Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yli-iloinen lapsi, erityinenkö, onko jollain ollut?
09.01.2019 |
Yksi lapsistani, 9-vuotias tyttö, on silmiinpistävän iloinen ja vilkas. Ulkopuolisetkin kiinnittävät asiaan huomiota. Heräsin asiaan kun kävin hänen kanssaan kaupungilla, en nähnyt yhtäkään samanlaista isompaa lasta. Hän puhui koko ajan, hihkui, ilahtui lumihiutaleista, riemuitsi valoista ja hyppeli kuin keväinen gasellin vasa pitkin poikin. Tytöstä puuttuu tietty vakavuus mikä muilla tuntuu olevan, myös hänen sisaruksensa ovat hillitympiä. Tämä on täysin spontaani ja välitön. Juttelin kerran hänen kavereidensa kanssa pihalla jostain ihan asiasta, tytär ei kuunnellut vaan säntäsi hakemaan kasan ruusun terälehtiä, heitti ne ilman ja tanssi niiden keskellä kuin toisessa maailmassa.
Hän ei ole ns. jälkeenjäänyt vaan koulumenestys on tasolla hyvä/erittäin hyvä. Luotettava, pystyy keskittymään tarvittaessa, mutta tuo mieletön, lapsekas riemu on poikkeavaa ainakin jos vertaa samanikäisiin. Olen tähän asti nauttinut siitä koska lapsi on kuin aurinko ja ilostuttava, mutta nyt miettinyt voiko olla kuitenkin erityisyyttä...
Vauvana oli erittäin itkuinen, leikki-ikäisenä niin arka että päiväkotiin sopeutuminen vei vuoden, hän itki ja raivosi hysteerisenä kun yritin jättää sinne. Hänelle tehtiin päiväkotiajaksi tehostetun tuen päätös koska sopeutumisvaikeudet olivat suuria. Päiväkoti epäili mutismia. Sama lapsi oli kotona ja hoidossa kuin yö ja päivä, hän puhkesi puhumaan ja muuttui omaksi vilkkaaksi itsekseen heti kun päiväkodin ovet sulkeutuivat takanamme. Ei ole koskaan ollut aggressiivinen, paremminkin tosi empaattinen kaikkea elävää kohtaan. Tukitoimet purettiin kun meni eskariin ja alkoi vähitellen avautua, ja tosiaan koulussa ei mitään ongelmaa puhumisen eikä muunkaan kanssa. Tic-oiretta on ollut välillä, mutta ei häiritsevää. Onko jollain ollut samanlaista lasta, mitä hänestä tuli isompana, paljastuiko jotain erityistä?
Kommentit (37)
En osaa sanoa muuta kuin että tunnen erään aikuisen josta kovatkaan kokemukset eivät ole nitistäneet lapsenomaista riemua ja positiivisuutta. Kaikin puolin hieno ihminen ja kovia kokenutkin. Miellän hänen positiivisuutensa erittäin vahvaksi ominaisuudekseen. En ole havainnut muissa ihmisissä samanlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on 16 v tytät, joka on tuollainen. Vähän tyhjäpäinen, kriittisyys loistaa poissaolollaan, mutta aina iloinen. Oikein helppo, kun meillä käy. Äidilleen kai vaikea.
Iloisuus ja näkyvän kriittisyyden puute ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi jotenkin "tyhjäpäinen". Voi olla hyvinkin välkky ja kykenevä muodostamaan omat näkökantansa mutta keskittyy mieluummin niihin positiivisiin ja mielihyvää tuottaviin asioihin elämässä. Liekö sitten suomalaisen kulttuurin ikuisuuspiirre, että iloinen ihminen on automaattisesti tyhmä tai ainakin kykenemätön kriittiseen ajatteluun.
Ei tuo tyttö tyhmä ole, vaan sellanen ”blondi”. Keskittyy ripsienpidennyksiinsä ja meikkaa itseään kolme tuntia päivässä. Luulen, että hän tahalleen vielä tekeytyy blondinmaksi, eli iloisuus onnmyös rooli. On kyllä aina muutenkin hyväntuulinen.
Annat selkään kunnolla pennullesi, loppuu se hilluminen per - kele!
Vierailija kirjoitti:
Annat selkään kunnolla pennullesi, loppuu se hilluminen per - kele!
Mikäli tuntisit aloituksessa kuvaillun ihmistyypin, tietäisit ettei se ilo selkään saamisella niistä katoa kuten keskiverto ihmisistä.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 44-vuotiaanakin kuten kuvauksesi tyttärestäsi. Eli haltioidun juuruikin yksinkertaisista pikku asioista: lumihiutaleiden kimalluksesta asfaltilla, kukkien tuoksusta, pelkästä olemassaolon ja elinvoiman tunteesta. En ole olltu lapsena mikään erityislapsi eikä minulla ole diagnooseja. Osaan kyllä eism. töissä pitää iloni omana tietonani ja olla samanlainen juro kuin muutkin. Mutta kyllä sisäisesti minulle elämä edelleen on ilman mitään ulkoista syytäkin niin ihanaa, että tekisi mieli hihkua ja pomppia tasajalkaa. Ja itsekseni ollessani niin teenkin.
Mistä löytyisi tuollainen nainen mulle?
Oletko varattu?😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis, mutta mun lapseni on hirveen tempperamentinen ja omapäinen, samalla kuitenkin tosi empaattinen, iloinen, fiksu, hyväsydäminen, kiltti (ei tee pahaa eikä kiusaa ketään) ja hauska eka luokkalainen. Suuttuu helposti ja kiukuttelee, mutta silti täynnä rakkautta, kertoo päivittäin moneen kertaan rakastavansa mua ja halailla tarvii monta kertaa päivässä. Onko muilla kokemusta lapsesta joka on noin "tuuliviiri" ja onko ihan "normaalia"?
Minä olen itse yli-iloinen ihminen. Olen valmistunut yliopistosta erinomaisin arvosanoin, joten iloisuus ja tyhjäpäisyys eivät välttämättä korreloi keskenään. Satun vain rakastamaan ihan kaikkea. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen itse yli-iloinen ihminen. Olen valmistunut yliopistosta erinomaisin arvosanoin, joten iloisuus ja tyhjäpäisyys eivät välttämättä korreloi keskenään. Satun vain rakastamaan ihan kaikkea. 😄
Minuakin?
Tuollaiset naiset on kyllä harvassa ja varmasti jokaisella miehiä riittäisi ovista ja ikkunoista?
Mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen itse yli-iloinen ihminen. Olen valmistunut yliopistosta erinomaisin arvosanoin, joten iloisuus ja tyhjäpäisyys eivät välttämättä korreloi keskenään. Satun vain rakastamaan ihan kaikkea. 😄
Minuakin?
Tuollaiset naiset on kyllä harvassa ja varmasti jokaisella miehiä riittäisi ovista ja ikkunoista?
Kyllä, sinuakin! ❤️ Minulla on suuri sydän. 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toihan kuulostaa ihanalta piirteeltä että osaa iloita pienistäkin asioista. Eikai sitä väkisin tarvii alkaa tutkiin onko jotain erityistä vai ei. Itsekkin haluisin osata iloita enemmän pienistä asioista. Näin kyllä joskus teen mutta hillitysti.
Mun 1v. lapsi hymyilee ja nauraa tosi paljon. Aina ollut sellainen mutta silti kehittynyt ikätasoisesti ja ymmärtää jo paljon puhetta. Osaa myös monia sanoja. Saa nähdä jatkuuko iloisuus myöhemminkin. Vanhempi lapsi aina ollut vakavampi mutta päiväkoti ikäsenä sekin osas iloita pienistä asioista. Nykyään kouluikäisenä toivoisin että osais iloita ja nähdä enemmän positiivisia puolia asioissa. On vaan erilaisia luonteenpiirteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa muuta kuin että tunnen erään aikuisen josta kovatkaan kokemukset eivät ole nitistäneet lapsenomaista riemua ja positiivisuutta. Kaikin puolin hieno ihminen ja kovia kokenutkin. Miellän hänen positiivisuutensa erittäin vahvaksi ominaisuudekseen. En ole havainnut muissa ihmisissä samanlaista.
Täällä yksi sellainen:) Olen aina hyvällä tuulella vaikka mulla onkin raju koulukiusaamistausta ja lapsena nähnyt välivaltaa omassa kodissa. En oo kovettanut itseäni:)
Joihinkin koirarotuihin on tietoisesti jalostettu positiivisuutta. Ne todella positiiviset rodut ovat energisiä, sitkeitä, hellyydenhaluisia ja haastavia. Voit laittaa ne pimeään koppiin ja kun ne pääse ulos hyppivät innoissaan niin kuin olisivat ensimmäistä kertaa ulkona ja ovat häntä heiluen valmiina juoksemaan.
Mutta tuo on tietoisen rodunjalostuksen tulosta. Harvemmin näkee ihmisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on nelivuotias poika, jolla on selkeästi samankaltaisia ominaisuuksia kuin aloittajan tyttärellä! Hän on ehkä astetta vähemmän iloinen (heh :D), mutta kuitenkin, hän nauraa ja hymyilee koko ajan ja ihastelee asioita, vaikkapa nyt kaunista auringonnousua tai joulukuusta. Hän eläytyy voimakkaasti asioihin ja hänellä on hyvin selkeitä mielikuvia vaikkapa siitä, miltä tuntuu istua lämpimänä päivänä aurinkoisella lämpimällä rannalla. Hänellä on myös todella voimakas mielikuvitus.
Aivan kuten aloittajankin lapsi, hän oli vauvana itkuinen. Hän vierasti paljon, onneksi häntä ei tarvinnut panna päiväkotiin kuin vasta 3-vuotiaana, koska hän oli sitä ennen todella arka ihmisten suhteen. Kolmea ikävuotta lähestyessään hänestä kuorioitui erittäin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut tyyppi. Hän aloittaa keskusteluja kaupassa ja vaikkapa uimahallin pukuhuoneessa ihan kenen tahansa kanssa.
Vaikka lapsi kyllä meidän vanhempien kanssa on helposti hieman riiviökin, päiväkodissa kaikki hoitajat rakastavat poikaamme. Vasu-papereissa lastamme luonnehditaan mm. niin, että hän ei koskaan pahoita toisten mieltä tahallaan eikä koskaan lyö, töni tai muuten ole ilkeä muille lapsille. Hoitajat painottavat aina, miten hyvä esimerkki hän on muille lapsille. Ja vaikka lapsemme kotioloissa kyllä tappelevat, kuopus sanoo todella harvoin pahasti, toisin kuin esikoinen.
Mä olen tyytyväinen, että meillä on tällainen iloinen lapsi. Me muut perheenjäsenet olemme enemmän tai vähemmän synkkyyteen taipuvaisia, joten on mukavaa, että perheessämme on joku, joka osaa iloita pienistä asioista. Kyllä mua mietityttää, mitä tapahtuu sitten, kun lapsi menee eskariin (koulun eskari). Se oli esikoisellemmekin kova murros, piti olla niin kovaa jätkää. Toivon, että kuopus pystyisi ryhmäpaineesta huolimatta säilyttää lapsenomaisen ilonsa mahdollisimman pitkään.
Mä pystyn edelleen innostumaan lapsenomaisesti ja jännitän mahtavia uusia asioita. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän tämä pitää piilottaa ja se on omaa yksityistä intoa. Ei ole suotavaa olla mistään kiinnostunut. Kyllä lapsesi sen vielä oppii. Älä huoli.
Alue: Aihe vapaa
Jos tyttö on hänen mielestään tyhjäpäinen, se ei tarkoita sitä, että asia oikeasti olisi niin tai että muutkin näkisivät tytön sellaisena.