Vanhustenhoito kuralla koska maahan muuttoon kaadetaan rahaa ilman ylärajaa
Sehän sanotiin ihan suoraan että maahan muuttoon laitetan niin paljon rahaa kuin tulijoita tulee. Eilen tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Lehti totesi että 2015 tulleiden pelkkään kotoutukseen (kaikki muu lisäksi, asunnot, ruoka yms) menee yli miljardi. euroa. Ja totesi myös että tämä raha menee suurelta osin hukkaan.
– Kukaan ei tiedä missä ollaan, mistä tultiin ja mihin mennään. Se mikä tiedetään on, että koulutus ja kotouttaminen maksanee 700-1000 miljoonaa euroa vuositasolla ja sen lisäksi joudutaan kohdistamaan muita toimenpiteitä, Eero Lehti sanoo.
Kotoutettavaa kohden kulut voivat olla useita kymmeniä tuhansia euroja, ennen kuin hän pääsee työmarkkinoille.
– Tässä yhteydessä voisi kuvitella, että kannattaisi antaa tehostettua kielikoulutusta, mutta nyt se on paremminkin minimoitua. Kieli on välttämätön, jotta ihminen saa töitä, Lehti sanoo.
– Mutta nyt kun ei ole tutkintoja, ei tiedetä, kuinka hyvin koulutus etenee. Arvio on, että kolmannes oppii. Kaksi kolmannesta ei opi.