G: Minkä ikäisenä lapsesi lähti kävelemään?

Kovin yksilöllisiä nämä asiat. Aikainen kävelijä ei mahdollisesti osaa jotain muuta juttua mitä ' istuja' harjoittelee.

Ja ylpeydestä... juu en ollut mitenkään erityisen ylpeä. Miksi olisin ollut? Kävelemään oppiminen on ihan normaalia kehitystä lapsella, joku oppii sen aikaisemmin, joku myöhemmin. Ehkä sitten olisin ollut ylpeä, jos lapsellani olisi joku vamma, joka olisi tehnyt kävelemään opettelusta jotenkin erikoisen vaikeaa ja työlästä.



Ei voi mitään, mutta inhoan näitä vauvojensa taidoilla ylpeileviä äitejä!!! Mieluummin itse olen seurassa ihan hiljaa lapseni kehityksestä, sillä en ikinä halua leimautua samanlaiseksi.

Toinen poika oli pikkasen yli 9kk vanha. Nyt odotellaan pikkuisen kävelemään lähtemistä. Vielä ei ihan kävele ilman tukea. Ikää on tasan 8kk. PArempi kyllä tosiaan kun lähtisi vähän myöhemmin kävelemään. Kauhean varhasessa vaiheessa kun lähtee, niin meno on kyllä aika hurjaa kun järki ei viel kunnolla pelaa.

Kai siitä saa olla ylpee kun lapsi oppii?? Musta saa olla ylpeä -kunhan on kohtuullinen ylpeydellään.



Meillä esikoinen käveli 10 kuisesta tukea vasten, siihen jäi konttaamiset ja aina piti ottaa kädestä kiinni.. Meillä kun tutti on ollu vaan tosipaikassa niin kädestäpito on varmaan ollut turvakin??

Kun täytti vuoden niin syntymäpäivän kunniaksi käveli olkkarin halki eikä enää huolinut kättä tueksi! :)



Kakkonen on 7 kuinen ja harjottelee tukeavasten nousemista, seisoo tuettuna..



Äitini aina puhuu miten itse kävellyt 9 kuisesta niin kyllä tää kakkonenkin silloin kävelee. Mutta katsoo nyt, kävelee kun kävelee.

Vierailija:

Ja ylpeydestä... juu en ollut mitenkään erityisen ylpeä. Miksi olisin ollut? Kävelemään oppiminen on ihan normaalia kehitystä lapsella, joku oppii sen aikaisemmin, joku myöhemmin. Ehkä sitten olisin ollut ylpeä, jos lapsellani olisi joku vamma, joka olisi tehnyt kävelemään opettelusta jotenkin erikoisen vaikeaa ja työlästä.

Ei voi mitään, mutta inhoan näitä vauvojensa taidoilla ylpeileviä äitejä!!! Mieluummin itse olen seurassa ihan hiljaa lapseni kehityksestä, sillä en ikinä halua leimautua samanlaiseksi.

meidän tytön serkku oli 1v 3kk ja kun lähti kävelemään, niin ei kaatuillut oikeastaan ollenkaan, joten sinänsä parempi kun on vähän vanhempi.



enkä minä mitenkään hehkuta että ajattele tuon ikäinen, mutta kun kyseessä on ensimmäiseni, niin kaikki mitä tyttö oppii tuntuu tosi hienolta. nyt neiti on ruvennut pärisemään ja laittamaan huulet tiukasti kiinni, kun yritän harjata hänen hampaitaan, jopa se tuntuu minusta hienolta :).

Totta kai jokainen äiti on iloinen kun lapsi oppii uutta, se on ihan normaalia. Mutta ylpeys? Minusta se on vähän liian vahva sana kuvaamaan sitä tunnetta, joka tulee lapsen normaalin kehityksen seuraamisesta. Tämä on minun mielipiteeni.



Tiedän kyllä muunkinlaisia äitejä, sellaisia, jotka olettavat omansa olevan jotain aivan erinomaista ja toisten vain taviksia. Näitä tapaa leikkipuistoissa, perhekerhoissa, nevuvolan odotushuoneessa... Näillä on tapana kertoa, että " Meidän Ville oppi kävelemään jo 10kk iässä, eikö olekin ihan uskomatonta? Ei monet tämän ikäiset vielä tosiaan kävele, mutta Ville kävelee." Eivät vaivaudu kysymään, että missä iässä juttukaverin lapsi on oppinut. Ovat niin mahdottoman YLPEITÄ omastaan, ettei maailmaan muuta mahdu. Tai sitten toteavat kiipeilytelineen luona omalle lapselleni, että " Voi kuule, et sinä vielä pitkään aikaan opi kiipeämään, meidän Villekin, joka on siis ihan älyttömän kehittynyt motorisesti, oppi sen vasta 3v. iässä." Ja poikani, himpun verran yli 2v. katsoo ja ihmettelee ja " Villen" äiteineen lähdettyä kiipeää telineeseen, ihan niin kuin aina ennenkin...



Että juu, tuota tarkoitin ylepydellä. Iloinen saa ja pitää olla, totta kai lapsen kehitystä on hauska seurata. Mutta jokainen normaali lapsi oppii tietyt asiat. Ihan omassa tahdissaan. Kävelyn oppiminen on hieno juttu, tapahtui se sitten 8kk iässä tai vasta 1,5-vuotiaana.