Sheltti ensimmäiseksi koiraksi?
Mielipiteitä? Saa myös ehdotella muita pienempikokoisia koirarotuja. Koirista ei ole aiempaa kokemusta juurikaan.
Mitä ajatuksia muuten herättää, jos yksinasuva sinkku ottaa koiran? Asun isossa rivitalossa jossa on kivan kokoinen takapiha ja jo heti vieressä hyviä lenkkeilymaastoja. Työpaikka on alle kilometrin päässä kotoani ja voisin siis ruokatunnin aikana käyttää myös 15-30 min lenkillä. Käyn nytkin yleensä kotona syömässä, enkä matkustele juurikaan. Tarvittaessa voisin tehdä myös kotona etätyötä pari päivää viikossa, esim. alkuun.
Mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon? :)
Kommentit (6)
Jatkan vielä, että olen siis omistanut sheltin, sen vuoksi tunnen ko. rodun.
Sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi.
Ovat helppoja kouluttaa ja yleensä hyväluonteisia, arkoja yksilöitäkin on. Turkki on sinänsä helppo, vaatii huolellista ja säännöllistä harjausta. Miinuspuolena mainittakoon haukkuherkkyys.
Erinomainen valinta ensimmäiseksi koiraksi. Hakemalla saa hakea niitä negatiivisia puolia. Tuo haukkumisherkkyys on tosiaan yksi ja jos on kovin siivousintoilija, niin karvoja siitä lähtee käsittämätön määrä.
Noilla ehdoilla sinkullekin koira hyvin käy. Tietysti täytyy muistaa se, että koira elää noin 14 vuotta, eli sinkkuus voi olla mennyttä ja lapsiperhearki totta, ennen kuin koirasta aika jättää. Mutta tuon tapainen koira sopeutuu hyvin myös lapsiperheeseen, kunhan sen perustarpeista (säännöllisestä ulkoilusta ja seurantarpeesta) huolehditaan.
Mainitaan vielä että ovat yleensä aika sosiaalisia, tulevat hyvin toimeen muiden koirien ja ihmisten kanssa.
Saako sitä haukkuherkkyyttä kouluttamalla kitkettyä hyvin pois? Ulkona leikkiessähän se ei haittaa, kyllähän koira saa haukkua, mutta kunhan ei olis mikään räksyttäjä! Tuo mietityttää.
Ap
Oi, sheltti on ihana koira! Ainut koirarotu, jota voisin itselle harkita. Jos nyt joku huono puoli pitää mainita, niin on aika kova haukkumaan. Muutoin ihanan ihmisrakas, leikkisä, kiltti ja huolehtivainen lammaskoira.