Vauva-arki parisuhteen tappajana.

En tiedä mistä tämän aloittaisi.
Meillä on miehen kanssa 5 kk ikäinen vauva. Minulla on entisestä suhteesta 10-vuotias lapsi, jonka isä lähti lätkimään lapsen ollessa pari vuotias. Nykyinen mieheni on ollut kuvioissa kohta 6 vuotta ja tullut vanhemman lapseni kanssa toimeen mainiosti.

Vauvan synnyttyä kaikki on jotenkin muuttunut. Läheisyys suhteesta on kadonnut ja tuntuu että mies ei laita tikkua ristiin sen eteen että haluaisin häntä enemmän (valittaa kyllä seksin puutteesta mutta halut on aika vähissä kun on jatkuvassa univelassa,hoitaa yksin lapset ja kodin (mies täysin omistautunut työlleen, ei ole pitänyt päivääkään isyyslomaa). Mies saattaa pierasta kuuluvasti vaikka aamiaispöydässä,röyhtäilee estotta, räkii jne muuta etovaa mitä ei ennen todellakaan tehnyt. Välillä paljon piereskelee niin että samassa huoneessa ei voi olla, eikä piittaa kun pyydetään menemään vaikka vessaan pieremään sen sijaan että myrkyttää vaikka olohuoneen. Saattaa pitää samoja sukkia viikon putkeen, vaikka kaapissa olisi puhtaita, ei vaan huvita vaihtaa. Salin jälkeen ei käy suihkussa,ja voi mennä montakin päivää ettei peseydy. Ja sitten ihmettelee miksei minua kiinnosta seksi.
Mutta pahin tilanne on vanhemman lapseni kanssa. Orastava murrosikä saa lapseni äksyilemään ja tiuskimaan ja mieheni taantuu täysin lapsen tasolle tai jopa kauemmas kun ryhtyy kinaamaan 10-v:n kanssa eipäs-juupas-eipäs-juupas. Ja minun on tultava väliin ikäänkuin laittamaan stoppi kahden pikkulapsen kinaamiselle.
Lapseni avautui että häntä harmittaa tosi paljon mieheni käytös häntä kohtaan, lapsi kokee ettei mies muuta kuin tiuski tai komentele häntä nykyään. Asian laita ei ole ihan näinkään todellisuudessa, mutta ymmärrän että herkkä lapsi voi näin kokea.
Juttelin aamulla miehelle lapsen tuntemuksista. Hän taantui täysin pikkulapsen tasolle ja ilmoitti että parempi sitten ettei hän puhu LAINKAAN vanhemmalle lapselleni. Syytti sitten minua huonoksi kasvattajaksi, eikä nähnyt itsessään MITÄÄN vikaa.

En ole itse mikään ihanne puoliso sillä olen todella väsynyt (mies ei herää lapsen kanssa koskaan, minä herään aina). Ja kun olen väsynyt, en jaksa pahemmin kotoa liikkua ja sitten tulee nysvättyä kotona ja lietsottua mielessään lisää kiukkua kaikkea ehkä tarpeetontakin asiaa kohtaan.

Tuntuu vain että vauvan syntymän myötä meistä on miehen kanssa tulleet täysin erilaisia ihmisiä. En olisi koskaan voinut kuvitella että oma rakas puoliso voisi kuvottaa niin paljon kuin mieheni oikein estottomasti röyhtäillessä ja räkiessä tekee. Hän ei ollut ennen tuollainen sika. Tuntuu että jos pyydän miestä lopettamaan, se vain lietsoo miestä jatkamaan.

Olemme kaikki onnettomia, minä, mies ja vanhempi lapseni. Vauva on varmaan ainoa joka on tyytyväinen kun saa roikkua tississäni 24/7.

-N37