Kuinka moni mies tosissaan haluaa lähivanhemmaksi?

Mikas siina jos vaimo tienaisi

Meillä mies halusi, mutta motiivina oli enemmänkin se, että siten sai lapsen pois minulta. Lapsilisä ja asumistuki tupsahti miehen tilille, lisäksi halusi elatukseen tukea, mutta viikko-viikko -systeemissä lastenvalvoja totesi, että vanhempien samoilla tuloilla ei tähän ole tarvetta.

Sitten mies löysi uuden puolison ja lapsi alkoi olla enemmän ja enemmän minulla, koska täällä on oma huone ja oma rauha. Nyt tilanne on se, että lapsi menossa kouluun ja se koulu on isän kodin lähellä. Isä ei lasta oikeastaan enää halua, rahat kyllä, joten eiköhän tästä saada riita aikaan.

Silloin kun vaimoni ilmoitti että ottaa eron, ja minun tulee muuttaa pois samantien yhteisestä talostamme, niin olin pari vuotta niin sekaisin ja hajalla, että en pystynyt kunnolla töihin, enkä lastenkaan kanssa ollessani ollut kuin itkeskelevä kuori. Tuohon päälle meni alkoholia liikaa turrutukseen, ja haksahdin epävakaaseen naiseen, jonka kanssa seurustelu ainoastaan huononsi tilannettani. Työpaikkalääkärin ja psykologin kanssa saatiin pakettia kasaan, ja kun aloin olla jaloillani, tapasin nykyisen vaimoni. En ole ikinä koskaan ollut näin onnellinen. Me molemmat Haluaisimme lapset meille asumaan, mutta ymmärrettävästi emme ala riitelemään lasteni äidin kanssa asiasta, koska hän ei siihen myötämielinen ole. Eli tavallaan minua rankaistaan tällä nyt, kun en silloin ollut riittävän vahva ja miehekäs mies, joka olisi silmiäänräpäyttämättä eronnut ilmeenkään värähtämättä, ja vahvoilla käsivarsillani kantanut lapset uuteen hulppeaan kartanooni. Ei, vaan olin selkäänpuukotettu, petetty, ahdistunut, tuhoisasti itseäni kohtaan reagoiva, naiivi, ja typerä, en kyennyt luottamaan mihinkään enkä kehenkään, eikä minusta olisi ollut täysipainoiseksi vanhemmaksi silloin kun vaimo ilmoitti että hänellä on toinen mies, joka muuttaa hänen ja lasten kanssa saman katon alle heti kun minä olen vienyt romuni pois.

Minä ainakin. Tuleva ex-vaimo on sen verran tasapainoton (mikä on syynä eroonkin) etten hänelle lapsia ainakaan yksinhuoltajuuteen antaisi. Itse pärjään sekä viihdyn lasten kanssa paljon paremmin ja olen muutenkin parempi kasvattaja, vanhempi ja huoltaja. Yhteishuoltajuus vuoroviikoin tai sitten mulle pääasiallinen huoltajuus ja äitinsä kanssa viikonloppuja ja lomia -tyyppinen voisi olla sopivinta meille. Huomioiden kaiken, kuten äidin vuorotyön ja henkisen tilan ja vanhemmuuden vaatimukset. Minä pidän lapsistamme todella paljon ja mielellään viettäisin heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa ihan normaalin elämän puitteissa enkä minään viikonloppuisänä. Tuleva ex puolestaan vihaa lapsiarkea ja lapsiammekin, mutta haluaisi olla sellainen elämysspektaakkeleita järjestävä ihannevanhempi, joten kuvailemani systeemi olisi paras kaikille. 

Minä ja mun ex käytiin käräjillä asti, kun kumpikin halusi läjihuoltajuuden. Ei päästy sopimukseen kumpi sen saa.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mun ex käytiin käräjillä asti, kun kumpikin halusi läjihuoltajuuden. Ei päästy sopimukseen kumpi sen saa.

Tosi mielenkiintoisia ja valaisevia vastauksia on jo tullut, hieno juttu.

Mitä tapahtuu silloin, kun ei sopimukseen päästä?

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mun ex käytiin käräjillä asti, kun kumpikin halusi läjihuoltajuuden. Ei päästy sopimukseen kumpi sen saa.

No kumpi sen sai?

Miksi Suomessa ei voi olla 2 lähihuoltajaa kuten kaikissa muissa paremmissa maissa?

50/50 huoltajuudessa rahojen tulisi mennä puoliksi.

Meillä kumppanin ex on elämäntapaluuseri, jonka sukulaiset hoitaa lapset, mutta hänellä pitää olla lähihuotajuus, jotta saa rahat omaan hömpöttelyyn ja lisäksi laittoi haasteen vetämään elareistakin...

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun vaimoni ilmoitti että ottaa eron, ja minun tulee muuttaa pois samantien yhteisestä talostamme, niin olin pari vuotta niin sekaisin ja hajalla, että en pystynyt kunnolla töihin, enkä lastenkaan kanssa ollessani ollut kuin itkeskelevä kuori. Tuohon päälle meni alkoholia liikaa turrutukseen, ja haksahdin epävakaaseen naiseen, jonka kanssa seurustelu ainoastaan huononsi tilannettani. Työpaikkalääkärin ja psykologin kanssa saatiin pakettia kasaan, ja kun aloin olla jaloillani, tapasin nykyisen vaimoni. En ole ikinä koskaan ollut näin onnellinen. Me molemmat Haluaisimme lapset meille asumaan, mutta ymmärrettävästi emme ala riitelemään lasteni äidin kanssa asiasta, koska hän ei siihen myötämielinen ole. Eli tavallaan minua rankaistaan tällä nyt, kun en silloin ollut riittävän vahva ja miehekäs mies, joka olisi silmiäänräpäyttämättä eronnut ilmeenkään värähtämättä, ja vahvoilla käsivarsillani kantanut lapset uuteen hulppeaan kartanooni. Ei, vaan olin selkäänpuukotettu, petetty, ahdistunut, tuhoisasti itseäni kohtaan reagoiva, naiivi, ja typerä, en kyennyt luottamaan mihinkään enkä kehenkään, eikä minusta olisi ollut täysipainoiseksi vanhemmaksi silloin kun vaimo ilmoitti että hänellä on toinen mies, joka muuttaa hänen ja lasten kanssa saman katon alle heti kun minä olen vienyt romuni pois.

Moni mies tekee näin naiselle ja naiselle jää silti ne lapset ja naisen on oltava vahva kaikesta huolimatta lasten vuoksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun vaimoni ilmoitti että ottaa eron, ja minun tulee muuttaa pois samantien yhteisestä talostamme, niin olin pari vuotta niin sekaisin ja hajalla, että en pystynyt kunnolla töihin, enkä lastenkaan kanssa ollessani ollut kuin itkeskelevä kuori. Tuohon päälle meni alkoholia liikaa turrutukseen, ja haksahdin epävakaaseen naiseen, jonka kanssa seurustelu ainoastaan huononsi tilannettani. Työpaikkalääkärin ja psykologin kanssa saatiin pakettia kasaan, ja kun aloin olla jaloillani, tapasin nykyisen vaimoni. En ole ikinä koskaan ollut näin onnellinen. Me molemmat Haluaisimme lapset meille asumaan, mutta ymmärrettävästi emme ala riitelemään lasteni äidin kanssa asiasta, koska hän ei siihen myötämielinen ole. Eli tavallaan minua rankaistaan tällä nyt, kun en silloin ollut riittävän vahva ja miehekäs mies, joka olisi silmiäänräpäyttämättä eronnut ilmeenkään värähtämättä, ja vahvoilla käsivarsillani kantanut lapset uuteen hulppeaan kartanooni. Ei, vaan olin selkäänpuukotettu, petetty, ahdistunut, tuhoisasti itseäni kohtaan reagoiva, naiivi, ja typerä, en kyennyt luottamaan mihinkään enkä kehenkään, eikä minusta olisi ollut täysipainoiseksi vanhemmaksi silloin kun vaimo ilmoitti että hänellä on toinen mies, joka muuttaa hänen ja lasten kanssa saman katon alle heti kun minä olen vienyt romuni pois.

Moni mies tekee näin naiselle ja naiselle jää silti ne lapset ja naisen on oltava vahva kaikesta huolimatta lasten vuoksi...

Kerro toki millä tavalla on reilua, että lainaamasi kirjottaja joutui tuollaiseen tilanteeseen siksi, että jossain joku nainen on ollut samassa tilanteessa myös joskus?

Joku universaalinen tasoitushan sinulla täytyy mielessäsi olla, koska asian otit esiin.

Ei niille naisille mitään lapsia jää, niin kuin ei jäänyt tuolle miehellekään, naiset itse haluavat ne lapsensa väkisin ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun vaimoni ilmoitti että ottaa eron, ja minun tulee muuttaa pois samantien yhteisestä talostamme, niin olin pari vuotta niin sekaisin ja hajalla, että en pystynyt kunnolla töihin, enkä lastenkaan kanssa ollessani ollut kuin itkeskelevä kuori. Tuohon päälle meni alkoholia liikaa turrutukseen, ja haksahdin epävakaaseen naiseen, jonka kanssa seurustelu ainoastaan huononsi tilannettani. Työpaikkalääkärin ja psykologin kanssa saatiin pakettia kasaan, ja kun aloin olla jaloillani, tapasin nykyisen vaimoni. En ole ikinä koskaan ollut näin onnellinen. Me molemmat Haluaisimme lapset meille asumaan, mutta ymmärrettävästi emme ala riitelemään lasteni äidin kanssa asiasta, koska hän ei siihen myötämielinen ole. Eli tavallaan minua rankaistaan tällä nyt, kun en silloin ollut riittävän vahva ja miehekäs mies, joka olisi silmiäänräpäyttämättä eronnut ilmeenkään värähtämättä, ja vahvoilla käsivarsillani kantanut lapset uuteen hulppeaan kartanooni. Ei, vaan olin selkäänpuukotettu, petetty, ahdistunut, tuhoisasti itseäni kohtaan reagoiva, naiivi, ja typerä, en kyennyt luottamaan mihinkään enkä kehenkään, eikä minusta olisi ollut täysipainoiseksi vanhemmaksi silloin kun vaimo ilmoitti että hänellä on toinen mies, joka muuttaa hänen ja lasten kanssa saman katon alle heti kun minä olen vienyt romuni pois.

Moni mies tekee näin naiselle ja naiselle jää silti ne lapset ja naisen on oltava vahva kaikesta huolimatta lasten vuoksi...

Kerro toki millä tavalla on reilua, että lainaamasi kirjottaja joutui tuollaiseen tilanteeseen siksi, että jossain joku nainen on ollut samassa tilanteessa myös joskus?

Joku universaalinen tasoitushan sinulla täytyy mielessäsi olla, koska asian otit esiin.

Ei niille naisille mitään lapsia jää, niin kuin ei jäänyt tuolle miehellekään, naiset itse haluavat ne lapsensa väkisin ottaa.

Paljon on naisia, joilta mies lähtenyt uuden naisen matkaan tuosta vaan sormia napsauttamalla ja ei tietenkään niitä lapsia haluta sinne uuden onnen tielle... Mitäpä, jos se petetty ja jätetty äitikin alkaisi ryyppäämään ja rypemään katkeruudessa eikä olisi kykenevä lasten kanssa olemiseen?

Itse haluan lapsen parasta, joka voi olla yhtä hyvin se, että olen (miehenä) lasten lähivanhempi tai sitten toisinpäin. (Toistaiseksi kysymys ei ole omalta kohdaltani aktualisoitunut, vaan yritän olla tasa-arvoinen kumppani ja siten ainakin yhtä paljon -yksinkertaistaen- huolehtiva ja välittävä vanhempi, kuin kumppanini, lasten äiti).

Tiedän eronnen pariskunnan, joka on saanut useita kertoja tahollaan selitellä mies jäi lasten lähivanhemmaksi, eikä lasten äiti ja tähän päädyttiin vielä molempien yhteisestä toiveesta ja halusta. Syy tähän on lasten äidin työ, joka edellyttää verraten paljon matkustamista ja pitkiä päiviä e. poissaoloa nuorten lasten luota. - Mutta koska ovat joutuneet selittelemään ratkaisuaan, niin kai joku sitten edelleen olettaa, että sukupuolella on jokin erityinen merkitys lastenhoidon ja parhaaksi tehtävien päätösten kannalta. Ja naisen tulisi luopua (paljossa) omasta urastaan, jotta tämä olisi mahdollista   

Vastaavasti mies tekee kyllä myös verraten paljon töitä, mutta pystyy sääntelemään omaa työaikaansa paljon enempi kuin lasten äiti. Edelleen he ovat verraten paljon yhteyksissä ja kun on mm. lasten synttäreitä, niin aina pyrkivät olemaan yhtä aikaa läsnä. (Joulun vanhemmmat olivat kyllä erillään) Oikeastaan on hieman hämmästyttävää,, että miksi aikanaan erosivat. Tiedän syyn, mutta se olkoon toinen juttu.  

Minun kaveripiirissä on 2 isää lähivanhempana eron jälkeen. Lisäksi väitän, että jokaikine muukin isä (huom, minun ystävistä) eron tullessa haluais lapset itselleen. Väitän myös, että joka perheessä nämä isät sen myös ansaitsisivat. Otanta on 4 perhettä alussa 2 mainitun lisäksi.

Meillä mies jäi kahden pojan lähivanhemmaksi ja tämä oli meille molemmille ok. Koin että pojat tarvitsevat enemmän isää kuin äitiä ja koin että miehelle lapset on tärkeämpiä kuin minulle. Miksi mä alkaisin tällaisesta riitelemään.. on ne mun lapsia joka tapauksessa ja niiden on parempi olla isänsä kanssa kuin minun. :-)

Tarjosin exälle lähivanhemmuutta ja hän olikin jonkun aikaa, mutta lapset halusi luokseni. Koko lähivanhemmuutensa ajan ex seurusteli uuden naisensa kanssa ja suunnitteli muuttoa muualle ilman lapsia.

Ei ikinä tulisi mieleenkään jättää poikaa, akka teki kaikkensa pilatakseen kaikkien elämän useamman vuoden ja ilmoitti muuttavansa pois, lapsi jäi mulle ja onneksi koti missä asutaan on minun eikä oltu naimisissa.

Lastenvalvojalla ei suostunut mihinkään intti vaan että vaatii lapsen koska on äiti.

Valvojalta paineli suoraan oikeusaputoimistoon mistä saa ilmaisen oikeusavun, ei suostu neuvotteluihin ja itse joudun maksamaan asianajajan omasta pussista.

Nyt pitää kärvistellä löysässä hirressä kun rahaa ei oikein ole ja saa pelätä paljon taas tulee laskua asianajajalta.

Persaukinen ja hankala ihminen voi täysin laillisesti tehdä niin paljon kiusaa.

Joka asiasta uhkailee asianajajalla ja lastenvalvojalla ym.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin. Tuleva ex-vaimo on sen verran tasapainoton (mikä on syynä eroonkin) etten hänelle lapsia ainakaan yksinhuoltajuuteen antaisi. Itse pärjään sekä viihdyn lasten kanssa paljon paremmin ja olen muutenkin parempi kasvattaja, vanhempi ja huoltaja. Yhteishuoltajuus vuoroviikoin tai sitten mulle pääasiallinen huoltajuus ja äitinsä kanssa viikonloppuja ja lomia -tyyppinen voisi olla sopivinta meille. Huomioiden kaiken, kuten äidin vuorotyön ja henkisen tilan ja vanhemmuuden vaatimukset. Minä pidän lapsistamme todella paljon ja mielellään viettäisin heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa ihan normaalin elämän puitteissa enkä minään viikonloppuisänä. Tuleva ex puolestaan vihaa lapsiarkea ja lapsiammekin, mutta haluaisi olla sellainen elämysspektaakkeleita järjestävä ihannevanhempi, joten kuvailemani systeemi olisi paras kaikille. 

Miksi teit hänen kanssaan lapsia, jos saa kysyä? Vai muuttuiko radikaalisesti vasta lapset saatuaan?

Tiedän monta perhettä jossa isä on lähivanhempi (ainakin 4 tuli heti mieleen), lisäksi tiedän useammankin eronneen pariskunnan joissa mies olisi halunnut lähivanhemmaksi (ja se olisi varmasti ollut lapsille parempi ratkaisu) mutta äiti on kynsin ja hampain pitänyt kiinni lähivanhemmuudesta vaikka ei oikein olisi jaksanutkaan toimia lähivanhempana.

Minun lapsen isä halusi myös lähihuoltajuuden ja haki sitä käräjien kautta. Hänen asianajajansa ehdotti että näkisin lasta joka toinen viikonloppu. Tuomarin edessä sanoin että saat lapsen samantien jos tässä sanot että olet varma että lapsella on parempi sinun kanssa kuin minun. Isä oli hiljaa ja lähihuoltajuus jäi minulle.

Haluaisin lapset mieluusti lähivanhemmaksi, ja ex-vaimon tapaamiset minimiin.

Pääosin siksi että ex on jatkuvasti ja arvaamatta lapsille rähjäävä seko, jonka vaikutuspiirissä oleminen ei voi mitenkään ajateltuna olla hyväksi kasvaville ihmistaimille. Hän ei osaa purkaa omaa pahaa oloaan/mielisairauttaan mitenkään muuten kuin kippaamalla kaiken sielussaan pesivän kuran muiden niskaan.

Esimerkkinä hän on myös mielestäni haitallinen: ihminen joka on koko elämänsä mennyt aina siitä missä helpoimmalla pääsee. Täysin vailla tavoitteita, itsenäisyyttä tai kunnianhimoa. Opettaa lapsetkin vielä looseriksi.