Olen tavannut ihanan miehen ja minun pitäisi olla onneni kukkuloilla

Jos on ollut vaikeita suhteita ja on eroja takana ja pettymyksiä, tottakai sitä pelkää. Se on aivan normaalia. Muista, että jokainen ero vie aina itsetuntoa alas, jokaiselta. Ehkä siksikin pelkäät menettäväsi miehen, että oma itsetuntosi ei ole ihan täysissä voimissaan? Tuntuuko sinusta, ettet ansaitse tätä miestä vai että hän ei kauaa kestä kanssasi, jos pelkäät kokoajan? Älä vaadi itseltäsi liikaa, anna ajan kulua. Ole itsellesi kannustava ystävä ja yritä nauttia elämästä päivä kerrallaan. Mistä aiemmat erot johtuivat? Eihän tämänkään miehen tarvitse olla se joka on rinnallasi koko elämäsi, eihän sitä koskaan tiedä. Mutta nyt kannattaa nauttia täysillä ihanasta suhteesta. Hae apua ajatuksiisi vaikka järjellä ajatellen. Jos joskus menetät hänet niin sitten menetät. Ei ihminen voi toista sitoa. Pelkosi, että menetät miehen, mitä siitä saat? Tai kukaan muukaan? Niiinpä, ei siitä ole mitään hyötyä, ihan turhaa hukkaan heitettyä energiaa.



Paljon tsemppiä ja onnea uuteen suhteeseen *voimahali*



PS. Se, miksi silti itkettää koko ajan, voi myös johtua hormooneista ja onnellisuuden tunteesta. Rakastuminenhan aiheuttaa valtavia tunnekuohuja!

pettämisestä, alkoholismista, henkisestä väkivallasta jne.



Olen ihan hädissäni, jos ei mies koko ajan ota yhteyttä - tosin enimmäkseen hän ottaa - eikä hän ole ollut moksiskaan siitä, vaikka olenkin ollut hetkittäin takertuva. Tosin sama pätee mieheen - siis hänellä on myös pelkoja välillä siitä, että menettää minut.



Olemme tehneet kaikenlaisia suunnitelmia kesäksi ja syksyksi - mies on kertonut kaikki kesälomasuunnitelmia myöten. Olemme lähdössä yhdessä matkalle, joka on jo varattu. Mies on tavannut omat vanhempani (hän halusi).



Aina kun näemme, hän kertoo kuinka paljon välittää.



Silti aina kun olen erossa, alkaa itkettää ihan yhtäkkiä. Välillä myös silloin, kun olemme yhdessä. Olen niin monta kertaa saanut nokilleni juuri silloin, kun olen ollut rakastumassa - eli jotenkin sillä pahimmalla mahdollisella hetkellä.



Jokin aika sitten luulimme, että olen raskaana. Mies oli aluksi vähän hämmentynyt, mutta sitten totesi, että haluaa kuitenkin pysyä rinnalla ja tukea päätöstäni. Kun en ollutkaan raskaana, hän sanoi, että " no mutta mehän voimme sitten alkaa suunnitella raskautta ensi vuoden puolella..."



Ja KAIKESTA tästä huolimatta pelkään, että jonain päivänä mies sanookin: " kuule, ei tästä mitään tule - olet kiva tyttö - toivottavasti löydät jonkun mukavan miehen, mutta minä en ole se" .



Mies on jopa tullut kanssani TERAPIAAN (jossa käyn muutenkin) ja on siis ihan oikeasti mukana tässä hommassa... Ankeaa, että pelottaa. Ankeaa, että olen ankea. Jotenkin olen aina aikaisemmin ollut alistettuna suhteissa ja tuntuu niin ihmeelliseltä, että joku voi olla mukava, lämmin ja välittävä, inhimillinen ihminen.



Nyyh.



ap