Kiusaaminen yliopistoissa/korkeakoylyuluissa jatyöelämässä

Mitä vanhemmat edellä sitä lapset perässä. Loputon suo ja jatkumo. Ikävä kyllä.

Kiusaamisasiaan liittyy sellainen juttu, että joskus molempi osapuoli voi kokea olevansa se kiusattu. Oletteko huomanneet?

Mulla on tästä kokemuksia. Tilanne, jonka olen tulkinnut kiusaamiseksi, on kääntynyt niin, että minä olen ollut se vaikeasti käyttäytyvä.

Esim. yksi sukulainen vaati sukutapaamisissa minua aina osallistumasn korttipeliin. Olen huono korttipeleissä, ja kun tein pelissä virheen, hän alkoi ivata minua ja nauroi päälle.

Kun sitten suutuin ja kerroin, miltä minusta tuntui, hän sanoi, että olin lapsellinen. Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei leikkiä oteta vakavasti.

Kun jatkossa ilmoitin, että mieluummin luen lehtiä sillä aikaa kun muut pelaavat, hän sanoi, että minulla on puutteita sosiaalisissa taidoissa ja käyttäydyn huonosti.

Tulkitsin asian niin, että hänen mielestään olin kiusaaja. Minusta taas hän oli se, joka kiusasi ja käyttäytyi lapsellisesti.

Näinhän se on. Jos työpaikan kahvipöytään tulee ihminen, joka kohtelee toisia huonosti, ivaa, suhtautuu alentuvasti, töräyttelee mitä sattuu suustaan vaan pääsemään, onko tämä henkilö kiusaaja vai ne muut, jotka pian alkavat katsoa kahviaikansa eri aikaan?