Ero tuli. Akuuttia apua ja tsemppiä kaivataan!

Oletko rukoillut?

Jeesus on Herra kirjoitti:

Oletko rukoillut?

En ole uskossa.

Ap

Kirjoita ylös ajatuksiasi ja tunteitasi. Anna tilaa kaikenlaisille tunteille. Ota aikaa eron käsittelyyn ja siitä toipumiseen. Kun käsittelet eron hyvin, tunnet itsesi paremmin, olet vahvempi ja aikanaan elämässäsi on tilaa jollekin uudelle, jos niin toivot. Anna aikaa itsellesi, pidä itsestäsi huolta. Jos sinulla on joku luotettava, läheinen ihminen, jonka kanssa puhua, juttele hänen kanssaan. Lue erokirjallisuutta. Tee asioita, joista nautit. Liiku joka päivä edes vähäsen. Ensimmäiset päivät ovat pahimmat, mutta kohta helpottaa. Nämä asiat auttoivat omassa erossani. 

Moi ap, minäkin erosin eilen. Tavallaan molempien päätös, mutta ensimmäinen kerta kun mies sanoi sen ääneen, että haluaa erota. Aiemmin minä olen ollut se on/off tyyppi. Ei asuta onneksi yhdessä.

Eilen illalla itketti niin, että meinasin tukehtua ja koski rintaan. On tuntunut niin pahalta jo pitkään, kun mies on ignoorannut mun tunteet.

Miehellä on mitä todennäköisemmin masennus/bipo, eikä suostu menemään autettavaksi, vaikka aivan kaikki merkit viittaavat siihen. Mies osaa olla mitä rakastettavin tyyppi, mutta se holiton rahankäyttö, masennuskaudet vs. hullut haihattelukaudet tekivät suhteesta tosi vuoristorataa, ja jätin miehen monta kertaa, kun en kestänyt sitä masennuksen aiheuttamaa poistyöntämistä.

Oli siinä paljon muutakin, mutta kun mies lopulta itsekin halusi erota, tuntui että romahdan. Tänään on ollut tosi haikea olo, odottaa viestiä toiselta tai yhteydenottoa, vaikka tosiaan en edes niitä halua. Se tottumus on vaan paha homma, kun jotenkin on tottunut toiseen ja nyt häntä ei olekaan enää.

Kosketelkaa toisianne. Se helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Moi ap, minäkin erosin eilen. Tavallaan molempien päätös, mutta ensimmäinen kerta kun mies sanoi sen ääneen, että haluaa erota. Aiemmin minä olen ollut se on/off tyyppi. Ei asuta onneksi yhdessä.

Eilen illalla itketti niin, että meinasin tukehtua ja koski rintaan. On tuntunut niin pahalta jo pitkään, kun mies on ignoorannut mun tunteet.

Miehellä on mitä todennäköisemmin masennus/bipo, eikä suostu menemään autettavaksi, vaikka aivan kaikki merkit viittaavat siihen. Mies osaa olla mitä rakastettavin tyyppi, mutta se holiton rahankäyttö, masennuskaudet vs. hullut haihattelukaudet tekivät suhteesta tosi vuoristorataa, ja jätin miehen monta kertaa, kun en kestänyt sitä masennuksen aiheuttamaa poistyöntämistä.

Oli siinä paljon muutakin, mutta kun mies lopulta itsekin halusi erota, tuntui että romahdan. Tänään on ollut tosi haikea olo, odottaa viestiä toiselta tai yhteydenottoa, vaikka tosiaan en edes niitä halua. Se tottumus on vaan paha homma, kun jotenkin on tottunut toiseen ja nyt häntä ei olekaan enää.

Voimia ja tsemppiä sinulle myös! Tuo kuvailemasi on niin tuttua...eroa pyörittää mielessä mutta kun se tulee, kaikki tuntuu kauhealta shokilta.Minä luulen kanssa, että mieheni (niin, entinen... outoa) on

masennus ja siitä on ollut puhettakin, mutta kynnys hakea apua on hänellä korkea. Sekin harmittaa, sekä hänen että meidän puolesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita ylös ajatuksiasi ja tunteitasi. Anna tilaa kaikenlaisille tunteille. Ota aikaa eron käsittelyyn ja siitä toipumiseen. Kun käsittelet eron hyvin, tunnet itsesi paremmin, olet vahvempi ja aikanaan elämässäsi on tilaa jollekin uudelle, jos niin toivot. Anna aikaa itsellesi, pidä itsestäsi huolta. Jos sinulla on joku luotettava, läheinen ihminen, jonka kanssa puhua, juttele hänen kanssaan. Lue erokirjallisuutta. Tee asioita, joista nautit. Liiku joka päivä edes vähäsen. Ensimmäiset päivät ovat pahimmat, mutta kohta helpottaa. Nämä asiat auttoivat omassa erossani. 

Kiitos paljon, tämä olo viisas ja lohdullinen viesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita ylös ajatuksiasi ja tunteitasi. Anna tilaa kaikenlaisille tunteille. Ota aikaa eron käsittelyyn ja siitä toipumiseen. Kun käsittelet eron hyvin, tunnet itsesi paremmin, olet vahvempi ja aikanaan elämässäsi on tilaa jollekin uudelle, jos niin toivot. Anna aikaa itsellesi, pidä itsestäsi huolta. Jos sinulla on joku luotettava, läheinen ihminen, jonka kanssa puhua, juttele hänen kanssaan. Lue erokirjallisuutta. Tee asioita, joista nautit. Liiku joka päivä edes vähäsen. Ensimmäiset päivät ovat pahimmat, mutta kohta helpottaa. Nämä asiat auttoivat omassa erossani. 

Juuri näin! Paskamaista oloa voi kestää pitkäänkin, mutta ajattele aina, että "tämä on nyt tätä, vielä täältä noustaan". Vertaistukea, puhu eronneiden kanssa. Ne jotka eivät eroa ole kokeneet, eivät tiedä missä mennään. Vaikka luulevat niin.

Hyvinä päivinä voisit tedä lukujärjestyksen viikoks tai kaheks, jota sitten noudatat kun pää on tukossa eikä mikään kiinnosta.

Jos mahdollista, älä jää sinne kotiin. Lähde matkalle tai jonkun läheisen luokse.

Asunnon haku käyntiin. Jos mahdollista niin mene vaikka ystävän /vanhempiesi luona käymään tai asumaan jotta ei tarvitse olla saman katon alla eksän kanssa. Aseta tähtäin vaikka parin kuukauden päähän ja pyri selviytymään sinne asti. Sen jälkeen on jo helpompaa. Tee asioita jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja joista olet joutunut tinkimään suhteesi aikana.

Nyt sattuu, mutta muistele jotain kymmenen vuotta tapahtunutta kriisiä. Pääsit siitä yli ja pääset nytkin.

Maailma on ihania ihmisiä täynnä. Otat ensin heftan ja sitten sen oikean. Turha miettiä exää enää. Kaatunutta maitoa ei lasiin saa.

Tsemppiä!

Voimia, ap! Jos oikein tuntuu pahalta, ota yhteys johonkin auttavaan puhelimeen tai mene ensiapuun.

Muuten oletkin saanut täältä jo hyviä vinkkejä ja ajatuksia käsitellä pahaa oloa.

Itse sain voimaa, kun päätin tehdä suuren elämänmuutoksen ja lukea eri alan pääsykokeeseen kuin mihin olin valmistunut. Päätin, että teen kaikkeni, jotta pääsen sisään. Ja kas, kun pääsin kyseiseen tiedekuntaan, itsetuntoni nousi "plus miljoonaan" ja tunsin, että olin totisesti voittanut itseni sekä ennenkaikkea näyttänyt itselleni, etten luhistu jonkun yhden ihmisen takia. Se, mitä eniten opin erostani, oli oivallus, että maailmahan on ihmisiä täynnä. Miksi siis antaisin YHDEN ihmisen hallita sitä. Ihan hölmöä. Ja jos sitä yksi ihminen hallitsee, siis omaa maailmaani, niin sen pitää olla minä itse.

Ap, nyt ei tunnu siltä, mutta usko pois, muutaman kuukauden päästä ei tunnu niin pahalta ja pitemmän ajan päästä näet positiivisesti myös senkin, että erositte.

Voimia!

Mullakin tuli ero viikonloppuna. Suru on ihan hirveä. Mä toivon, että mies tulee vielä takaisin. Turha toive vaan taitaa olla. Varasin ajan terapeutille.

Itse olin eron jälkeiset pari päivää aivan sumussa, itkin hysteerisesti ja olin välillä ihan zombina. Muutaman viikon jälkeen alkoi helpottamaan. Ruokahaluni lähti varmaan 1,5 kuukaudeksi, ja laihduin todella paljon, jouduin väkisin lusikoimaan suuhun nestemäistä ruokaa ja kyytipojaksi paljon vettä että sain nielaistua ruoan väkisin alas. 

Nyt on se hetki kun tarvitset ystäviesi tukea. Vietä siis aikaa ystäviesi kanssa, tee asioita jotka tuntuu hyvältä, mene ostamaan hampurilaisateria ja vaikka suklaata. Minulla auttoi myös se että menin heti tinderiin pokailemaan miehiä, ja olin tinderissä oikeasti useamman tunnin päivässä. Voi kuulostaa typerältä mutta se oli juuri sitä toivottua itsetunnon kohotusta jotta pääsin pahimman yli.

Tsemppiä!

Minä ajattelin, että suhde ei olisi kuitenkaan toiminut pidemmän päälle ja että suunta on vain ylöspäin. Samoja virheitä uudessa mallissa ei hyväksytä (epävarma haahuilija), joten etsin itselleni vahvemman ja aidosti rakastavan version. Vaihto kannatti. Tosin on tietysti jo päivittämisen paikka :D näin 35 vuoden jälkeen.

Ero on pieni kuolema. Totta.

Itselläni yhteiseloa 30-vuotta. En silti mikään vanhus.

Eroon johtaneet syyt vaikuttavat oloon, mutta silti tie on hyvin saman kaltainen kaikilla mitä on käytävä lävitse.

Tärkeää on antaa itselle ja tunteille aikaa, tilaa ja hyväksyä keskeneräisyys ihmisenä.

Oikeasti saa maata peiton alla jos siltä tuntuu. Vollottaa tyynyyn.

Juosta lenkki, irvistellä peilikuvalleen.

Mitä tahansa joka sillä hetkellä helpottaa.

Yhteiseloa kannattaa katsoa sitten taaksepäin, kun voimat palautuu.

Alkuvaiheessa tunteet värittää niin paljon, että asioita ei tahdo saada eriteltyä.

Parasta on minun kokemukseni mukaan ulkopuolinen keskustelutuki.

Läheiset tietysti, mutta kaikkein avoimempana voi olla esim.terapeutin luona.

Jos tähän on mahdollisuutta.

Erossa joutuu käymään kuitenkin syvällä itsessään, ja asiantunteva tuki voi olla tällöin turvallista.

On vaikea olla ottamatta yhteyttä toiseen. Odottamatta. Kaipaamatta.

Hyväksyä nekin tunteet ja työntää sitten ajatus pois. Vain päivä ja hetki kerrallaan on parasta nyt sinulle.

Vihata saa jos siltä tuntuu, mutta katkeruuteen ei kannata jäädä mitenkään. Se vaikeuttaa ihmissuhteiden muodostamista jatkossa.

Eronneet naiset, tulkaan tänne mun luokse, surkutella, juopotellaan, saunotaan, juhlitaan, paneskellaan ym.

T. Kesällä jätetty mies.

22 vuotta yhdessä. Lapsia. Viimeiset 5 vuotta kurjaa. Viimeinen vuosi katastrofi, jossa useampi tyhjä yritys elvyttää suhdetta ja kärjistyminen vakavaksi kriisiksi. Viime viikolla ilmoitin haluavani erota. Eilen keskusteltiin ja totesin ettei näköpiirissä ole muita vaihtoehtoja. Kai se nyt on sinetöity. Tavallaan tiesin tämän jo vuosia sitten ja päätin vuosi sitten, mutta olen silti yrittänyt, toivonut ja halunnut antaa vielä uuden mahdollisuuden, toistuvasti. Pelännytkin. Nyt on vähän oudot fiilikset. Puoliso on enemmän surkeana, kun hän on tavallaan enemmän syypää ja minä se joka haluaa eron. Hän ei myöskään asioiden vakavuutta tajunnut aikoihin vaikka yritin sitä painottaa. Hän tyytyisi huonoonkin suhteeseen eikä halua kohdata ongelmia. No, muut niistä eniten kärsivätkin. Luopumisen tuskaa tässä on, mutta uskon että tämä on kaikkien hyvinvoinnin kannalta ainut oikea kestävä ratkaisu. Tsemppiä muille eronneille, varsinkin jätetyille ja yllättäen tilanteen kohdanneille. Ero on taatusti tuskaisempi jos tunteet vielä ovat vahvat.

Kiitos kaikille viesteistä. Monia lohduttavia ajatuksia ja vinkkejä pieniin asioihin. Olen onneksi jo viettänyt aikaa ystävän seurassa ja moni ystävä on laittanut ihania viestejä ja tarjonnut apuaan ja tukeaan. 

Meillä eroa edelsi useamman kuukauden aktiivinen kriisi, jossa siis mies kriiseili. Tasapainoili sen välillä, pystyykö tai haluaako jatkaa suhdetta vai ei ja oman valtavan tilantarpeensa merkitystä. Samalla minä hiljaisemmin pohdiskelin kanssa näitä ongelmia sekä niitä toiveita ja tarpeitani, jotka eivät ole oikein toteutuneet suhteessa. Viimein toissapäivänä ikään kuin vaadin häntä lopettamaan minun pitämiseni löysässä hirressä ja tekemään päätöksen. Nyt päätään nostavat ahdistuksen ja kauhun tunteet siitä, että aiheutin tämän itse. Että mahdollisuuksia olisi vielä ollut. Samalla tiedän, että ongelmamme olivat pitkäkestoisia ja isoja, ja ettei jossittelu auta.

Tämä päivä tuntuu hivenen eilistä helpommalta, varmaankin koska sain nukuttua (tv taustalla pauhaten) useita tunteja putkeen ja töihin menokaan ei tuntunut siltä, että kuolen. Mutta heti kun tulee tauko ja tilaa ajatella, vaivun syvään ahdistukseen ja näköalattomuus alkaa. 

Miehen kanssa pitäisi varmastikin pikimmiten aloittaa käytännön asioiden sopiminen. Pitäisi esimerkiksi sopia varmaankin, miten voimme oikein elää kodissamme nämä viime hetket niin että se ei tunnu ihan hirveältä ja jotenkin onnistuu. Mutta heti kun näen miehen, purskahdan itkuun ja menen voimattomaksi ja kaikenlainen järkevä ajattelu katoaa. Koen, että mies on jollain lailla elämäni rakkaus ja kaikesta yhteensopimattomuudestamme huolimatta ihminen, joka ymmärtää minua paremmin kuin kukaan.

Huh, tämä on hirveää.

Ap.