Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa minulle, voinko saada tähän kummalliseen ongelmaan mistään apua.
M20
14.01.2019 |
Tilanne on se, että työnhausta ja työelämästä on tullut mulle järjetön mörkö ja ahdistus. Keväisin en suunnilleen edes nuku, kun kesätyöhaut on käynnissä. Mitään sosiaalisten tilanteiden tms pelkoa minulla ei ole, mutta minua pelottaa se itse TYÖ. Olen tehnyt testejä ja puhunut lääkärille ja psykologillekin, eikä minulla ainakaan pitäisi olla mitään ADD:tä. Mutta tilanne on se, että olen menestynyt kaikissa töissäni erittäin surkeasti vaikka yritän parhaani ja haluan olla hyvä. Saavun suunnilleen puoli tuntia etuajassa, jään aina ylitöihin jne. Mutta silti osaan kyllä lukea jo ihan pomojen ja työkavereiden ilmeistäkin, että en ole todellakaan sieltä parhaasta päästä. Olen hidas (mistä on tullut palautettakin), epävarma enkä lainkaan oma-aloitteinen. Maalaisjärkeä ei löydy ja kerran yksi pomo sanoikin mulle että teen näköjään asiat aina vaikeimman kautta.
Jännitän ekat päivät niin, että pää puuroutuu enkä ymmärrä mistään mitään. Kaikki menee ihan ohi. En osaa itsekään selittää sitä fiilistä, mutta kun mulle vaikka sanotaan että tartupa siitä hampurilaiseen ja ala kääntelemään, jännitän niin että kädet tärisee ja hamppari tipahtaa pahimmassa tapauksessa lattialle kun sählään niin kovin. Sen lisäksi olen sokea, en koskaan näe mitä on edessäni ja usein kysyn joltakin että missä tavara x on, ja hän vastaa että haha siinä sun nenäs edessä. Usein käy myös niin, että käsketään tekemään nopeammin. No, mä teen, mutta sitten tulee virheitä ja huomautellaan kun olen huolimaton.
Käsittääkseni en ole mitenkään älyllisesti vajaa, kun kuitenkin olen päässyt ylioppilaaksi viime vuonna. Tai no eihän se nyt tietty älyn kanssa suoraan korreloi, mutta en nyt kuitenkaan itseäni ihan tyhmäksi sanoisi, vaikken varmana se penaalin terävin kynä olekaan.
Olen ollut joka kesä eri työssä, lienee sanomattakin selvää etten ole ollut tervetullut samaan työpaikkaan vaikka kuinka yrittäisin parhaani. Olen mentaliteetiltani sellainen, että haluan hoitaa hyvin kaikki asiat mihin ryhdyn, eli ainakaan motivaation puutteesta tai laiskuudesta ei tämä johdu.
Nyt minusta kuitenkin tuntuu, etten enää pysty tähän. Joka kesä saan kuunnella huutoa, kun olen niin hidas ja huolimaton, vaikka yrittäisin parhaani. En tiedä, oonko ollut vaan vääränlaisissa töissä. Ehkä joku tarkka näpertelytyö voisi sopia mulle paremmin. Kuitenkin tämä ahdistus ja häpeä itsestäni on jo niin suurta, että haluaisin tähän jotain apua. Ollaan siinä pisteessä, että elän mieluummin kesän tuilla ja menen jonnekin työkkärin työkokeiluun kuin kuuntelen yhtään enää v*ttuilua. Mitä suosittelisitte? Kesä ilman töitä on kuitenkin ahdistava ajatus enkä ole luonnostaan mikään laiskuri vaan kaipaan rytmiä ja puuhastelua (ja rahaakin), mutta jo kuudes kesä päivästä toiseen itsensä nolaten on aika kova hinta siitä. Voiko työvoimatoimistosta löytyä jotakin apua tähän ongelmaan? Osaisivatko he suositella tämän kertoman perusteella työtä joka sopisi mulle paremmin, ja pistää vaikka jonnekin työkokeiluun?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ammatinvalintatestiä. Google kertoo lisää.
Olen tehnytkin sen, ja tiedän jo minne haen opiskelemaan. Mutta nyt puhutaan kesätöistä ja hanttihommista. Niitä kun on pakko saada, jos meinaa jotenkin elää opiskelijana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävää, että sinulla on ollut noin monta negatiivista kokemusta, ei ihmekään jos työ alkaa tuntumaan ahdistavalta asialta. Väistämättähän tuollainen voi vaikuttaa ihan itsetuntoonkin. Mietin kuitenkin, että kasvaako kynnys töihin menemisestä sitten entistä suuremmaksi, jos tietoisesti päättäisit nyt olla hakematta?
Älä lannistu! Onko sinulla mahdollisuutta tavata psykologia ja/tai sosiaalityöntekijää? He voisivat osata auttaa, kumpikin eri asioissa . Lisäksi jos paikkakunnallasi on mitään nuorille aikuisille suunnattua tukea, niin ota yhteyttä ja kysy mitä tässä tilanteessa voisi tehdä.
Kuulostaa siltä, että ongelmasi on jännittäminen. En lähde ehdottamaan lääkkeitä ekana, mutta ne on yksi ratkaisu.
Kun oppisit sisäistämään sen, ettei virheet ole maailmanloppu, ja täydellinen ei tarvitse olla, niin pärjäisit paremmin.
Iän mukana ongelma pienenee.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että sinulla on ollut noin monta negatiivista kokemusta, ei ihmekään jos työ alkaa tuntumaan ahdistavalta asialta. Väistämättähän tuollainen voi vaikuttaa ihan itsetuntoonkin. Mietin kuitenkin, että kasvaako kynnys töihin menemisestä sitten entistä suuremmaksi, jos tietoisesti päättäisit nyt olla hakematta?
Älä lannistu! Onko sinulla mahdollisuutta tavata psykologia ja/tai sosiaalityöntekijää? He voisivat osata auttaa, kumpikin eri asioissa . Lisäksi jos paikkakunnallasi on mitään nuorille aikuisille suunnattua tukea, niin ota yhteyttä ja kysy mitä tässä tilanteessa voisi tehdä.
Kiitos! Ja kyllä minä töitä haen, en pystyisi olla hakematta, mutta panostusta on huomattavasti vähemmän. :/ Jonnekin psykologille varmaan voisin kyllä mennä, mutta kävin jo kouluaikoina tästä puhumassa enkä oikein saanut kunnolla apua ongelmaan.
Olen työpaikkaohjaaja, ja minusta kuulostaa siltä että olet yksinkertaisesti teoreettinen, etkä käytännön ihminen. Luultavasti näpyttelisit koneita jossain logistiikka-alalla oikein huolellisesti, mutta rikkalapion tai paistinlastan kanssa olet aivan pulassa. Perehdyttäjiinkin mahtuu valitettavan monenlaista kärsimätöntä huutajaakin, joten varmasti olet saanut vääränlaista kohteluakin, koska tarvitsisit keskivertoa enemmän tukea alkuun päästäksesi. Toivottavasti löydät jotain paremmin sopivaa hommaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ongelmasi on jännittäminen. En lähde ehdottamaan lääkkeitä ekana, mutta ne on yksi ratkaisu.
Kun oppisit sisäistämään sen, ettei virheet ole maailmanloppu, ja täydellinen ei tarvitse olla, niin pärjäisit paremmin.
Iän mukana ongelma pienenee.
Niin se varmasti on sitäkin. Tästä on tullut jo noidankehä, ihan kylässä jos mua pyydetään vaikka keittämään kahvit itelleni tai ottamaan aamupalaa niin muistot iskee päälle ja sitten naureskellaan kun se ei näe eteensä että se kahvipannu on siinä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ongelmasi on jännittäminen. En lähde ehdottamaan lääkkeitä ekana, mutta ne on yksi ratkaisu.
Kun oppisit sisäistämään sen, ettei virheet ole maailmanloppu, ja täydellinen ei tarvitse olla, niin pärjäisit paremmin.
Iän mukana ongelma pienenee.
Niin se varmasti on sitäkin. Tästä on tullut jo noidankehä, ihan kylässä jos mua pyydetään vaikka keittämään kahvit itelleni tai ottamaan aamupalaa niin muistot iskee päälle ja sitten naureskellaan kun se ei näe eteensä että se kahvipannu on siinä..
Me ei kaikki olla käytännön ihmisiä.
Hyväksy se puoli itsessäsi, äläkä stressaa. Et pysty keskittymään huonojen muistojen takia, joten hanki hyviä muistoja sellaisesta missä olet hyvä.
Aina on nykyisin kiire, pitää olla nopea, ei ole edes aikaa miettimiseen.
Onneksi itse olen jo 60+, mä en enää halua olla nopea, vaikka olen olenkin näppärä näpeistäni ja liikun paljon.
Teen hommat omaan tahtiin enkä stressaa töistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä voisit kokeilla jotakin erilaista työtä? Vai ovatko kesätyösi olleet kaikki eri alalta? Ehkä sinulle sopisi jokin homma, jossa ei ole kauhea kiire koko ajan. Tai ehkä esim. varastotyöt tai kokoonpanotyöt sopisivat sinulle. Tai entä työ lasten tai vanhusten kanssa?
Perehdyttäminen työpaikalla voi olla huonoa, eivätkä ongelmat johdu aina sinusta tai siitä että jännität. Kun perehdytys on tehty hyvin, on helpompaa olla myös oma-aloitteinen. Huutaminen ei myöskään kuulu työpaikalle. Virheistä ja parannusehdotuksista pitää pystyä sanomaan asiallisesti.
Kiva kun olet kuitenkin löytänyt töitä! Se ei ole helppoa nykyään.
Kiitos kaikille erittäin mukavista ja kannustavista vastauksista! Ehkä tää vielä tästä.
Vierailija kirjoitti:
Olen työpaikkaohjaaja, ja minusta kuulostaa siltä että olet yksinkertaisesti teoreettinen, etkä käytännön ihminen. Luultavasti näpyttelisit koneita jossain logistiikka-alalla oikein huolellisesti, mutta rikkalapion tai paistinlastan kanssa olet aivan pulassa. Perehdyttäjiinkin mahtuu valitettavan monenlaista kärsimätöntä huutajaakin, joten varmasti olet saanut vääränlaista kohteluakin, koska tarvitsisit keskivertoa enemmän tukea alkuun päästäksesi. Toivottavasti löydät jotain paremmin sopivaa hommaa :)
Huojentavaa kuulla, ettei peliä ole vielä menetetty. Osaisitko tarkemmin sanoa, että voisinko päästä vaikka työkkärin kautta johonkin työkokeiluun/harjoitteluun paikkaan, joka sopisi minulle? Kun siitä ei makseta palkkaa (ainakaan kovin paljoa) niin paineetkaan eivät olisi ehkä niin kovin suuret.
Ensimmäinen perehdyttäjäni oli muuten aika ilkeä. Vaikka on ollut mukaviakin perehdyttäjiä sen jälkeen, niin jotenkin vaan se on niin syvälle juurtunut se ajatus että ne mukavatkin perehdyttäjät varmaan kotonaan repii hiuksia päästään ja kiroo minut maan rakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen ollut varsinainen tunari työelämässä. Itseluottamus on mennyt viemäristä alas monet kerrat. Erona vaan, että jostain syystä on ollut hyvä tuuri työkavereiden ja työnantajien kanssa, että kukaan ei ole ainakaan minun kuullen haukkunut tms. Ehkä enemmänkin olen saanut sympatiaa (vaikka varmasti toisia on ärsyttänyt) kun olen ollut pahoillani mokailuistani ja joku korjaa jälkiäni. Ja aina vaan kaikki mennyt päin mäntyä, vaikka kuinka ajattelen nyt tekeväni seuraavalla kerralla paremmin. Ihan sama onko ollut ajattelua, käytännön työtä tai tarkkuutta vaativaa, mikään ei onnistunut. Itse olen ajatellut, että lapsuuteni kotiolot vaikuttavat (huonot.. alkoholismia ja lapset oltiin vain tiellä, piti olla ilmaa.. lähtökohtakin oli, että minä en osaa mitään, tyhmäksi haukuttu jne). Olen omasta mielestäni ollut ihan luuseri pitkän aikaa. Joku tuolla sanoikin, että ikä auttaa ja näin onkin, vaikka se ei sinua varmasti nyt ajatuksena lämmitä. Elämän kokemuksen ja itseluottamuksen kartuttua nyt 37-vuotiaana olen elämäni huipulla. Lopetin työt ahdistavasta työstä (jossa kokoajan mokailin) ja pääsin yliopistoon opiskelemaan. Ei minulla aiemmin olisi itseluottamusta ollut mutta nyt olen löytänyt alan, joka kiinnostaa ja pärjään opinnnoissani todella hyvin. Kauan se kesti mutta syinä tosiaan omalla kohdallani olen ajatellut olevan nuo lapsuuden kotiolot, vääränlainen työ ja oma ajatus itsestä luuserina ja tyhmänä. Ei minulla tähän ratkaisua ole tarjota mutta halusin kertoa, että on meitä mokailijoita muitakin ja, että tulevaisuus on varmasti parempi. Tsemppiä sinulle työelämään, toivon, että löydät oikean polun opintojen kautta ja pian voit unohtaa nämä huonot kokemukset.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille erittäin mukavista ja kannustavista vastauksista! Ehkä tää vielä tästä.
Vierailija kirjoitti:
Olen työpaikkaohjaaja, ja minusta kuulostaa siltä että olet yksinkertaisesti teoreettinen, etkä käytännön ihminen. Luultavasti näpyttelisit koneita jossain logistiikka-alalla oikein huolellisesti, mutta rikkalapion tai paistinlastan kanssa olet aivan pulassa. Perehdyttäjiinkin mahtuu valitettavan monenlaista kärsimätöntä huutajaakin, joten varmasti olet saanut vääränlaista kohteluakin, koska tarvitsisit keskivertoa enemmän tukea alkuun päästäksesi. Toivottavasti löydät jotain paremmin sopivaa hommaa :)
Huojentavaa kuulla, ettei peliä ole vielä menetetty. Osaisitko tarkemmin sanoa, että voisinko päästä vaikka työkkärin kautta johonkin työkokeiluun/harjoitteluun paikkaan, joka sopisi minulle? Kun siitä ei makseta palkkaa (ainakaan kovin paljoa) niin paineetkaan eivät olisi ehkä niin kovin suuret.
Ensimmäinen perehdyttäjäni oli muuten aika ilkeä. Vaikka on ollut mukaviakin perehdyttäjiä sen jälkeen, niin jotenkin vaan se on niin syvälle juurtunut se ajatus että ne mukavatkin perehdyttäjät varmaan kotonaan repii hiuksia päästään ja kiroo minut maan rakoon.
Voisi olla hyvä ajatus tuo työkokeilu sinulle kokemuksen ja itseluottamuksen kartuttamiseksi! (Työtodistukset talteen) Tarvitsisit nyt kipeästi välillä niitä onnistumisiakin, joten tuo voisi olla oikein hyvä väylä siihen :) ilmaiset itseäsi ja tuntemuksiasi muuten todella hyvin ja selkeästi, joten työkkärissä varmasti saavat kiinni ajatuksestasi ja tavotteistasi. Eikun eteenpäin tuolla suunnitelmalla, ja siellä työssä sitten rohkeasti kyselet asioita niiltä kokeneemmilta, ettei tarvitse yksin pähkäillä monimutkaisemman kautta jokaista asiaa :) T: se ohjaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai puuhastelemaan haluat Töissä tehdään töitä ei puuhastella
AP, kirjoitat hyvin, selkeästi ja elävästi, ja kielioppikin sujuu ilmeisen luontevasti. Näkisin sinut jollain alalla, jossa tekstin tuotto, luovakin, olisi hommaasi. Kiinnostaako sellainen yhtään?
Suosittelen ammatinvalintatestiä. Google kertoo lisää.