Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvaa lapselle

17.05.2006 |

Opetatteko lapsillenne iltarukousta tai kerrotteko uskon asioista?



Mielestäni myös lapsella on oikeus Jumalaan ja pyhään. On surullista, että nykyään on harvinaista, että lapselle opetetaan iltarukous tai opetetaan rakastavasta Jumalasta. Televisiosta tulee tuutin täydeltä turvattomuutta aihetuttavia uutisia ja muutenkin lisääntyneet avioerot ja aikuisten kiireinen elämän tyyli on saanut aikaan paljon epävarmuutta lasten elämään. Evoluutio ei paljon lohduta, koska se ei ole persoona. Evoluutiolle on vaikea osoittaa kiitollisuutta. Et voi sanoa lapselle: " Evoluutio rakastaa sinua" . Tämä tarina huokuu tyhjyyttä. Se ei tunne sankareita.



On mahtava asia saada kiittää lapsen kanssa Taivaallista Isää tästä päivästä, pyytää ja saada anteeksi päivän virheet ja jäädä hänen turviinsa yön saapuessa. On valtava mahdollisuus tuoda lapsi Jeesuksen luo, koska hänellä on aikaa ja rakkautta ihan jokaiselle.



" Tie valmis on, voin löytää sen keskellä kysymyksien.

On koottu sirpaleenikin kämmeneen, Herran pieninkin.



Tie valmis on, voin löytää sen,

ja luona Isän sydämen

on paikka juuri minulla Isäni lasten joukossa." (Virsi 511: 1,5)

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
17.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaimini:


Opetatteko lapsillenne iltarukousta tai kerrotteko uskon asioista? Mielestäni myös lapsella on oikeus Jumalaan ja pyhään.

Emme opeta, koska emme itse usko. Lapsi kylla kuulee noista aikanaan ja saa itse paattaa. Kun kysyy, sanon, etten tieda varmasti ja etta luulen, ettei jumalia ole.

Turvaa saa vanhemmista ja muusta tutusta ymparistosta ja siita tiedosta, etta kotona rakastetaan, teki mita vaan. Ja pidetaan rajat, joissa on turvallinen olla. En usko lapsen kaipaavan mitaan yliluonollisia juttuja turvakseen (mielikuvtuskaverit ovat eri asia, ne syntyvat lapsen omasta mielikuvituksesta, ei aikuisen tuputuksesta)

Evoluutio ei paljon lohduta, koska se ei ole persoona. Evoluutiolle on vaikea osoittaa kiitollisuutta. Et voi sanoa lapselle: " Evoluutio rakastaa sinua" . Tämä tarina huokuu tyhjyyttä. Se ei tunne sankareita.

Tassa vaiheessa putosin karryilta. Mita ihmetta evoluutiolla on taman kanssa tekemista? Ei kai sita jumalolentojen korvikkeena tai lohduttajana kukaan pidakaan (sinansa aarimaterialistinen maailmankuva voi kylla olla uskonnon kaltainen vaikuttaja, mutta ei se evoluution syyta ole...). Evoluutio on tieteellinen toeria, jota on testattu niin paljon, etta sita pidetaan luonnonlakina.

Ja sivuhuomautuksena, (biologinen) evoluutio on eri asia kuin abiogeneesi, eli elaman synty ei-elollisesta aineesta. Abiogeneesi on huomattavasti vahemman vahvasti " todistettu" kuin evoluutio, alkurajahdyksesta puhumattakaan. Kuitenkin molemmat noista ovat parhaiten havaintoja vastaavia teorioita, ja sisaltavat vahan oletuksia.

Vierailija
2/10 |
17.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


moomax:

Tassa vaiheessa putosin karryilta. Mita ihmetta evoluutiolla on taman kanssa tekemista?

Elämäntarkoitus... kuka minä olen... ring the bell?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
17.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aion myös kertoa Jumalasta, mutta tällä hetkellä lapset ovat niin pieniä, että iltarukous riittää.



Minäkään en ymmärtänyt evoluution tähän asiaan liittymistä. Itse uskon kyllä evoluutioon siinä missä Jeesukseenkin, eikä ne mielestäni millääntavoin sulje toisiaan pois. Raamatun luomiskertomus on mielestäni vertauskuvallinen.

Vierailija
4/10 |
17.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset




En minäkään sulje pois evoluutiota, koska en tiedä millä tavalla luominen on tapahtunut. Mutta yritin kuvata sitä, että jos se on AINOA asia mitä lapselle kerrotaan siitä mistä me tulemme ja elämän tarkoituksesta yleensä, jää se aika persoonattomaksi ja tyhjäksi selitykseksi. Onhan sekin selitys kaiken olemassaolosta, mutta yritin verrata näitä kahta toisiinsa kärjistetysti herättääkseni ajatuksia.

Vierailija
5/10 |
19.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytyy tässä lainata Morrea ja todeta, että uskonnoissa pitäisi olla ikärajat samoin kuin elokuvissakin.



Mutta sen sanottuani ihmettelen tuota evoluution ja kristinuskon asettamista janan toisiin päihin ja niiden liittäminen lapsen perusturvan kokemuksen muodostumiseen. Mitä tekemistä uskonnolla on lapsen turvallisuudentunteen kanssa? Muuten kuin ehkä välillisesti? Ja kumpaa tuo yhdessä ylistäminen itse asiassa palvelee, lasta vai vanhempaa? Epäilisin kuitenkin jälkimmäistä.



En ole kristitty eikä lapsenikaan vielä tässä vaiheessa, mutta ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että lapseni kokee rakkautta ja turvallisuudentunnetta elämässään ihan ilman jumaluskontojakin. Se, mistä me olemme tulleet ja mihin olemme menossa, on selitettävissä ilman jumaliakin. Lisäksi lapsi tarvitsee kehitystasolleen sopivan selityksen, jo ihan sen turvallisuudentunteenkin näkökulmasta.



Elämän tarkoitus onkin vaikea asia, varsinkin jos sitä pitää selittää lapsen ymmärtämin termein - kuitenkin onnistumme välittämään lapselle vain oman elämämme tarkoituksen, sillä lapsi voi valita elämälleen toisenlaisen polun kuin me vanhemmat. Elämän tarkoitus on kuitenkin loppupeleissä toisille konkreettisempi ja toisille huomattavan paljon abstraktimpi. Toisille elämän tarkoitus näyttäytyy tässä ja nyt ja toiset odottavat seuraavaa elämää.



Lapsen perusturva lähtee kuitenkin vanhemmista, olivat nämä minkäuskoisia hyvänsä. Minusta on hiukan tekopyhää alkaa arvottamaan kunkin perheen tarjoamaa turvaa jonkin sellaisen asian kuin uskonnon perusteella.

Vierailija
6/10 |
19.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Lapsen turvallisuus tulee turvallisista vanhemmista, rajoista ja rakkaudesta eikä mistään mielikuvitusolennoista.



Meillä uskotaan vapauteen, lapselle ei opeteta mitään vaan hän saa itse etsiä vastaukset kun ne häntä alkavat kiinnostaa. Toki yritämme vastata asiallisesti kaikkiin kysymyksiin mitä hän esittää, jos vain osaamme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
19.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta sen sanottuani ihmettelen tuota evoluution ja kristinuskon asettamista janan toisiin päihin ja niiden liittäminen lapsen perusturvan kokemuksen muodostumiseen. Mitä tekemistä uskonnolla on lapsen turvallisuudentunteen kanssa? Muuten kuin ehkä välillisesti? Ja kumpaa tuo yhdessä ylistäminen itse asiassa palvelee, lasta vai vanhempaa? Epäilisin kuitenkin jälkimmäistä.

No, edelleenkään en asettanut evoluutiota ja kristinuskoa janan toisiin päihin. Kuten sanoin, en sulje sitä kokonaan pois itsekään. En tiedä onko persoonallisen Jumala suhteen vaikutuksesta lapsen perusturvallisuuteen tehty mitään tutkimusta, mutta esitinkin asian omana mielipiteenäni ja omien kokemusteni perusteella. Ymmärrän kuitenkin, että tämä voi tuntua toisen elämänkatsomuksen omaavan mielestä vieraalta, jos itse ei ole kokenut samaa.

Se, mistä me olemme tulleet ja mihin olemme menossa, on selitettävissä ilman jumaliakin. Lisäksi lapsi tarvitsee kehitystasolleen sopivan selityksen, jo ihan sen turvallisuudentunteenkin näkökulmasta.

Kyllä kristinuskostakin voi kertoa lapsen omalle kehitystasolle sopivalla tavalla.

Elämän tarkoitus onkin vaikea asia, varsinkin jos sitä pitää selittää lapsen ymmärtämin termein - kuitenkin onnistumme välittämään lapselle vain oman elämämme tarkoituksen, sillä lapsi voi valita elämälleen toisenlaisen polun kuin me vanhemmat. Elämän tarkoitus on kuitenkin loppupeleissä toisille konkreettisempi ja toisille huomattavan paljon abstraktimpi. Toisille elämän tarkoitus näyttäytyy tässä ja nyt ja toiset odottavat seuraavaa elämää.

Kristinusko painottaa elämää tässä ja nyt. Myös lapsi elää elämäänsä hyvin ' tässä ja nyt' . Mutta myös tulevaisuus on isommissa käsissä. Tietenkin jokainen vanhempi välittää sitä omaa elämänkatsomustaan lapselleen (tiedostamatta tai tiedostaen). Silloin kun lapsi on lapsi olen kokenut että iltarukouksesta ja siitä että voi rukoilla milloin vaan voi olla turvaa lapselle, on hyvä asia mielestäni. Valitsee hän sitten aikuisena minkä tien tahansa.

Lapsen perusturva lähtee kuitenkin vanhemmista, olivat nämä minkäuskoisia hyvänsä. Minusta on hiukan tekopyhää alkaa arvottamaan kunkin perheen tarjoamaa turvaa jonkin sellaisen asian kuin uskonnon perusteella.

Se on ihan totta, että perusturva lähtee vanhemmista. Sitäkään en sulkenut pois missään tapauksessa! Mutta kristinusko voi tuoda turvaa sen lisäksi. Olen pahoillani, jos koit aloitukseni jotenkin hyökkäyksenä muita elämänkatsomuksia vastaan. Ei ollut tarkoitus. Mutta on surullista se, että jos vanhemmat ovat kristittyjä, he eivät opeta lasta tuntemaan Jumalaa, jonka yhteyteen he ovat lapsen kastaneet ja jonka seurakuntaan kuuluvat. Koko ajatus lähti siitä, että on tehty tutkimus, kuinka harvinaista on se, että lapselle opetetaan esim. iltarukous. Tietysti jokainen valitsee omat kasvatusmetodinsa, mutta ainahan niistä voi keskustella. Jos vanhemmat eivät opeta lapselleen mitään kristinuskoon liittyvää, niin todellakin elämäntarkoitus voi määrittyä pelkän evoluutioteorian mukaan, varsinkin, kun kouluissa ollaan karsimassa uskonnon opetusta pois.

Ja toisaalta olisi ollut kiva keskustella millaisia tapoja kristityillä on kertoa asioista lapsilleen. Niistä voi aina ottaa vinkkiä itsekin.

Vierailija
8/10 |
19.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Zkelvinille, menikö oikein?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
19.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaimini:

Kyllä kristinuskostakin voi kertoa lapsen omalle kehitystasolle sopivalla tavalla.

Niin varmaan voikin. Mina kasitin Zkelvinin kommentin liittyvan enmmankin tieteelliseen maailmankuvaan, siis ettei ole mitaan syyta alkaa selittamaan lapselle evoluution mekanismeja liian aikaisin.

Mutta myös tulevaisuus on isommissa käsissä. Tietenkin jokainen vanhempi välittää sitä omaa elämänkatsomustaan lapselleen (tiedostamatta tai tiedostaen). Silloin kun lapsi on lapsi olen kokenut että iltarukouksesta ja siitä että voi rukoilla milloin vaan voi olla turvaa lapselle, on hyvä asia mielestäni. Valitsee hän sitten aikuisena minkä tien tahansa.

Uskontoa voi varmasti kayttaa seka hyvin etta huonosti. Niissa perheissa, joissa lapset pidetaan kurissa helvetin pelolla tms (juu, ei pitaisi, mutta onpa niitakin), uskonnon vaikutus ei varmaan ole positiivinen lapsen turvallisuudentunteelle. Mutta varmaan kertomus taivaan isasta, joka suojelee ja lahettaa enkeleita voi olla lohdullinen. En kuitenkaan usko, etta valttamaton tai korvaamaton.

Mutta on surullista se, että jos vanhemmat ovat kristittyjä, he eivät opeta lasta tuntemaan Jumalaa, jonka yhteyteen he ovat lapsen kastaneet ja jonka seurakuntaan kuuluvat.

Jos olisit sanonut heti alussa, etta puhut kristityista perheista, asia olisi ollut silla selva. Mutta naita vaarinkasityksia sattuu aina tallaisessa keskustelussa :)

Vierailija
10/10 |
19.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, on kyllä vähän vaikea ilmaista itseään täysin tyhjentävästi näissä keskusteluissa. Suoraan sanottuna en miettinyt kovin tarkkaan itsekään, kunhan heitin ajatuksen ja toivoin vähän elämää muuten niin hiljaiselle palstalle.



Enkä puolestani halua rajata tätä pelkästään kristittyjä koskevaksi. Olisi ihan mielenkiintoista kuulla vaikka zkelvinin ajatuksia, miten hän välittää buddhalaisuutta lapsille vai välittääkö ollenkaan ja onko siinä mitään " turvallisuusulottuvuutta" . Tämänkin nyt heitin hetken mielijohteesta, että toivottavasti ei tullut käytettyä vääriä sanakuvioita...