Lue keskustelun säännöt.
MIten selviätte, kun töihin meno vituttaa, ahdistaa ja vie kaiken elämänhalun?
21.01.2019 |
Nyt ollaan taas ajauduttu siihen pisteeseen, että töihin meno on yhtä tuskaa. Uusia työpaikkoja seuraan päivittäin ja haen uutta työpaikkaa, jos vaan potentiaalisia tulee vastaan (harvoin kyllä). Miten (millä keinoilla) olette selviytyneet töissä kun se vaan vituttaa, ahdistaa ja tuntuu, että jokainen tunti on yhtä taistelua?
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä vaihdoin 8 vuotta sitten alaa. Luuöin sen ratkaisevan ongelman. Noh, ehkä se ihan lamauttavin ahdistus hävisi, nykyään ei tarvitse enää itkien lähteä töihin, on vaan semmoista normaalia tympääntymistä ja yleistä ketutusta töihinmenosta.
Mä jaksan sillä, että olen alkanut aivan totaalisen pihiksi. Tulen toimeen 900 eurolla kuukaudessa. Saan siis joka palkasta 800 - 1000 euroa säästöön. Kun olen saanut tämän vuoden säästettyä, irtisanoudun ja elän seuraavan vuoden 2020 sillä säästyneellä rahalla, keikkaa saatan heittää jos siltä tuntuu. Sitten taas sitä seuraavaksi vuodeksi töihin, ja säästöillä sitä seuraava taas vapaaksi/keikkailua.
Tämän ajatuksen voimalla jaksan.
Joka kerta (3 krt) olen vaihtanut duunia. Aina se auttaa muutamaksi vuodeksi. :)
Tuntuu, etten selviäkään. Joka sunnuntaiyö menee oksennellessa sisuksia pihalle. Työterveyslääkäri jo ehdotteli lääkitystä, että työpäivät menisivät usvassa eikä olisi niin vaikeaa. Muualle olen hakenut, ihan minne vain, jos vaikka tärppäisi. Ongelmana talolaina ja pienet lapset. Ei ole niin helppo muuttaa muualle...
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, etten selviäkään. Joka sunnuntaiyö menee oksennellessa sisuksia pihalle. Työterveyslääkäri jo ehdotteli lääkitystä, että työpäivät menisivät usvassa eikä olisi niin vaikeaa. Muualle olen hakenut, ihan minne vain, jos vaikka tärppäisi. Ongelmana talolaina ja pienet lapset. Ei ole niin helppo muuttaa muualle...
Oletko joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi vaiko työtehtävät liian stressaavia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin kaikkeni hallita ahditusta ja ketutusta, lopulta voimat loppuivat ja jouduin saikulle. Silloin tajusin, että lähteä täytyy! Sain toisen työn ja aloitin viime elokuussa. Viime viikolla juuri tajusin miten ihanaa on, kun herääminen ja töihin meno ei aiheuta sydämentykytystä, oksennusreaktiota ja päänsärkyä. Jos vain voit, vaihda työpaikkaa tai lähde opiskelemaan jotain muuta! Itsekin opiskelen työni ohessa ja haaveena vaihtaa koko alaa.
Mitä enemmän pitkitätte irtisanoutumista, sitä enemmän ahdistutte. Vaihtoehtona on joko pitkä vapaa, tai lopettaminen HETI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovetan itseni ja pakotan vaan tekemään. Mun tapauksessa työpaikan vaihdot ei ole auttaneet, eli en viitsi sitä enää, varsinkaan kun nykyisessä paikassani ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Minä vaan olen sellainen ihminen, että jo se, että täytyy tehdä tuntikausia päivässä työtä ja mennä työpaikalle, ahdistaa voimakkaasti. En kuitenkaan halua erittäin hyväpalkkaisesta työstäni luopuakaan, joten pakko vaan kestää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän pitkitätte irtisanoutumista, sitä enemmän ahdistutte. Vaihtoehtona on joko pitkä vapaa, tai lopettaminen HETI.
No jaa. Mä olen tuntenut noin parikymmentä vuotta, ja jaksanut silti, sisulla. Ja uskon että jaksan eläkeikään asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En selvinnyt. Hermoromahdus siitä lopulta seurasi, vaikea masennus ja pitkä saikku. Nyt olen freelancer ja teen töitä kotoa ja vaikka rahaa on hyvin vähän verrattuna palkkatyöhön niin olen onnellisempi kuin koskaan ennen elämässäni. Ei se 9-5 oravanpyörä yksinkertaisesti sovi kaikille vaikka yhteiskunta niin kovasti yrittää väittää.
Teen vain minimimäärän töitä nollasopimuksilla, ja joskus kävin enemmän että kerty säästöä pahan päivän varalle. Nyt pärjään näin, sillä ei ole eikä tule lapsia, eikä ole lainoja. Ehdin ja jaksan kiertää kirpputoreja tehden löytöjä, ja nautin päästessäni metsään keräämään sieniä ja marjoja. En osta mitään turhaa, mutta en mielestäni elä lainkaan askeettisestikkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menen mahdollisimman aikaisin aamulla töihin, lähden mahdollisimman aikaisin iltapäivällä pois. Näin minulle jää iltaan aikaa itselleni. Eihän se työaikaa lyhennä, mutta jotenkin se tuntuu helpottavan, että pääsee aikaisin pois. Eikä aamuvarhaisella työpaikalla ole kukaan häiritsemässä ja nokkimassa. SEKIN helpottaa.
Kiinnostaisi tietää, mitä hommia te pahiten ahdistuneet teette? Toivotan jaksamista, älkää pilatko (mielen)terveyttänne se on tärkeämpää kuin raha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Teen toimistohommia, osa vaativampia ja osa ei. Tehtävänkuva muuttui kun sairastuin ja minut siirrettiin toiseen yksikköön. Sain tehdä 1,5 vuotta sellaisia hommia (talon määräaikainen tehtävä) missä olin ns hieman sivussa ja nyt taas olen perustoiminnoissa mukana. En tiedä onko se, että ollaan taas täällä perustoiminnassa mukana, vai viime vuonna minua koskeva "pallottelu" mitä teen tulevaisuudessa, vai huono johtaminen ja esimiestyö organisaatiossa, vai mikä, mutta olotila on ihan paska. Toisaalta pelkään että teen jatkossa vain "avustavia" hommia ja sellaisia, mitä heitellään minulle, kun muut eivät niitä ehdi tehdä. Ennen minulla on laaja kokonaisalue mistä ns vastasin. Tästä jouduin luopumaan kun minut siirrettiin toiseen yksikköön. Ja pelkään, että työuupumus tulee viimeistään uudelleen silloin, kun en saa tarpeeksi vaativia hommia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, etten selviäkään. Joka sunnuntaiyö menee oksennellessa sisuksia pihalle. Työterveyslääkäri jo ehdotteli lääkitystä, että työpäivät menisivät usvassa eikä olisi niin vaikeaa. Muualle olen hakenut, ihan minne vain, jos vaikka tärppäisi. Ongelmana talolaina ja pienet lapset. Ei ole niin helppo muuttaa muualle...
Oletko joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi vaiko työtehtävät liian stressaavia?
Työpaikkakiusaamisen uhriksi. Tehtävät mulle liian helppoja. Olen ilmeisesti uhka pomolle :(.
Mä herään joka arkiaamu epätoivoisena johtuen siitä, että pitää taas raahautua toimistolle klo 8 ja kestää siellä 8 tuntia. Ensin aamurutiinit kauhealla kiireellä, sitten saa mennä stressaantuneiden ja masentavien harmaakasvoisten työjuhtien kanssa aamubussiin ihan liian kauan kestävän työmatkan ajaksi. Iltapäivällä tietenkin taas sama juttu takaisin päin.
Tiedän, että meilläkin töissä on ihmisiä jotka ovat aivan innoissaan töissä, koska saavat sieltä sosiaalisia kontakteja ja tehtävien kautta sisältöä elämään, mutta itse en ole saavuttanut tätä tilaa. Töihinmeno on jotain minkä teen vain kerran kuussa tilille napsahtavan palkan takia. Työkaverit ovat pääasiassa ihan mukavia, mutta etäisiä ja ihan eri aaltopituudella kuin itse. Työtehtävät ovat helpohkoja, välillä haastaviakin, mutta toisaalta taas yhdentekeviä, ei mitenkään elintärkeitä, ja sellaisia mitä muutkin voisivat hoitaa. Kai tämä on jonkinlaista merkityksettömyyden kokemista. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että on joku työpaikka, josta saa palkkaa, vaikka se pieni onkin.
Vaikeaa on koko ajan. Enkä edes enää halua muualle, koska siellä on samaa paskaa edessä. Pääsis jo eläkkeelle prkele.
Vitutuksen kanssa mennään taas huomenna. Ei ole korjauskeinoa siihen. Paitsi tietysti se eniten odottamani, eli kuolema.
Jäin osa-aikaiseksi. Olen karsinut kaiken ylimääräisen, mutta olen onnellisempi kuin koskaan. Kulutus ja materia ei tuo onnea. Ihanaa kun saa tehdä vähemmän töitä ja enemmän olla vaan ilman stressiä ja kiirettä. Elän hyvin erilaista elämää kuin ollessani kokopäivätöissä, mutta olen todellakin hyvinvoiva.
Keskityn ajattelemaan tilipäivää.