Tuotteet jotka katosivat myynnistä vaikka olivat loistavia?
Kattilakokoinen mikrolämmitettävä lohikeitto joka oli oikeasti hyvää. Valmistajaa en muista, mutta tuli joskus työhuoneella jaettua kavereiden kesken.
Olisi tosi kätevä nyt kun on noi lapset ja välillä olis kiva ruokkia ne nopeasti päiväkodista tullessa, mutta tuota oli kaupoissa n. 5 minuuttia ennen kuin hävisi.
Kommentit (4104)
Marie suklaakeksi
Pirkka maustekakku
Pirkka suklaakakku
Colombia sitruunakakku
Oululaisen suklaakääretorttu
Kultapossukerho. Liityin 1958 ja kipusin suurmestariksi saakka. On suurmestarin pahvi edelleenkin tallella. Oli hienoa olla kultapossukerhon jäsen. Kokoontuvatkohan entiset jäsenet ja suurmestarit missään?
Voisi perustaa uudelleen kerhoja.
90-luvun alkupuoliskolla kaupoissa ollut minttujäätelö, jossa oli pientä suklaarouhetta. Mintun maku oli siinä mukavan pehmeä ja maitosuklaata oli vain himpun verran mukana. Toisena Mars Delight patukka
Arlan mustapippuri tuorejuusto levite.
Tosi hyvä ja tymäkkä mustapippurin maku ja levittyi hyvin. Katosi kaupoista vajaa vuosi sitten.
Pastirol karkit,
Blå band thaikeitto (semmonen jauhepussi, josta vettä lisäämällä sai keittoa),
- Fazerin tutti frutti -minisuklaalevy, jossa tuttifruttitäyte sisällä
- Bravon banaani-suklaa- ja minttu-suklaajäätelöt
Entinen opiskelija kirjoitti:
Pastirol karkit,
Blå band thaikeitto (semmonen jauhepussi, josta vettä lisäämällä sai keittoa),
Tätä tosin on vielä, mtta Blå bandeista vastaava mikä tehnyt vaikutuksen niin Kana-sinihomejuustokeitto. Halpaa ja hyvää ja toivottavasti pysyykin valikoimissa.
Vierailija kirjoitti:
Mansikanmakuinen kaakaojauhe.
Nam! Tämän muistan 70-luvulla kun kävin tädin luona ihan Helsingissä asti. Meidän kirkonkylän kaupasta ei löytynyt. Oliko O´boy-merkkistä, lieriön motoisessa pahvipurkissa?
Helsingin reissuilta muistan myös pienet ja ohuet suklaalevyt, toinen oli vaaleanpunaista, mansikanmakuista ja toinen oli vaaleankeltainen, maistui banaanilta.
Lahden leipälevite oli hyvää, ihmettelen miksi valmistus on lopetettu.
Nivea Q10 anti-age jätettävä, kosteuttava kasvonaamio, joka oli kuin tosi paksua voidetta. Millään muulla, en edes kasvohoidolla, ole saanut yhtä hehkuvaa ja kosteutettua kasvojen ihoa. Nyt on jotain aivan turhia kangasnaamioita tilalla. (Q10 kasvovoiteensa on ihan ok, mutta ei sen naamion veroista. 😢)
Miksi Pauluns Granola KAAKAO JA VADELMA paahdettu RAPEA MYSLI (450g) on loppunut kaupoista, ja tilalle on tullut kardemummalla maustettu "pullava" so. pehmeä rakenne versio. Maku tällä tavalla tärvelty!
Valion
Paprika juustokeitto noin 30 vuoden takaa, se oli todella hyvää !
Vastaavaan en ole löytänyt.
Ja juusto-savuporokeitto, olen ostanut joskus, todella hyvää .
Mutta kun en muista oliko sekin Valion tuote. Harvemmin ostan valmisruokaa.
Valion mustikkapiimää kaipaan myös kovasti.
( ei sitä kefiiriä, vaan piimää ).
ja pari hutia on tullut maistettu.
Siis todellakin maistettua, ei ole saattanut syödä.
Jalostajan pussissa olevaa savuporo-juusto keitto ja Kylmäsen vastaava maistuu sienikeitolle. Ei jatkoon !
Saarioisten perunasalaatti.
Joo tiedän: Nyt on Maalaisperunasalaattia, mutta se ei ole yhtä hyvää.
Biozellin tyvispray isommassa purkissa. Sanoivat vaihtaneensa koostumusta ja vaihtoivat pienempään purkkiin. Edellinen ei sotkenut yhtään, nykyinen versio tarttuu nukkuessa tyynyliinaan.
Ingmanin rasvaton, sokeriton sitrus/vaniljajogurtti 200 g purkissa. Nykyään vaan tylsiä marjamakuja...
Lidlin kurpitsakuutiosäilyke.
Fa-deodorantti (se vaaleansininen).
Mustafa-jäätelö.
Housut, joissa EI ole porkkanamallin lahkeet.
Normaalipituiset paidat.
Perinteinen jäätelökakku. Jos nyt haluaisi ostaa jäätelökakun, ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin joku Viennetta jossa on pelkkää jäätelöä ja suklaata.
Fazerin konditoria, 80-luvun laatuisilla tuotteilla. Nykyisin Fazer tuottaa bulkkia, osti ensin liki kaikki kilpailijansa -90/2000-luvulla ja heitti oman laatukansionsa roskiin.
Vielä 80-luvulla monissa Suomen kaupungeissa oli laadukas konditoria, joissakin jopa useita. Fazer tuhosi koko konseptin Suomesta. Nykynuoriso ei osaa edes kuvitella tai ehkä, jis on matkustellut maailmalla ja maistellut - vielä 80-luvulla Suomi oli hyvällä tasolla kansainvälisessä vertailussa, nyt kilpailee bulkkisarjassa Ruotsin ja Norjan kanssa. Tosin en ole vieraillut yli vuosikymmeneen noissa vertailumaissa, joten voivat olla jo eri sarjassa?
Itse autottomana ei niin kiinnitä huomiota mitä autot kadonneet, mutta pannun merkille, että Lancioita ei enää niin Suomessa näe. Tuntuu, että kasarilla ja ysärillä noita aika ahkeraan Tv:ssä mainostettiin ja keulakuvana usein joku rallitähti kuten Juha Kankkunen tai Markku Alen. He tosin rallissa noilla ajoivatkin.