Onko muita joilla liikuntainnon tappoivat omat vanhemmat koululiikunnan sijaan?

Koululiikunta oli itselläni lähes ainoa missä sain luvalla juosta, haastaa itseäni ja saada mustelmia. Kotona vastaavasta olisi rangaistu puhuttelulla ja jäähyllä. Sain monta kertaa itkeä ja pelätä kun vanhempani kertoivat loukkaantumisen vaaroista ja kuvailivat miten kaatumalla tai putoamalla voi kuolla. Lopulta yläasteella en enää uskaltanut liikkua ollenkaan en edes enää koulun liikuntatunnilla. Meni pari vuosikymmentä ennen kuin terveydestäni ja heikosta kunnostani huolestunut lääkäsri pani minut liikkumaan, mutta silti useat pelot estävät minua liikkumasta aktiivisesti.