Miksi ihmiset eivät tee lapsia?
Syntyvyys taas laskenut.
Itse ajattelisin, että kun ei ole töitä eikä rahaa, tai sitten työt vievät kaiken ajan ja silti on koko ajan epävarmaa. Lama kestänyt nyt 10 vuotta. Niin varmaan harva uskaltaa.
Eikä nämä yhteiskunnan näkymät muutenkaan ilahduta.
Mitä mietteitä?
Kommentit (30)
En halua tehdä elämästäni kamalaa ja vaikeaa. Ei sen kummempaa. Ollaan naimisissa, on velaton okt jne, mutta kun elämä on tällä tavalla jo täydellisen hyvää. Eikä sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua, lapsen kanssa elämä ei voi olla tarpeeksi joustavaa. Jos ei muuta, niin sitä olisi pakko rakastaa loppuikä ja olla kiinnostunut, aivan liian suuri sitoutuminen kun ei ole mitään taetta siitä, että mitä sieltä tulee. Synnytysvaurioita ei korjata, eikä oteta tosissaan jne.
Lapsia pitää tehdä aidosta halusta, ei tuota voi muuten perustella yhtikäs mitenkään.
Ennemminkin pitäisi olla syy miksi tekisivät.
Oma syy etten ole tehnyt (ikää 44, joten päätös on lopullinen): minusta tämä maailma ei ole paikka johon haluaisin tuoda ketään kärsimään. Ei mulla ole koskaan ollut edes kurjaa taloudellisesti tai muuten, mutta minusta koko elämän luonne on silkkaa menetystä, kärsimystä ja kuolemaa, jota lyhyet ilon hetket ei pelasta, joten pitäisin moraalittomana tieten tahtoen tuottaa lisää kärsijöitä tänne.
Enpä olekaan elämästäni kun 8 vuotta yrittänyt.. Hölmö kun oon niin pieni toivonkipinä jaksaa elää vaikka tiedän että pitäis luopua toivosta.
Aina ei onnistu vaikka kaiken tekee oikein.
Ei ole miestä eikä ehtisi miestä pyydystääkään. Työelämä on epävarmuutta täynnä, vaikka näkee vaivaa. Väsyttää jo valmiiksi.
Nehän kuitenkin rais kataan. Miksi tehdä tänne kärsimään ketään
Naisten arvo on parantunut. Minusta tämä suuntaus on oikein hyvä. Lapsia ei tehdä vaan siksi, että se on velvollisuus tai kun ei muuta osata.
Just näin, ei ole rakettitiedettä ettei tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa ihmiset koe perheellistymistä tarpeeksi mielekkäänä ja riskittömänä asiana. Huolta on riittämiin toimeentulosta, asumisesta, terveyspalveluista ja jaksamisesta ihan ilman lapsiakin. Onneksi suomen johdossa ollaan täysin sokeita tälle tilanteelle, niin voivat jatkaa rauhassa miettimistä että mitähän seuraavaksi keksittäis tälle kurjistetulle kansalle päänmenoksi
Koska en saanut vakituista työpaikkaa. Taloudellisesti liian iso riski. Nyt ikä on jo tehnyt tehtävänsä.
Älä op ulise vaan ala tehdä niitää kun kerran niin kova alfa äijä olet.
Mä en jaksa kun sinun kaltaiset teki minusta luuserin. HAjoa nyt sitten siihen :) Sitä niittää mitä kylvää hähähä!
Koska rutinoitunut lapsiarki ei kiinnosta.
Antaisin vaikka toisen käteni, että voisin saada lapsia. Olen yrittänyt vuosia, ei onnistanut. Panostaisin lapsettomuushoitoihin ja laillistaisin sijaissynnyttäjien käytön Suomessa. Meitä olisi monia, jotka hyötyisivät..
Minä en halua kokea raskautta enkä synnytystä. Ällöttää koko ajatus ja kun ei voi tietää meneekö niissä jotain lopullisesti rikki. Onneksi emme miehen kanssa koe haluavamme lapsia, meidän on hyvä kahden.
Kaikki on täällä Av:lla ja sen jälkeen ei jää enää voimia. Näin se on. Syyllinen on tämä palsta.
Itse halusin lapsia, mutta vakituista työpaikkaa ei ole ollut vuoden 2010 jälkeen. Vaikka koulutusta ja ahkeruutta on. Niin miten tällaiseen tilanteeseen olisi voinut perhettä ajatella?
Suututtaa tämä melskaaminen julkisuudessa asiasta. Joo, olisin halunnut perheen, olisin halunnut kunnon työelämän. Tajuaisivat nyt edes vähän nuo poliitikot mistä on kyse!
Heheh ei kiinnosta pätkääkään olla vanhempana... Haluan olla vapaa ja viettää aikaa puolisoni kanssa kahden.
Naisten asema on kohentunut. Myöskin, ehkä kasvaneen internetin käytön myötä asioista enemmän keskustellaan. Yksinkertaisesti sosiaalinen painostus lasten tekemiseen on vähentynyt, kun maailma on muutoinkin avartunut. On tullut vapaus päättää siitä, mitä itse oikeasti elämältään haluaa.
Itse en halua lapsia ja se ikä menikin jo, jolloin se olisi edes ollut järkevää tehdä. Eikä kaduta, edes. Jos tällä pallolla on nyt ollut maailman tilastojen neljä kuuminta vuotta putkeen, ei tämä todellakaan tiedä hyvää - etenkin kun maailman politiikka menee jonkun sekopäisen porkkanapään oikkujen mukaan. Eihän tässä tiedä itsekään huomisesta, saati siitä jos oma jälkikasvu edes voisi elää enää edes laadukasta elämää hänen elämänsä loppuun asti. Yksinkertaisesti lasten tekeminen ei tunnu kovin eettiseltä touhulta.
Hyvin tiedostan, että eläkejärjestelmää ei enää ole siinä vaiheessa kun itse olen vanha, ja minulla ei ole lapsia minusta huolehtimassa. Mutta voin toisaalta kokea tyytyväisyyttä, että en ole työntänyt ongelmaa seuraavien sukupolvien niskaan. Oma kuolema voi olla ikävä, tuskallinen, yksinäinen ja kurjuuden ryydittämä, mutta sentään olen tehnyt kaiken oikein.
Vierailija kirjoitti:
Itse halusin lapsia, mutta vakituista työpaikkaa ei ole ollut vuoden 2010 jälkeen. Vaikka koulutusta ja ahkeruutta on. Niin miten tällaiseen tilanteeseen olisi voinut perhettä ajatella?
Suututtaa tämä melskaaminen julkisuudessa asiasta. Joo, olisin halunnut perheen, olisin halunnut kunnon työelämän. Tajuaisivat nyt edes vähän nuo poliitikot mistä on kyse!
Heh.
Juurihan ne uutisoi ettei suomalaisilla ole ostovoimaa ja kaupan alalla menee huonosti. Aika yllättävää, että köyhdytetään kokonainen kansa täysin ja sitten niillä ei ole ostovoimaa, melkoinen yllätys.
Jotenkin ei onnistu suomalaisilla päättäjillä tuo 1+1=2 laskeminen....
Ei töitä, ei rahaa. Miten tässä uskaltaisi lapsia saada?