Kannattaako yrittää uudestaan jos toinen loukannut pahasti? Voiko ihminen muuttua?
Jos ex on ollut välillä todella ilkeä ja mustasukkainen, ja loukannut epäilemällä ja syyttämällä ja lopulta jättänyt sen takia, voiko hän muuttua? Syytökset olivat siis aiheettomia. Nyt haluaisi takaisin edes jonkinlaiseen jutteluyhteyteen, mutta pelkään tulevani vain satutetuksi ja lopulta hylätyksi uudestaan. Miten todennäköisesti ihminen voi muuttua tuollaisessa asiassa? Ollaan oltu nyt pitkään olematta yhtään missään tekemisissä, enkä voi tietää mitä itsetutkiskelua hän on sillä aikaa suorittanut, mutta jotenkin luulisin kuitenkin että sama meno tulisi jatkumaan. Mielipiteitä?
Kommentit (3)
En usko että itse lähtisin tohon hommaan uudestaan koska oon elänyt yhdessä niin tuhoisassa suhteessa missä mies oli juuri tollainen.
Toisaalta taas olen itsekin ollut aikanaan tosi mustasukkainen johtuen omista peloista ja entisistä hylkäyskokemuksista mutta terapiasta sain niihin asioihin apua enkä ole millään tavalla samanlainen ihminen enää kuin ennen. Ihminen voi kyllä muuttua (ainakin osittain), mutta kyse on nyt siitä että haluatko sinä ottaa sen riskin ja lähteä kokeilemaan? Haittaisiko se menneisyys tuota suhdetta tulevaisuudessakin vaikka ex olisi muuttunut?
Luota itseesi ja vaistoosi. Minun vaistoni sanoo, että sinun vaistosi tietää, että parempi on olla ottamatta eksää takaisin osaksi elämääsi. Älä siis ota! Vähän monimutkaisempi ja jotain temppuja ja käytöstapoja opetellut sama mies se on kuin ennenkin. Älä ota takaisin!
Ihminen voi muuttaa toimintaansa, mutta täysin ei voi muuttua