Sähköautojen akku ongelmat luultuakin vakavammat, pakkasessa ajomatka putoaa keskimäärin 40 prosentilla.
Uusi puolueeton tutkimus luo sähköautojen ympäristystävällisyydelle suuren epäilyksen varjon, varsinkin kylmissä maissa. On tärkeää, että emme tee virheratkaisuja kun lähdemme valitsemaan tekniikkaa, koska ilmastonmuutoksen torjunta tulisi silloin epäonnistumaan ja tuhlaisimme vain rahamme.
Eli toivottavasti emme lähde tunteella markkinamiesten valheisiin mukaan, vaan teemme järkeviä valintoja tieteeseen nojaten. Lukekaa kaikki kiinnostuneet tuo AAA:n testi:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pakkanen-syo-sahkoauton-akkuja-odote…
AAA:n testiohjelma lienee ensimmäinen vertaileva ajotutkimus, jossa jokaista ajoneuvoa ajettiin yhtenevin käytännöin. Brannonin mukaan testit tarjosivat useita yllätyksiä.
Suurin yllätys oli hänen mukaansa se, että kaikki autot menettivät merkistä riippumatta keskimäärin saman verran ajomatkaa.
”Tähän autovalmistajien tulee löytää ratkaisu, sillä asiakkaiden kannalta se voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä”, Brannon toteaa.
Matkan alenemaan vaikuttavat monet syyt. AAA:n tutkimuksen mukaan pelkästään sähköauton käynnistäminen yli 6,6 celsiusasteen pakkasessa leikkasi käytettävissä olevasta ajomatkasta 12 prosenttia.
Chevy Boltin kaltaisessa, 380 kilometrin ajolatauksella varustetussa autossa matka-alenema olisi noin 45 kilometriä. Tämä edellytti, että auton lämmityslaitteita eikä istuinlämmittimiä ollut kytketty päälle.
Päälle kytketyn ilmastointilaitteen aiheuttama matka-alenema oli vieläkin suurempi. Tutkimuksen mukaan se pudotti käytettävissä olevaa ajomatkaa 41 prosentilla, mikä Boltin kaltaisen sähköauton kohdalla pudottaisi ajomatkan 224 kilometriin.
Sähköautojen ongelmana on, että niiden lämmitysjärjestelmä nojaa yksinomaan sähköakkujen tuottamaan energiaan. Polttomoottoreilla varustetut autot saavat lämpöenergiaansa voimanlähteensä tuottamasta hukkaenergiasta.
”Ongelmana on, että lithium-akut viihtyvät suurin piirtein samoissa 20 asteen lämpötiloissa kuin ihminenkin”, Brannon luonnehtii.
Kommentit (952)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi mikä ongelma on siinä jos 300 kilometrin kantama tippuu talvella 100 kilometriin kun päivittäinen ajosuoritteni ei ylitä oikeastaan koskaan 25 kilometriä.
Minule jo tuo olisi ongelma että autolla voi ajaa vain 300km lataamatta. Paras työpäivä on sellainen että olen ajanut 900km. Enkä aja autoa työkseni, vaan piti käydä tärkeälle asiakkaalle vaihtamassa yksi laite. Siitähän olisi tullut sähköautolla talvella viikon reissu.
Johan sen jo lakikin sanoo, että sä et voi ajaa 900 km putkeen pitämättä taukoja.
Lakipykälää vaippamiehelle:
"Moottoriajoneuvon kuljettajalle on annettava jokaista 5 tunnin 30 minuutin pituista työjaksoa kohti vähintään 30 minuutin pituinen tauko yhdessä tai kahdessa erässä."
Suomessa ei paljoa yli 80 km/h keskinopeuden pääse tavallisella ajamisella (esim. Helsinki-Oulu välillä keskinopeus on 82 km/h Google Mapsin perusteella), joten sun 900 km reissuun on kulunut ainakin 11 tuntia. Mikä se sellainen 11 tunnin työpäivä on, jossa ei ole minkäänlaisia taukoja? Laitonta se ainakin on.
Lisäksi jos et ajanutkaan pelkästään isoja teitä, vaan myös kaupungeissa tai pikkuteillä, niin puhutaan jo valtavasti suuremmasta tuntimäärästä.
Tuollaisen minimissään 11 tunnin reissun aikana sulla on lain puolesta tunti huilimista. Jos sulla olisi alla Tesla 100D ja matkalla on SuperChargereita (tai lähitulevaisuudessa CCS 2.0 latauspisteitä), ehdit lataamaan akkuasi ainakin 104 kWh edestä, joka mahdollistaa 500 km ajamisen. Ja jos tankissa oli 100 kWh päivän alussa, niin siinä sulla toinen 500 km. Mainitsemasi 900 km matka ei siten hyvissä olosuhteissa edes vaadi ylimääräisiä lataustaukoja.
Jos oletetaan -10 °C lumiset ja jäiset tiet, jolloin kulutus on tosielämän testin mukaan 2,25 kWh/km, saadaan 900 km kulutukseksi 202,5 kWh, joka on sekin vähemmän kuin 100 + 104 kWh.
Mikäli ilma on tuotakin kylmempi, takakontissa 500 kilon vaippapaketti ja unohdit esilämmittää autosi, voi kulutus olla vaikka 2,5 kWh/km, jolloin tunnin latailutauot eivät ihan riitäkään, vaan voisi joutua pitämään ylimääräisen 12 minuutin lataustauon kesken työpäivän. Jos tämä on katastrofi, niin sitten sun ei auta kuin odottaa vielä vuosi, että saadaan 300-400 kW pikalatureita Suomeenkin.
Ei nuo lepoajat koske kuin kuljetusalan ammattilaisia. Huoltomies tai kaupparatsu saa aja vaikka 12 tuntia yhdellä istumisella.
Älkään vaan sanoko vihreiden kuulleen ääneen että voisi määrätä lain jonka mukaan autolla saa ajaa maksimissaan 300km päivässä ja tätä valvomaan aseataan GPS seurantajärjestelmä.
Laitahan lähde sille, että huoltomiehet tai kaupparatsut ovat linkatun lain ulkopuolella.
huoltomiehet ja kaupparatsut eivät kuulu kuljetusalan työehtosopimuksen piiriin.
siihen kuuluu ammattiliikenteen työntekijät.
Toisin sanoen sä et osannut edes linkkiä klikata. Se linkkihän oli Finlexiin, eli Suomen lakiin, eikä mihinkään työehtosopimukseen.
Ja kyseisessä laissa ei suinkaan käsitellä kuljetusalaa, vaan KAIKKIA työntekijöitä, pois lukien kyseisessä laissa erikseen ilmoitetut alat, joita kyseinen laki ei koske.
Valoja päälle nyt siellä. Tuskin säkään luulet, että työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia taukoihin. Tai mistäs sun typeryydestä tietäisi, ehkä luuletkin. Käy siis lukemassa se laki.

omaan laskuun työtä tekevä kaupparatsu saa ajaa niin paljon kuin haluaa ja kykenee.

Jos kerta omaan laskuun tekee töitä, niin eihän silloin kukaan tule itkemään taukoiluistakaan.
Ja silloin varsinkin kannattaa ajaa nimenomaan sähköautolla, koska säästää valtavasti rahaa polttoainekuluissa. Siinä yhtälössä ei mikään pahimpien pakkasten kanssa kerran 50 vuodessa yhteenosuva 900 kilometrin reissu ylimääräisellä vartin lataustauolla varustettuna tunnu yhtään missään.

Sähköautollahan niitä pakollisia taukoja varmaan tulee pidettyä todella paljon, jos sellaisella koittaa ammattiliikenteessä pärjätä.

raha tulee ajamisesta ja työstä, ei sähköauton lataamisen odottelusta.
vai lisätäänkö vaikkapa 20 prosenttia enemmän asiakkaan laskuun, että saadaan odotteluajastakin jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden Teslan kantama on 1000 kilometriä yhdellä latauksella.
Siitä saa lähteä vaikka 80% ja silti se riittää yhdeksän kymmenestä suomalaisen päivittäiseen ajoon mainiosti.
Heh heh. Yhdeksällä kymmenestä suomalaisesta on alle kymppitonnin auto, puolella alle neljän tonnin auto ja sinä puhut sadan tonnin Teslasta. Mulla on muutaman tonnin huippukuntoinen W124 Mercedes, jolla pääsee tankillisella tuhat kilometriä ihan oikeasti. Kun lähdetään ajamaan pohjoiseen, sinä alat pakkaskelillä katselemaan hermostuneena Teslasi varaustilaa jo Jyväskylässä ja etsimään latauspaikkoja, minä pysähdyn missä tahansa sitten kun tekee mieli jaloitella tai syödä ja jatkan matkaani ilman lataushuolia :) En vaihtaisi muutaman tonnin mersuani Teslan romuusi edes päittäin, jos minun pitäisi itse sillä ajaa :)
En minä aja pohjoiseen, minä lennän lentokoneella.
On parempaakin tekemistä kuin istua tuntikausia autossa.
Se lentäminen on huomattavasti tuhoisampaa ilmastolle kuin autolla ajaminen.
Sitä paitsi lentäminen on verovaroilla tuettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi mikä ongelma on siinä jos 300 kilometrin kantama tippuu talvella 100 kilometriin kun päivittäinen ajosuoritteni ei ylitä oikeastaan koskaan 25 kilometriä.
Minule jo tuo olisi ongelma että autolla voi ajaa vain 300km lataamatta. Paras työpäivä on sellainen että olen ajanut 900km. Enkä aja autoa työkseni, vaan piti käydä tärkeälle asiakkaalle vaihtamassa yksi laite. Siitähän olisi tullut sähköautolla talvella viikon reissu.
Johan sen jo lakikin sanoo, että sä et voi ajaa 900 km putkeen pitämättä taukoja.
Lakipykälää vaippamiehelle:
"Moottoriajoneuvon kuljettajalle on annettava jokaista 5 tunnin 30 minuutin pituista työjaksoa kohti vähintään 30 minuutin pituinen tauko yhdessä tai kahdessa erässä."
Suomessa ei paljoa yli 80 km/h keskinopeuden pääse tavallisella ajamisella (esim. Helsinki-Oulu välillä keskinopeus on 82 km/h Google Mapsin perusteella), joten sun 900 km reissuun on kulunut ainakin 11 tuntia. Mikä se sellainen 11 tunnin työpäivä on, jossa ei ole minkäänlaisia taukoja? Laitonta se ainakin on.
Lisäksi jos et ajanutkaan pelkästään isoja teitä, vaan myös kaupungeissa tai pikkuteillä, niin puhutaan jo valtavasti suuremmasta tuntimäärästä.
Tuollaisen minimissään 11 tunnin reissun aikana sulla on lain puolesta tunti huilimista. Jos sulla olisi alla Tesla 100D ja matkalla on SuperChargereita (tai lähitulevaisuudessa CCS 2.0 latauspisteitä), ehdit lataamaan akkuasi ainakin 104 kWh edestä, joka mahdollistaa 500 km ajamisen. Ja jos tankissa oli 100 kWh päivän alussa, niin siinä sulla toinen 500 km. Mainitsemasi 900 km matka ei siten hyvissä olosuhteissa edes vaadi ylimääräisiä lataustaukoja.
Jos oletetaan -10 °C lumiset ja jäiset tiet, jolloin kulutus on tosielämän testin mukaan 2,25 kWh/km, saadaan 900 km kulutukseksi 202,5 kWh, joka on sekin vähemmän kuin 100 + 104 kWh.
Mikäli ilma on tuotakin kylmempi, takakontissa 500 kilon vaippapaketti ja unohdit esilämmittää autosi, voi kulutus olla vaikka 2,5 kWh/km, jolloin tunnin latailutauot eivät ihan riitäkään, vaan voisi joutua pitämään ylimääräisen 12 minuutin lataustauon kesken työpäivän. Jos tämä on katastrofi, niin sitten sun ei auta kuin odottaa vielä vuosi, että saadaan 300-400 kW pikalatureita Suomeenkin.
Ei nuo lepoajat koske kuin kuljetusalan ammattilaisia. Huoltomies tai kaupparatsu saa aja vaikka 12 tuntia yhdellä istumisella.
Älkään vaan sanoko vihreiden kuulleen ääneen että voisi määrätä lain jonka mukaan autolla saa ajaa maksimissaan 300km päivässä ja tätä valvomaan aseataan GPS seurantajärjestelmä.
Laitahan lähde sille, että huoltomiehet tai kaupparatsut ovat linkatun lain ulkopuolella.
huoltomiehet ja kaupparatsut eivät kuulu kuljetusalan työehtosopimuksen piiriin.
siihen kuuluu ammattiliikenteen työntekijät.
Toisin sanoen sä et osannut edes linkkiä klikata. Se linkkihän oli Finlexiin, eli Suomen lakiin, eikä mihinkään työehtosopimukseen.
Ja kyseisessä laissa ei suinkaan käsitellä kuljetusalaa, vaan KAIKKIA työntekijöitä, pois lukien kyseisessä laissa erikseen ilmoitetut alat, joita kyseinen laki ei koske.
Valoja päälle nyt siellä. Tuskin säkään luulet, että työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia taukoihin. Tai mistäs sun typeryydestä tietäisi, ehkä luuletkin. Käy siis lukemassa se laki.
omaan laskuun työtä tekevä kaupparatsu saa ajaa niin paljon kuin haluaa ja kykenee.
Jos kerta omaan laskuun tekee töitä, niin eihän silloin kukaan tule itkemään taukoiluistakaan.
Ja silloin varsinkin kannattaa ajaa nimenomaan sähköautolla, koska säästää valtavasti rahaa polttoainekuluissa. Siinä yhtälössä ei mikään pahimpien pakkasten kanssa kerran 50 vuodessa yhteenosuva 900 kilometrin reissu ylimääräisellä vartin lataustauolla varustettuna tunnu yhtään missään.
raha tulee ajamisesta ja työstä, ei sähköauton lataamisen odottelusta.
vai lisätäänkö vaikkapa 20 prosenttia enemmän asiakkaan laskuun, että saadaan odotteluajastakin jotain?
Raha tulee kylläkin siitä, että tuloja on enemmän kuin menoja. Etkö edes tätä tiennyt? Ja kun sähköauto säästää hemmetisti menoja, niin siinä ei tunnu yhtään missään se, että päivän aikana taukoilee enemmän. Varsinkin kun päivän aikana ei edes tarvitse taukoilla enemmän sähköauton kanssa, vaan vain kovimmilla pakkasilla tarvitsee taukoilla enemmän.
Hankihan siis jo aivot.
Antti Kurhinen yritti ajaa Teslalla taksia Helsingissä, mutta auton kapasiteetti ei riittänyt. Liikaa meni aikaa lataukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En keksi mikä ongelma on siinä jos 300 kilometrin kantama tippuu talvella 100 kilometriin kun päivittäinen ajosuoritteni ei ylitä oikeastaan koskaan 25 kilometriä.
Minule jo tuo olisi ongelma että autolla voi ajaa vain 300km lataamatta. Paras työpäivä on sellainen että olen ajanut 900km. Enkä aja autoa työkseni, vaan piti käydä tärkeälle asiakkaalle vaihtamassa yksi laite. Siitähän olisi tullut sähköautolla talvella viikon reissu.
Johan sen jo lakikin sanoo, että sä et voi ajaa 900 km putkeen pitämättä taukoja.
Lakipykälää vaippamiehelle:
"Moottoriajoneuvon kuljettajalle on annettava jokaista 5 tunnin 30 minuutin pituista työjaksoa kohti vähintään 30 minuutin pituinen tauko yhdessä tai kahdessa erässä."
Suomessa ei paljoa yli 80 km/h keskinopeuden pääse tavallisella ajamisella (esim. Helsinki-Oulu välillä keskinopeus on 82 km/h Google Mapsin perusteella), joten sun 900 km reissuun on kulunut ainakin 11 tuntia. Mikä se sellainen 11 tunnin työpäivä on, jossa ei ole minkäänlaisia taukoja? Laitonta se ainakin on.
Lisäksi jos et ajanutkaan pelkästään isoja teitä, vaan myös kaupungeissa tai pikkuteillä, niin puhutaan jo valtavasti suuremmasta tuntimäärästä.
Tuollaisen minimissään 11 tunnin reissun aikana sulla on lain puolesta tunti huilimista. Jos sulla olisi alla Tesla 100D ja matkalla on SuperChargereita (tai lähitulevaisuudessa CCS 2.0 latauspisteitä), ehdit lataamaan akkuasi ainakin 104 kWh edestä, joka mahdollistaa 500 km ajamisen. Ja jos tankissa oli 100 kWh päivän alussa, niin siinä sulla toinen 500 km. Mainitsemasi 900 km matka ei siten hyvissä olosuhteissa edes vaadi ylimääräisiä lataustaukoja.
Jos oletetaan -10 °C lumiset ja jäiset tiet, jolloin kulutus on tosielämän testin mukaan 2,25 kWh/km, saadaan 900 km kulutukseksi 202,5 kWh, joka on sekin vähemmän kuin 100 + 104 kWh.
Mikäli ilma on tuotakin kylmempi, takakontissa 500 kilon vaippapaketti ja unohdit esilämmittää autosi, voi kulutus olla vaikka 2,5 kWh/km, jolloin tunnin latailutauot eivät ihan riitäkään, vaan voisi joutua pitämään ylimääräisen 12 minuutin lataustauon kesken työpäivän. Jos tämä on katastrofi, niin sitten sun ei auta kuin odottaa vielä vuosi, että saadaan 300-400 kW pikalatureita Suomeenkin.
Ei nuo lepoajat koske kuin kuljetusalan ammattilaisia. Huoltomies tai kaupparatsu saa aja vaikka 12 tuntia yhdellä istumisella.
Älkään vaan sanoko vihreiden kuulleen ääneen että voisi määrätä lain jonka mukaan autolla saa ajaa maksimissaan 300km päivässä ja tätä valvomaan aseataan GPS seurantajärjestelmä.
Laitahan lähde sille, että huoltomiehet tai kaupparatsut ovat linkatun lain ulkopuolella.
huoltomiehet ja kaupparatsut eivät kuulu kuljetusalan työehtosopimuksen piiriin.
siihen kuuluu ammattiliikenteen työntekijät.
Toisin sanoen sä et osannut edes linkkiä klikata. Se linkkihän oli Finlexiin, eli Suomen lakiin, eikä mihinkään työehtosopimukseen.
Ja kyseisessä laissa ei suinkaan käsitellä kuljetusalaa, vaan KAIKKIA työntekijöitä, pois lukien kyseisessä laissa erikseen ilmoitetut alat, joita kyseinen laki ei koske.
Valoja päälle nyt siellä. Tuskin säkään luulet, että työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia taukoihin. Tai mistäs sun typeryydestä tietäisi, ehkä luuletkin. Käy siis lukemassa se laki.
Sähköautollahan niitä pakollisia taukoja varmaan tulee pidettyä todella paljon, jos sellaisella koittaa ammattiliikenteessä pärjätä.
Eihän tule. Etkö tyhmä osaa edes lukea? Johan tässäkin ketjussa on esitelty millaisia taukoja sähköautoilu edellyttää, eikä se pääasiallisesti edellytä sen enempää taukoilua kuin polttomoottoriautonkaan kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Antti Kurhinen yritti ajaa Teslalla taksia Helsingissä, mutta auton kapasiteetti ei riittänyt. Liikaa meni aikaa lataukseen.
Laita tälle lähde. Mielellään matematiikan kanssa.
On se jännä, miten muilla sähkötakseilla ei ongelmia ole latauksiensa kanssa.
Mutta joo, valehtelijahan sä olet.
Lainaa
Vierailija kirjoitti:
Raha tulee kylläkin siitä, että tuloja on enemmän kuin menoja. Etkö edes tätä tiennyt? Ja kun sähköauto säästää hemmetisti menoja, niin siinä ei tunnu yhtään missään se, että päivän aikana taukoilee enemmän.
200 - 300 euroa maksaa lataus tunnilta. Kovin montaa tuntia ei kannata päivässä latailla kun ajoakin riittäisi.

Muilla taksiteslakuskeilla onkin myös se tavallinen auto, jolla ajetaan silloin kun teslaa ladataan. Kurhinen yritti pelkällä teslalla, mutta latauksiin meni liikaa aikaa vaikka ajoa olisi ollutkin, ja ajot menivät sitten muille.

Sulta pyydettiin jo lähdettä. Etkö tajunnut vai mikä oli ongelma sen antamisessa?

Miksi pitäisi ladata yhtäkään tuntia päivässä? Lataat tauoillasi tai nukkuessasi.

Niin Kurhinen itse totesi mediassa. Voit varmaan käydä asiaa häneltä itseltäänkin kysymässä vaikka Facebookissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaa
Vierailija kirjoitti:
Raha tulee kylläkin siitä, että tuloja on enemmän kuin menoja. Etkö edes tätä tiennyt? Ja kun sähköauto säästää hemmetisti menoja, niin siinä ei tunnu yhtään missään se, että päivän aikana taukoilee enemmän.
200 - 300 euroa maksaa lataus tunnilta. Kovin montaa tuntia ei kannata päivässä latailla kun ajoakin riittäisi.
Miksi pitäisi ladata yhtäkään tuntia päivässä? Lataat tauoillasi tai nukkuessasi.
Sähköautoa ei siis kannata ostaa jos aikoo tehdä sillä töitäkin ja tienata rahaa, ja ajattaa autoa myös monella kuskilla jos ajettavaa riitää.

Ammattiliikenteessä ei aina ole mahdollista pitää taukoja sellaisissa paikoissa joissa sähköautoa voisi ladata. Jos latauspiste on vaikkapa 50 - 100 kilometriä sivussa ajoreitiltä, niin ei homma kannata.

Näytä se matematiikka.

Miten latauspiste voisi olla 50-100 kilometriä sivussa ajoreitiltä? Onko sulla pienintäkään hajua siitä, miten tiheässä latauspisteitä Suomessa on jo nyt?