitava valehtelija, että saa kaikki uskomaan juttunsa ja keksii kyllä kyllin inhottavia valeita.

Miten olet pärjännyt tuon jälkeen? Toteuttiko uhkauksensa ja kauanko erosta on? MIten pitkään tuo suhde kaikkineen kesti?

Huh kauheeta lukea näitä. Vaikea myös ymmärtää miten tuollaiseen suhteeseen päätyy eikä siitä osata tai uskalleta lähteä... jos mun poikaystävä sanois mua kerrankin huoraksi (ilman että itse esim. seksin yhteydessä vaikka pyytäisin sanomaan niin) niin se olis kyllä siitä poikki. Tollasta en sulata... Yhdestäkin lyönnistä olisi heti poikki. En suvaitsis tuollasta hetkeäkään... Ei sellainen kuka oikeasti välittää, tee niin rakkaalleen. Ei missään tilanteessa... vaikka kuinka suututtais niin joku roti kuitenkin... Ja jos väkivallalla uhataan jäämään, niin se on tietysti eri asia, mutta siinäkin tilanteessa lähtisin välittömästi mahdollisuuden tultua... Mutta kaipa sekin on vaikeaa jos ei järki enää kulje :( surullista kuitenkin,... 

Vierailija kirjoitti:

Huh kauheeta lukea näitä. Vaikea myös ymmärtää miten tuollaiseen suhteeseen päätyy eikä siitä osata tai uskalleta lähteä... jos mun poikaystävä sanois mua kerrankin huoraksi (ilman että itse esim. seksin yhteydessä vaikka pyytäisin sanomaan niin) niin se olis kyllä siitä poikki. Tollasta en sulata... Yhdestäkin lyönnistä olisi heti poikki. En suvaitsis tuollasta hetkeäkään... Ei sellainen kuka oikeasti välittää, tee niin rakkaalleen. Ei missään tilanteessa... vaikka kuinka suututtais niin joku roti kuitenkin... Ja jos väkivallalla uhataan jäämään, niin se on tietysti eri asia, mutta siinäkin tilanteessa lähtisin välittömästi mahdollisuuden tultua... Mutta kaipa sekin on vaikeaa jos ei järki enää kulje :( surullista kuitenkin,... 

Miten sellaiseen päätyy? Esim. kun on koko lapsuus vähetelty, pahoinpidelty jne. on helppo päätyä suhteeseen, jossa sama toistuu osin samoin, osin eri keinoin. Miksi on vaikea irtautua? Uhkailun vuoksi ja siksi kun tietää, että toinen toteuttaa uhkauksensa. Jatkuva pakeneminen ja pakoilu käy työstä ja siitä arjesta olisi muutenkin selvittävä.

Kirjoitin pitkän tarinan mutta se jäi moderoinnin hampaisiin joten lyhyesti sama:

Aluksi oli ihanaa ja täydellistä, mutta äkkiä ne isot ja vaikeat riidat tuli. Molempien osalta mustasukkaisuutta ja täydellistä luottamuksen puutetta. H****ttelua, kommentteja siitä miten kaikille olisi parempi jos olisin poissa ja kuinka mun kannattaisi päättää päiväni ja että olen säälittävä ihmisolento. Oli myös fyysistä väkivaltaa mm. tönimistä, tavaroiden heittelyä ja kerran mies jopa puri mua naamasta. Yritin erota, mutta silloin mies ilmoitti hyppäävänsä parvekkeelta tai piti puukkoa kaulallaan. Sitten päätin että nyt minä yritän (kumma kun se olin minä jonka piti yrittää eikä mies) ja olin mahdollisimman varovainen ettei mies suuttuisi mistään. En puhunut enää tuntemuksista, siivosin ja kokkasin päivittäin ja yritin pitää hänet tyytyväisenä. Eihän se mitään tietenkään auttanut. Minä tietenkin miehen mielestä olin se hullu, jonka piti muuttua ja hänen käytöksessään ei ollut mitään vikaa ja minä aiheutin kaikki ongelmat. Masennuin ja ahdistuin. Lopulta erottiin miehen päätöksestä ja vaivuin syvemmälle masennukseen ja itsetuhoisuuteen. Koskaan en ole ollut niin hajalla.

Varmasti mullakin oli riidoissa osani ja vaikka tiedän että en ole vastuussa toisen käytöksestä, ajattelen edelleen että oli minun syytäni että mies käyttäytyi tuolla tavalla. Se mikä sai mut aina jäämään oli se, että rakastin miestä kaikesta huolimatta kovasti ja uskoin että kaikki muuttuisi paremmaksi jos vain olisin parempi. Oli meillä myös paljon hyviä hetkiä ja intohimoa. Mulla meni monta kuukautta eron jälkeen kerätä itseni sängyn pohjalta ja ymmärtää se että mies teki suuren palveluksen kun lähti itse. Tiesi varmaan hänkin että se päättyisi vielä huonommin jos se jatkuisi. 

En ole vieläkään täysin toipunut mutta pikkuhiljaa aina paremmin. Selviäminen vaati suuren määrän surua, apua ystäviltä sekä terapiaa. Nykyään en anna kenenkään enää kohdella mua noin huonosti enkä koskaan enää halua hajota tuolla tavalla. Mainitsen tässä vielä myös että mulla on myös fyysisestä väkivallasta ja emotionaalisesta kaltoinkohtelusta lapsuudesta saakka kokemusta, joten tuollainen arvaamattomuus, väkivalta ja huutaminen tuntuivat aika normaalilta joten ei osannut ottaa sitä tarpeeksi vakavasti silloin.

Vierailija kirjoitti:

Huh kauheeta lukea näitä. Vaikea myös ymmärtää miten tuollaiseen suhteeseen päätyy eikä siitä osata tai uskalleta lähteä... jos mun poikaystävä sanois mua kerrankin huoraksi (ilman että itse esim. seksin yhteydessä vaikka pyytäisin sanomaan niin) niin se olis kyllä siitä poikki. Tollasta en sulata... Yhdestäkin lyönnistä olisi heti poikki. En suvaitsis tuollasta hetkeäkään... Ei sellainen kuka oikeasti välittää, tee niin rakkaalleen. Ei missään tilanteessa... vaikka kuinka suututtais niin joku roti kuitenkin... Ja jos väkivallalla uhataan jäämään, niin se on tietysti eri asia, mutta siinäkin tilanteessa lähtisin välittömästi mahdollisuuden tultua... Mutta kaipa sekin on vaikeaa jos ei järki enää kulje :( surullista kuitenkin,... 

Tulit sitten lyömään lyötyä? Kertomaan, miten sinä et koskaan suostuisi tuollaiseen. Sori vain, mutta tuollaisista kirjoituksista ei ole mitään apua.

Vierailija kirjoitti:

Huh kauheeta lukea näitä. Vaikea myös ymmärtää miten tuollaiseen suhteeseen päätyy eikä siitä osata tai uskalleta lähteä... jos mun poikaystävä sanois mua kerrankin huoraksi (ilman että itse esim. seksin yhteydessä vaikka pyytäisin sanomaan niin) niin se olis kyllä siitä poikki. Tollasta en sulata... Yhdestäkin lyönnistä olisi heti poikki. En suvaitsis tuollasta hetkeäkään... Ei sellainen kuka oikeasti välittää, tee niin rakkaalleen. Ei missään tilanteessa... vaikka kuinka suututtais niin joku roti kuitenkin... Ja jos väkivallalla uhataan jäämään, niin se on tietysti eri asia, mutta siinäkin tilanteessa lähtisin välittömästi mahdollisuuden tultua... Mutta kaipa sekin on vaikeaa jos ei järki enää kulje :( surullista kuitenkin,... 

Helppo siihen on päätyä, kun on alusta asti aivan lumoissaan ja tuntuu että toinen on liian hyvää ollakseen totta. Niin mahdottoman komea, korkeasti koulutettu, hyvässä ammatissa, omistaa hyvät sosiaaliset taidot sekä erinomaiset keskustelutaidot. Myöhemmin, kun hän oli saanut kiedottua minut sormensa ympärille, alkoi vasta paljastaa todellisen luonteensa. Sitten se oli minulle jo liian myöhäistä. Hän oli siinä vaiheessa jo onnistunut murskaamaan itsetuntoni palasiksi ja olin enää vaan elävä haamu omassa kehossani. Olin jo sokaistunut tilanteelle ja uskoin vaan rakkauden kestävään voimaan.

Rakkauteen, jota ei loppujen lopuksi ollut meidän kummankaan osalta.

Hyi että suorastaan kuvottaa näin jälkikäteen. T. Aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa suhteessa se toinen pitää uhrinsa jatkuvasti niin kovan paineen alla, ettei järki kulje enää normaalisti, kun kaikki energia menee siihen varomiseen, mikä ei lopulta autaa mitään kun se aihe riehuntaan tehdään sitten ihan mistä vaan.

Meillä se kärijistyi fyysiseksi väkivallaksi ja manipuloinnin ja valheiden levittelyyn myös minun ystävilleni ja sukulaisilleni kun totesin suhteen tulleen tiensä päähän ja haluavani pois. Hän oikein korosti, että jos hänet jätän, niin ei kukaan halua enää olla kanssani tekemisissä, koska hän on niin taitava valehtelija, että saa kaikki uskomaan juttunsa ja keksii kyllä kyllin inhottavia valeita.

Näin se oli meilläkin. Olin ihan kamalan paineen ja pelon alla koko suhteen ajan. Onneksi minulla on terveitä ihmisiä ympärilläni, jotka auttavat minua näkemään sen, mikä on oikein ja mikä väärin.

Ehkä hän oli narsisti.

Päädyn aina näköjään myös samaan tilanteeseen, vaikka en ole enää edes kovin nuori, pitäisi oppia juu, mutta, vuosi 2 kk sitten tapahtui törkeä pahoinpitely, jonka jälkeen olin tovin sinkku, no nyt olen taas tilanteessa, tosin eri miehen kanssa, että ns. avoliitto, mutta mies nytkin muijansa luona, vaikka ei olekaan fyysisesti väkivaltainen.

Välillä aikalailla rasittaa.

Mieheni harjoitti henkistä väkivaltaa vuosia. Olin alkuun aika vahva, jaksoin lasten takia. Mies oli paljon töiden takia poissa kotoa ja elämä aika rauhallista. Henkinen kiusaaminen äityi parin viimeisen vuoden aikana kuitenkin sietämättömäksi. Mies saattoi olla samassa hetkessä yltiöystävällinen ja sitten seurata reaktiotani, kun hän yhdellä lauseella sivalsi kaiken onnellisuuden minusta. Joskus oli myös fyysistä väkivaltaa, jonka hän naamioi aina vahingoksi. Liioitellusti pyyteli anteeksi ja pieni virne naamalla.

Hän tahallaan hankaloitti elämääni monella eri tavalla. Lapset alkoivat kärsiä ja oireilla. Halusin erota. Eroprosessi kesti kauan. Mies ei halunnut erota, taisteli jatkuvasti vastaan, mutta mihinkään ei ollut valmis lähtemään keskustelemaan. Hän pelkäsi, että totuus paljastuu. Lopulta mies luovutti ja lähti. Hän ehti asua muutaman viikon omillaan, kun oli jo uusi nainen. Tinderistä. Ajattelin, että olen vihdoin vapaa kaikesta henkisestä kiusaamisesta ja väkivallasta. Mutta ei se niin mennyt. Edelleen hänen päämääränsä on satuttaa minua ja olla ilkeä. Kaikille muille ihmisille hän esittää kivaa ja sympaattista. Lasten edessä on nykyään minullekin mukava. Mutta pyytää ulos puhumaan ja kun kukaan ei kuule, lataa hirveyksiään. Soittaa ja viestittelee ja solvaa minua.

Tuntuu, että hän saa oman elinvoimansa ja elämänilonsa siitä, että on minulle ilkeä ja kun näkee minun kärsivän ja olevan surullinen. Tämä mies on niin julma minulle ja kotiini en häntä halua. Mutta kun hän esittää kaikille hyvää miestä, niin minusta tulee kaikkien silmissä paha, kun en päästä häntä kotiini. Ja pahinta tässä on se, että jos hänellä ei ole enää keinoja satuttaa minua, kun emme näe, niin mitä jos hän keksii alkaa satuttamaan lasten kautta minua. Lapset ovat kuitenkin isällään jokatoinen viikonloppu.

Olen käynyt puhumassa avioliiton aikana kahden eri ammattiosaajan kanssa. Kumpikin kehoitti eroamaan miehestä, kun kerroin, mitä olen joutunut kokemaan. Toinen jopa varoitti, että tuollainen mies voi vahingoittaa läheisiään, itseään tai polttaa vaikka koko talon mennessään, kun joutuu vasten tahtoaan eroamaan.

Näitä asioita on hyvä tuoda esiin. Jonkinlainen läheisriippuvuus on kyseessä, että jää elämään tuollaiseen suhteeseen, oli syy sitten rakkaus tai lapset.

Olen nähnyt henkisen väkivallan parisuhteessa vaikuttavan haitallisesti lasten kasvuun. On kamalaa huomata, miten lapset ovat omaksuneet sen julman tavan ja kohtelevat sisaruksiaan huonosti.

Isä on nyt onneksi muuttanut pois kotoa ja hänen uudella naisella ei ole lapsia mikä on helpotus.

Ex haki tarkoituksella uutta kumppania toiselta puolelta Suomea, että voi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Täälläpäin kaikki olisivat lopulta kuulleet miehen julmasta menneisyydestä. Toivon ettei hän käyttäydy koskaan yhtään naista kohtaan, niin, kuin minua kohteli. Se jätti epävarmuuden, pelon ja syvät arvet.