Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ikäihmisestä tullut yhtäkkiä vihamielinen, onko muilla kokemuksia?

Vierailija
27.01.2019 |

Sukulainen ikäihminen 87 v. on alkanut vihamieliseksi minua kohtaan. Aikaisemmin olin tykätty vaikkakin hän oli jonkin verran joustamaton ja kangistunut ajatusmaailmaltaan. Alkoi ihan yhtäkkiä, suuttui kun soitin ja ilmoitti että en saa enää ottaa yhteyttä enkä tulla käymään. Otin yhteyttä uudestaan, sama homma, että eikö hän sanonut että ei tarvitse enää soitella. Viimeisin mitä hän ehti ennen tätä kertoa että kokee muistiongelmia ja on menossa muistitutkimuksiin. Meillä ei ole muita sukulaisia joten en saa tietoa hänestä muualta kuin häneltä itseltään. Hänellä on myös harhoja ja kuulee neuvoja ja käskyjä mutta käsittääkseni nämä ovat olleet hoidossa.

Tuntuu pahalle ja loukatulle, toisaalta googlettelin ja vihamielisyys voi liittyä muistisairauksiin. Ajattelin että voisin soittaa tutulle muistihoitajalle joka on hoitanut myös muita läheisiäni ja kertoa havainnoistani, hän on siis varmasti sama hoitaja jolle tätinikin menee, paikkakunta on pieni.

Itkettää ja surettaa ja huolettaa. Syyttelen itseäni olenko tehnyt jotain väärin.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
27.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistisairaus aiheuttaa tosiaan tuollaista. Muistisairaan läheiset ovat usein kovilla. Et ole tehnyt mitään väärin: on vain ajateltava, että käytös johtuu sairaudesta, jolle henkilö ei voi itse mitään.

Vierailija
2/6 |
27.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistisairaus hyvin todennäköisesti tai masennus. Voi olla molempiakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
27.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minunkin 8-kymppinen mummoni on muuttunut vähän vihamieliseksi, ei kylläkään minua kohtaan. Hän on elämänsä ajan ollut sellainen ns alistuva vaimo ja nainen ja kyllästyi siihen. Nykyään hän sanoo liiankin kärkkäästi epäkohdista eikä kestä mitään huonoa kohtelua. Hän esim vaatii kaupoissa palvelua heti, ja menisi jonossa muiden ohi. Ei hän ole oikesti ilkeä eikä vihainen. Hän vain ylikompensoi vuosia kestänyttä alistusta.

Vierailija
4/6 |
27.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alzheimerin oire. Voit googlata.

Vierailija
5/6 |
27.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä itseäsi syytä. Ei muistisairaudelle oikein voi mitään.

Yritä lohduttautua vaikka sillä, että vaikka täti olisi nyt sinua kohtaan vihamielinen kun olette yhteyksissä hän kyllä muistaa sinut vanhoissa muistoissaan lämpimästi.

Vierailija
6/6 |
27.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äidilläni oli myös muistisairaus ja todellakin luonne muuttui ihan kamalaksi. Usein äidin luona ollessani loukkaannuin kovasti äidin puheista ja menin ulos hetkeksi "jäähylle". Älä ap turhaan syyttele itseäsi, muistisairaudet ovat todella raskaita omaisille. Jaksamista sinulle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi neljä