Miksi koskaan elämässä ei voi olla vaihetta että kaikki olisi vaan hyvin?

Onko oikeasti jotain ikävää ja vakavaa sattunut elämässäsi? Jotain joka vienyt pohjan kaikelta?

Lue kirjallisuutta. Opit samalla sekä kirjoittamaan että ajattelemaan. Maailmasta tulee kiinnostavampi.

Se on ihmismielen ominaisuus, että aina on huonosti. Sitten kun yhdestä ongelmasta pääsee niin mieli siirtyy toiseen ongelmaan.

Kuuluu ihan normaaliin aikuisuuteen. Koko ajan joku ahdistaa edes vähän. Ja aina väsyttää.

Samoja tuntemuksia täällä. Eikä kai ole tarvinnut sattua mitään mikä olisi ”vienyt pohjan kaikelta”, itsestäni ainakin tuntuu että koko ajan on jotain murhetta mielen päällä. Jos yhden asian saa kuntoon niin seuraava harmi odottaa nurkan takana.

Jos stressaa jostain norosta, niin tottakai saa olla koko ajan stressaamassa. Eihän tuollaisen pitäisi maata kaataa jos pari päivää oksentaa. Ehkä siinä tapauksessa, jos jollain perheessä on vakava sairaus jolloin tavalliset taudit haittaa. tai jos on sellainen ammatti kuin kirurgi, että kaikki duunit menee pahasti sekaisin jos viikon olet pois. Sellaiseen ammattiin tuskin sopii stressiherkkä ihminen muutenkin.

Jos sun elämästä tulee huolien kuormittavaa siitä, että luet facessa, että noroa on liikkeellä, niin voin luvata, ettet koskaan ikinä saa huoletonta elämää.

Voisi olla hyvä aloittaa omasta pääkopasta sen helppouden ja keveyden tunteen etsiminen.

Jos on puoliso ja työ ja jonkin verran rahaa eikä velkaa, niin asiat on aika hyvin. Varsinkin jos oma perhe on terve. Kannattaa opetella olemaan stressaamatta pienistä asioista vaikka terapiassa niin voi helpottaa. Semmoista se on, että ihmisiä kuolee ja kaikenlaista kriisiä tulee. Monista asioista voi kuitenkin selvitäkin.

Paineensieto on tässä avainsana. ap:llä se on huono, siksi hän kokee jatkuvaa stressiä. joku toinen ei vastaavissa tai pahemmissa tilanteissa olisi moinaankaan.

Persoonakysymys. ap:n kaltainen ei tule koskaan ottamaan iisisti.

Vierailija kirjoitti:

Onko oikeasti jotain ikävää ja vakavaa sattunut elämässäsi? Jotain joka vienyt pohjan kaikelta?

Koko ajan jotain sattuu ja tapahtuu, jos ei itselle niin jollekin ystävälle. Itsellä on lähinnä niitä kestojuttuja, pitkäaikaistyöttömyyttä ja sairautta perheessä joista ei niin vaan pääse eroon. Ei nyt voi sanoa että olisi pohja koskaan lähtenyt kaikelta, mutta tämä pitkäkestoinen kymmeniä vuosia jatkunut toivominen että alkaisi mennä paremmin on niin rasittavaa.

ap

Vika on asenteessasi, eikä maailman pahuudessa tai epäoikeudenmukaisuudessa. Keskityt mielessäsi vain niihin negatiivisiin asioihin positiivisten sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos sun elämästä tulee huolien kuormittavaa siitä, että luet facessa, että noroa on liikkeellä, niin voin luvata, ettet koskaan ikinä saa huoletonta elämää.

Voisi olla hyvä aloittaa omasta pääkopasta sen helppouden ja keveyden tunteen etsiminen.

Näinpä. Luuleeko ap, että "normaaliin arkeen" eli kaikkien muidenkin ihmisten elämään ei kuulu norovirukset ja laskut?

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu ihan normaaliin aikuisuuteen. Koko ajan joku ahdistaa edes vähän. Ja aina väsyttää.

Ei normaali aikuisuus ole sitä, että koko ajan ahdistaa ja aina väsyttää.

Tai, no joo. Olen epänormaali. Mutta eikö kannattaisi valita elämänsä niin, ettei ahdista ja väsytä?

Vierailija kirjoitti:

Lue kirjallisuutta. Opit samalla sekä kirjoittamaan että ajattelemaan. Maailmasta tulee kiinnostavampi.

Minä olen koko elämäni lukenut paljon, kirjoja on jotain 2000, ei vaan nykyään enää jaksa niin paljon lukea kun silmät väsyy, pitäisi olla varaa hommata kaksitehot.

Maailma on ihan kiinnostava, ei siinä mitään. Olisi vaan kiva että joskus olisi kaikilla asiat hyvin, edes jonkin aikaa. Ehkä se ongelma onkin että ajattelen liikaa. Yöllä ei saa nukuttua kun vatvoo mielessään omia ja muiden ongelmia. Vaikea saada aivoja pois päältä.

ap

Minulla oli kaikki hyvin. Ex-vaimolle tasainen hyvä elämä ei riittänyt ja nyt on molemmilla ollut kaikki päin p*rsettä jo vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Jos stressaa jostain norosta, niin tottakai saa olla koko ajan stressaamassa. Eihän tuollaisen pitäisi maata kaataa jos pari päivää oksentaa. Ehkä siinä tapauksessa, jos jollain perheessä on vakava sairaus jolloin tavalliset taudit haittaa. tai jos on sellainen ammatti kuin kirurgi, että kaikki duunit menee pahasti sekaisin jos viikon olet pois. Sellaiseen ammattiin tuskin sopii stressiherkkä ihminen muutenkin.

Mulla on aina ollut vakava oksentamiskammo, pelkään sitä aivan järkyttävästi, pelkään hammaslääkäriäkin mutta sekään ei voita oksentamispelkoa, ja en voi sille mitään. Ja miehellä on perussairaus ja hänelle se noro todellakin on vakava juttu, voi joutua sairaalaan. Kun lapsella oli aivotärähdys ja oksenteli sen takia niin toinen lapsi itki kun hänellä tuli siitä mieleen se kun meillä oli noro ja hän itsekin oksenteli. Odotan kevättä että tämä tautikausi menisi ohi että voisi edes sen osalta hiukan rentoutua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue kirjallisuutta. Opit samalla sekä kirjoittamaan että ajattelemaan. Maailmasta tulee kiinnostavampi.

Minä olen koko elämäni lukenut paljon, kirjoja on jotain 2000, ei vaan nykyään enää jaksa niin paljon lukea kun silmät väsyy, pitäisi olla varaa hommata kaksitehot.

Maailma on ihan kiinnostava, ei siinä mitään. Olisi vaan kiva että joskus olisi kaikilla asiat hyvin, edes jonkin aikaa. Ehkä se ongelma onkin että ajattelen liikaa. Yöllä ei saa nukuttua kun vatvoo mielessään omia ja muiden ongelmia. Vaikea saada aivoja pois päältä.

ap

Saanko kysyä, millaista kirjallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko oikeasti jotain ikävää ja vakavaa sattunut elämässäsi? Jotain joka vienyt pohjan kaikelta?

Koko ajan jotain sattuu ja tapahtuu, jos ei itselle niin jollekin ystävälle. Itsellä on lähinnä niitä kestojuttuja, pitkäaikaistyöttömyyttä ja sairautta perheessä joista ei niin vaan pääse eroon. Ei nyt voi sanoa että olisi pohja koskaan lähtenyt kaikelta, mutta tämä pitkäkestoinen kymmeniä vuosia jatkunut toivominen että alkaisi mennä paremmin on niin rasittavaa.

ap

Jos on perheessä sairautta niin se on toki kuormittavaa. Sitä en ihan ymmärrä,miksi ystävien ongelmien täytyy antaa vaivata niin kovasti. Et kumminkaan ole vastuussa kuin itsestäsi ja perheestäsi ja tuskin ystävät odottaa , että ratkot heidän ongelmiaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos on puoliso ja työ ja jonkin verran rahaa eikä velkaa, niin asiat on aika hyvin. Varsinkin jos oma perhe on terve. Kannattaa opetella olemaan stressaamatta pienistä asioista vaikka terapiassa niin voi helpottaa. Semmoista se on, että ihmisiä kuolee ja kaikenlaista kriisiä tulee. Monista asioista voi kuitenkin selvitäkin.

Niin, sepä se. Ehkä jos olisi työ ja ei olisi helvetisti velkaa ja kaikki olisi terveitä, voisi ottaa rennosti siinä muitten vastoinkäymisten välillä eikä stressi olisi jatkuvaa. En minä stressaa pienistä asioista, on ihan tarpeeksi niitä isompiakin asioita joista stressata.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu ihan normaaliin aikuisuuteen. Koko ajan joku ahdistaa edes vähän. Ja aina väsyttää.

Ei normaali aikuisuus ole sitä, että koko ajan ahdistaa ja aina väsyttää.

Tai, no joo. Olen epänormaali. Mutta eikö kannattaisi valita elämänsä niin, ettei ahdista ja väsytä?

Ei aina voi valita elämäänsä. Esimerkiksi minua ahdistaa ja väsyttää työ: aina kun yhdestä stressistä selviää onkin toinen jo tulossa. En kuitenkaan voi irtisanoutua, koska pakko on jotenkin itsensä elättää. En voi vaihtaa työpaikkaa, koska en saa toista työpaikkaa. Kokeiltu on.