Lue keskustelun säännöt.
Onko väärin kertoa vanhempansa kuolleen, vaikka hän on elossa?
20.02.2019 |
Nyt alkaa olla jo hankalaa vältellä vanhemmasta puhumisesta. Uudella paikkakunnalla olen asunut nyt jo useamman vuoden ja sosiaaliset verkostot vakiintuneet. Olen onnistuneesti väistänyt kaikki puheet vanhemmistani tähän saakka vain esittämällä vastakysymyksiä heidän vanhemmistaan. Nyt yksi tuttava jotenkin onnistui yllättäen kysymään suoraan, että ovatko vanhempani kuolleet. Ja häkellyin täysin.
Totuus on, että toinen vanhempani on kuollut, toista nähnyt viimeksi silloin hautajaisissa yli kymmenen vuotta sitten. Silloinkin jätti tervehtimättä ja huomioimatta sekä minut, miesheni sekä lapsemme. Samalla kirkonpenkillä istuttiin ja samassa pöydässä istuttiin muistotilaisuudessa, mutta ei sanaakaan perheelleni. Myös muu hänen puoleinen suku vältteli meitä jopa siihen saakka, että anoppini ja kuolleen vanhempani suku ihmettelivät toisen vanhempani käytöstä. Vain yksi sisarukseni käyttäytyi normaalisti meitä kohtaan.
Tuolle tuttavalle valehtelin päin naamaa, että kyllä molemmat ovat kuolleet jo aikaa sitten. Enkä mennyt mitenkään syvemmälle asiaan vaan taas vaihdoin puheenaihetta todeten ettei se enää ole iso asia kun on aikaakin jo kulunut niin paljon.
Teinkö väärin, kun en oikeasti halua palata menneisyyteen? Enkä selitellä välirikon syitä ja seurauksia. Konkreettisesti minulla ei ole kumpaakaan vanhempaa tai sukulaisia. Joku joskus kysyy, että kaipaanko takaisin synnyinseudulleni. Vastaan, että en, koska minulla on vain yksi sisarus joka ei edes asu siellä enää. Ja hänen kanssaan soittelemme muutaman kerran vuodessa ja vaihdamme kuulumisia. Vanhemmasta ei koskaan puhuta, ei myöskään muista sisaruksista tai sukulaisista.
Omatunto kolkuttaa valehtelusta. Mitä jos vanhempi yllättäen päättääkin vanhuusvuosinaan tulla tutustumaan lapsenlapsiinsa? En vain halua pitää yllä toivoa, en toisaalta halua jaksa uskoa ihmeisiinkään. Lapset toki tietävät isovanhemman olemassaolosta, mutta eivät oikeastaan edes teineinä ihmettele hänen poissaoloaan. Se on vain meidän elämää. Anoppiani ja hänen ruokiaan palvovat vaikka välimatkan vuoksi eivät näe usein, mutta puhuvat puhelimitse kuukausittain, kuten minäkin hänen kanssaan.
Onko siis moraalisesti oikein päästää itsensä helpolla ja valehdella vanhemman kuolemasta?
Kommentit (20)
Jos väittäisit noin miehellesi, olisi se valehtelua. Mutta satunnaiselle tuttavalle voi valehdella. Jos jäöt joskus kiinni, niin voit sanoa, että vanhempi on kuin kuollut sinulle ja sinä hänelle. Kyllä minä ainakin ymmärtäisin siinä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata kysyä kysymystä, jollei ole valmis vastaukseen, eli ei ole väärin vastata niin kuin itse haluaa. Kysyjä on vastuussa vastauksesta jonka kysymykseensä saa, että mitä sillä vastauksela tekee, ja vastataankokaan edes ollenkaan.
Jos multa kysyy joku semituttu että miten menee, niin vastaan että oikein hyvin kiitos, vaikka menisi päin perssettä.Jos joku hyvänpäiväntuttu kysyy miten siarukselleni kuuluu, niin vastaan että hyvää kuuluu, ja saatan kertoa jonkun pienen kivan asian hänen elämästään, ja jättää kertomatta esim. hänen alkoholisminsa pahenemisen viimeaikoina. Ei kannata siis kysellä itselle kuulumattomia asioita, ellei ole valmis kuulemaan juuri sitä vastausta jonka vastaaja kertoo. On paljon sivistyneitä tapoja kysyä jotain kohteliaasti, tai osoittaa tutustumisenhalunsa, sellaisia joissa vastaaja ei joudu valehtelemaan.
Pahimpia kyselijöitä ovat ne, jotka tietävät jo oikean vastauksen, ovat jostain kuulleet, mutta silti haluavat kokeilla mitä heille kysyttäessä vastataan. Hyi.
Paljon kertoo susta, että olet valehdellut kuolemasta. Vain hylkiö toimii noin. Toivottavasti löydät asian edestäsi ja lapsesi vihaavat sua yhtä paljon joskus.
Vierailija kirjoitti:
On väärin. Miksi välinne ovat rikkoutuneet?
Ei todellakaan ole! Mistä tiedät, mitä vanhempi on tehnyt? Joskus täytyy suojata itseään ja on kohtuullista että tälläisellä valheella estää lisäutelut.
Et ole mitenkään tilivelvollinen tuttavillesi suhteestasi vanhempiisi. Minusta olet toiminut moraalisesti oikein. Et oma-aloitteisesti ole väittänyt vanhempasi kuolleen vaan ainoastaan vastauksena suoraan kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On väärin. Miksi välinne ovat rikkoutuneet?
Ei todellakaan ole! Mistä tiedät, mitä vanhempi on tehnyt? Joskus täytyy suojata itseään ja on kohtuullista että tälläisellä valheella estää lisäutelut.
Tuohon olisi ollut helppo vastata, ettei ap pidä vanhempansa kanssa yhteyttä, koska heillä ei ole läheiset välit.
Ei ole.
Minun elämäni onnellisinta aikaa on ollut se että kun olen vanhennut on voinut ihan helposti kertoa äitini jo kuolleen. Sitä on sitten ihan luonnollisena, eikä ole alettu kysellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertainen vastaus otsikon kysymykseen on, että on väärin valehdella. Siksi omatuntosikin kolkuttaa.
Tuossa tilanteessa se ei minusta kuitenkaan ollut vakavaa, koska sen tarkoitus oli enemmänkin ohittaa tuttavan utelut.
Ymmärrän silti sen, että omatunto alkoi kolkuttaa. Oman vanhemman elossa olemisen kieltäminen on aika kolkkoa, vaikkei se tuttavallesi mitään merkitsekään. En varmaan itse lähtisi enää korjaamaan sitä tälle tuttavalle, mutta keksisin tulevaisuuden tilanteita varten jonkun totuudenmukaisen patenttivastauksen, joka todennäköisesti ei antaisi aihetta lisäuteluille.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Mikset vain vastaisi rehellisesti? Kerrot, että toinen vanhemmistasi on elossa, mutta et ole enää väleissä henkilökohtaisista syistä hänen kanssaan. Jos keskustelun toinen osapuoli alkaa utelemaan lisää kerrot vain kohteliaasti suoraan, että et halua puhua asiasta sen enempää. Omatuntosi ei enää kolkuta valehtelusta eikä "yllätyksiäkään" vanhemman ilmaantumisen myötä sen kummemmin sattuisi. Keskustelun toinen osapuoli ei varmastikaan tästä pahastuisi, koska onhan jokaisella varmasti kokemuksi/asioita joista ei halua puhua toisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon kertoo susta, että olet valehdellut kuolemasta. Vain hylkiö toimii noin. Toivottavasti löydät asian edestäsi ja lapsesi vihaavat sua yhtä paljon joskus.
Varmaan kertookin, siksi tunnen niin huonoa omaatuntoa valehtelusta. Se ei ole oikein. Mutta toivon, etteivät lapseni vihaisi minua tulevaisuudessa yhtä paljon kuin oma vanhempani vihaa minua ja perhettäni. Minä en vihaa vanhempaani, enkä omasta mielestäni ole edes katkera. Vain tuo valehtelu sai suuren morkkiksen aikaan. Miten siis vastata rehellisesti tarvitsematta mennä yksityiskohtiin?
Sinun elämäsi on sinun elämäsi eikä siitä tarvitse kertoa uteliaille.
Olen pahoillani vanhempasi käytöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen menettänyt molemmat vanhempaa enkä haluaisi puhua asiasta." Sen jälkeen kysymys asiasta, josta toinen haluaa paasata maailman tappiin.
Miksi toinen vanhempasi ja hänen sukunsa välttelee sinua?
Itse valehtelin joskus nuorempana isäni kuolleen. Oli väkivaltainen ja mielenterveysongelmainen. Nykyään sanon, että en halua vastata kysymykseen. Toinen voi jäädä inttämään tai vaihtaa aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama juttu. Viimeksi nähtiin hautajaisissa, eikä edes vastannut terveyhdykseeni. Olisi yksinkertaisempaa sanoa kuolleen, koska tuo ettei pidetä yhteyttä on ihan eri kontekstia ja yhtä harhaanjohtava vastaus.
En ole pystynyt sanomaan elävää vanhempaani kuolleeksi, joten sanon menettäneeni vanhempani.
Miksi valehdella. Voi vastata, että toinen elää ja toinen on kuollut eikä tartte tarkemmin kertoa mitään väleistä. Mitä se kenellekään kuuluu, tapaako vanhempiaan vai ei.
Nyt mahdolliset perheenjäsenesi joutuvat kiusallisen tilanteeseen, koska oletat että he valehtelevat sitten samalla tavalla. Sitä vasta ihmetelläänkin, jos yhden mielestä henkilö on kuollut ja toinen sanoo että elossa.
Lapsesi ja puolisosi ovat tosiaan hankalassa tilanteessa. Miksi menit valehtelemaan, kun on kymmeniä tapoja vastata kysymyksiin paljastamatta yksityiskohtia. Nyt he joutuvat miettimään sanomisiaan ja jopa valehtelemaan.
Tuohon olisi voinut vastata että joo isä/äiti on kuollut jo aikaa sitten ja sitten vaihtaa sitä puheenaihetta.
Valheissa on se huono puoli, että pitäisi jatkossakin muistaa mitä on kenellekin kertonut.
Mulla on vakiovastaus kun suku kyselee mitä mun veljelle kuuluu: ei ny oo hetkeen nähty, eipä kai sille mitään uutta. Ei oo mielestäni mun asia kertoa tädeille/serkuille, voivat ihan itsekin ottaa veljeeni yhteyttä ja kysellä kuulumisia. Kuulumiset on kuitenkin sitä tasoa ettei päivittelystä olis tullut ikinä loppua: jätti perheensä ja lapsensa tuosta vaan, pari vuotta myöhemmin uusi perhepaketti vauvoineen uudella paikkakunnalla eikä kukaan tiedä osoitetta... Ja ei, ei olla läheisiä eli en minäkään näistä tietäisi ellei perikuntien asioita välillä tarvitsisi hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikset vain vastaisi rehellisesti? Kerrot, että toinen vanhemmistasi on elossa, mutta et ole enää väleissä henkilökohtaisista syistä hänen kanssaan. Jos keskustelun toinen osapuoli alkaa utelemaan lisää kerrot vain kohteliaasti suoraan, että et halua puhua asiasta sen enempää. Omatuntosi ei enää kolkuta valehtelusta eikä "yllätyksiäkään" vanhemman ilmaantumisen myötä sen kummemmin sattuisi. Keskustelun toinen osapuoli ei varmastikaan tästä pahastuisi, koska onhan jokaisella varmasti kokemuksi/asioita joista ei halua puhua toisten kanssa.
Tässä varmaan tuli se tärkein huomio. Miksi en kertoisi rehellisesti? Ehkä minä olen niin pinnallinen ihminen, etten oikeasti halua uusien ihmisten ajattelevan minusta niin pahoin etten edes vanhempani kanssa tule toimeen. Heikko lähtökohta siis lähimmälle tuttavuudelle. Pääasiassa siis vain haluan vältellä keskustelua vanhemmistani. Se on ollutta ja mennyttä. Miksi edes kysytään vanhemmista keski-ikäiseltä kaksikymmentä vuotta naimisissa olleelta usean lapsen äidiltä hänen vanhemmistaan?
Minusta ihmisellä on kaikki oikeus valehdella, jos joku on niin urpo, että käy kyselemään yksityisasioita. Toisaalta koska sinulla on lapsia, joiden korviin vale voi kantautua, harkitsin totuuden sanomista. Voi sanoa, että toinen on kuollut etkä ole tekemisissä toisen kanssa.
Semiohiksena voisin todeta, että pitäisi olla todella läheinen ystävä, jotta olisi asiallista kysellä, miten menee avioliitossa, mitä lapsillesi kuuluu, onko miestä löytynyt, millaiset välit on sukulaisten kanssa jne. Sitä kuuluu kysyä, että miten menee ja toinen saa itse päättää, mitä kertoo. Jos ihminen ottaa liittonsa, lapsensa tai sukunsa puheeksi, sitten voi kysyä lisää.
Itse viihdyn esimerkiksi duunissa paremmin miesten kanssa, koska he eivät koskaan kysele moisia.
On väärin. Miksi välinne ovat rikkoutuneet?