Apua, karmea krapula ja hautajaiset alkaa ihan just
Eilen join ahdistukseeni. Join kaksi pulloa viiniä ja vielä olutta siihen päälle. Muisti on mennyt ja olo aivan karmea. Nyt sitten alkaa sukulaiset hautajaiset puolen tunnin päästä ja oksettaa aivan helvetisti. Jalat ja kädet tärisevät. Itkettää, mutta onneksi hautajaisissa nyt saakin itkeä.
Olipa todella järkyttävän huono idea "lääkitä" itseään alkoholilla. Nyt sitä ei voi kuitenkaan perua. Miten saan oloni edes vähän paremmaksi? Päätä särkee niin, että tuntuu kuin olisi vanne pään ympärillä. Vatsa on aivan sekaisin, mutta silti en saa oksennettua. Haisen vanhalle viinalle, koska en edes pystynyt menemään suihkuun. Oli niin huono olo, etten pystynyt seisomaan paikallani.
Pian täytyy kammeta itseni täältä auton takapenkiltä kappelin ovelle. Hävettää. En haluaisi tavata yhtäkään sukulaista tai tuttavaa. Uskaltaisinko juoda vähän vettä, vai alkaako sekin vain oksettaa lisää?
Kommentit (12)
Tuskimpa jaksaisit tuollaista tekstiä kirjoittaa, jos olo oikeasti huono.
Voi ei, tsemppiä ja osanottoni! Yritä psyykata itsesi siihen, että olo ei ole ihan hirveä. Toistele mielessä "olo on ihan hyvä" ja yritä rentouttaa keho. Ei kannata juoda. Mene mahdollisimman lähelle ovea istumaan, että pääset mahdollisesti ulos nopeasti ja huomaamattomasti.
Yksi vaihtoehto on myös oksentaa. Sormet kurkkuun vain, jos vielä ehdit. Ihan pikkuisen vettä päälle, jolla huuhtelet suun. Yleensä oksentaminen parantaa olon.
Ensin verensokerit ylös. Nauti hiljalleen mehua, karkkia, jäätelöä, jne. Kun saat ne pysymään sisällä, olosi alkaa helpottamaan. Juo vettä ja ota pari buranaa.
Hitaasti huomaat jääväsi elävien kirjoihin, mikä sinänsä saattaa olla pieni järkytys. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Olisin ottanut taskumatin povariin ja auronkolasit. Ollu ite kerran hautajaisissa hirveessä darrrassa ja oli just sellanen fiilis, että pitäiskö avata arkku ja mennä sinne mukaan pitkälle matkalle.
Sillä se lähtee, millä se on tullutkin. Lisää viinaa koneeseen.
Tuleepa vähän myöhään, mutta loiventelu on ainoa toimiva lääke tuossa tilanteessa.
Krapularyyppy/kalja.
Sukulainen? Mä en menisi, jos ei olisi oman perheen jäsen.
Ainahan kunnon hautajaisissa on joku krapulainen sukulainen, joka on reväisty sinne suoraan opiskelijabileistä tai muuten vaan alkoholinhuuruisesta elämästään. 😀 Rohkeasti vaan otat tilanteen haltuun ja näyttelet roolisi, onpahan kukkahattutädeillä taas jotain uutta pohdittavaa. Tsemppiä!
Edelleenkään luovuteta asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Olisin ottanut taskumatin povariin ja auronkolasit. Ollu ite kerran hautajaisissa hirveessä darrrassa ja oli just sellanen fiilis, että pitäiskö avata arkku ja mennä sinne mukaan pitkälle matkalle.
Tämä viesti sai minut jopa hymyilemään. Selvisin hautajaisista hengissä, en mennyt arkkuun mukaan. Nyt ovat ajatukset ja tunteet aivan sekaisin. Eikä fyysinenkään olo ole kehuttava. Sain sentään muistotilaisuudessa kakunpalan syötyä ja pidettyä sisälläni.
Ei enää tällaista - ne kuuluisat sanat - ei ikinä!
Huh mikä tilanne. Et kyllä voi poiskaan jäädä. Ajattele niin että sun olo paranee tunti tunnilta...