Mä pelkään koko ajan ja kaikkea, en edes uskalla pinoutua mihinkään!
Onko muita, jotka vaan ovat luonnostaan sellaisia huolehtijoita ja pelkääjiä?
Mulla on ihan alkuraskaus vasta menossa ja jos suinkin tämä vaan jatkuisi ja kaikki menisi hyvin niin olen ihan hermoheikko vauvan syntyessä. Niin paljon kaikkea stressaan.
Ei ole edes esikoisesta kysymys joten olen ollut tälläinen ennenkin.
Edes mihinkään lasketun ajan -pinoihin en uskalla pinoutua, kun pelkään, että menee kuitenkin kesken enkä halua sitten olla se surkea, joka ilmoittelee poistuvansa listoilta.
Seuraan ja luen innokkaana mitä muille kuuluu, mutta itse en " uskalla" tietojani laittaa.
Kaikki vähäisetkin oireet saavat minut paniikkiin.
Olen muutenkin luonteeltani sellainen, että pelkään lasteni puolesta kaikkea ja olen itse aika luulosairas tapaus;)
Onko kukaan muu yhtä kahjo kuin minä?
Kommentit (2)
Osaan ihan luonnostani murehtia etukäteen kaiken maailman asioita. Joskus ihan vellon murheissa, joita muut ihmiset ovat joutuneet kokemaan. Etenkin kaikki lapsille ja heidän vanhemmilleen tapahtuneet onnettomuudet ja pahat asiat saavat mielen hetkittäin matalaksi.
Pelkään myös silloin tällöin kovastikin oman lapseni ja mieheni puolesta.
En muista, että olisin ollut ihan tällainen ennen esikoista. Kai se niin on, että lapsen mukana tulee myös murheita ja huolta. Tottakai myös sanoinkuvaamatonta onnea ja iloa, mutta ilmeisesti sekään ei ole " ilmaista" .
Olen nyt toista kertaa raskaana rv 10. En uskaltautunut pinoutumaan mihinkään ennen ensimmäistä ultraa viime viikolla. Siinä pelot tuulimunasta ja kohdunulkoisesta karisivat, mutta en kuitenkaan osaa täysillä rentoutua. Ehkä np-ultran jälkeen voi taas huokaista lisää. Keskenmeno ei enää niinkään huoleta, vauvan terveys kylläkin.
Uskon, että syynä tähän raskauden aikaiseen satunnaiseen optimismin puutteeseen on, että matto on niin sanotusti vedetty jo kerran jalkojen alta. Koimme edellisessä raskaudessa suuria murheita, minkä takia jotenkin ajattelen, että juuri meille voi ihan oikeasti tapahtua huonoja asioita. Aiemmin niitä sattui vain epämääräiselle joukolle " muita" . Voisi kai sanoa, että elämä on vähän opettanut, ettei kaikki sujukaan oman mielen mukaan ja kuin tanssi aina.
MUTTA yritän kyllä tietoisesti osata nauttia raskaudesta ja karistaa suurimmat ja ehkä turhimmat pelot pois tässä vähitellen. En kuitenkaan koe, että olisin mitenkään hysteerinen tai jotenkin erikoinen tapaus. Satun vain olemaan sellainen ihminen, joka murehtii joskus liikaa. Vastapainoksi voi sanoa, että osaan kyllä iloita täysillä erinäisistä ilonaiheista elämässäni.
olen myös hieman samanlainen. siis nyt toista odotan rv 19 ja nytten on pelot vähentyny.Kun esikoista odotin niin pelkäsin tosi paljon ja kaikkea.Alussa keskenmenoa ja sitten sitä mikä voi tulla kissan kakasta..sitä joka voi aiheuttaa keskenmenon yms.Pesin käsiä oikeastaan koko ajan ja sitten aloin pelätä jo synnytystä kun raskaus läheni loppua.No nytten toisen kanssa en ole pelännyt enää niin paljoa.Käsiä pesen normaalisti mutta yritän hygieeninen olla ja miettiä syömisiä.Alussa pelkäsin keskenmenoa mutta en enää.Vain synnytystä pelkään jonkun verran.Tiedän silti tunteen kun pelkää kaikkea mutta olen yrittänyt aina täältä kysellä jos on joku juttu mielessä ja se on auttanut ellei sitten joku oo haukkunu kamalasti.Nyt onneksi voin sanoa että nautin raskaudesta kun pelot on taka-alalla.Itselläni vaan tää toinen raskaus on helpompi vaikka hänestäkin kannan tietysti huolta.Ota rennosti vaan kyllä se vauva selviää.