En ymmärrä suomalaista mielenterveystyötä

Jos menee päivystykseen itsetuhoisena, kertoo, että tahtoo osastolle, eikä ole psykoottinen, niin joutuu kotiin.

Sama koskee kaikkea mielenterveystyötä. Apua ei saa tai sitten sitä saa kolme viikkoa myöhemmin, eikä se ole muuta kuin pilleripurkki käteen tai juttelua sairaanhoitajan kanssa.

Jokin osa avutta jääneistä tekee itsemurhan, joko heti avun hakemisen jälkeen tai myöhemmin.

Aina kun itsemurha tehdään, siitä kärsivät sivulliset. On hyvin vaikea keksiä itsemurhatapaa, josta ei aiheutuisi ulkopuolisille haittaa.

Siksi en ymmärrä, miksi itsemurhia ei voitaisi tarjota terveydenhuollon tiloissa asianmukaisin välinein. En nyt tarkoita eutanasiaa, vaan sitä, että ihmiselle tarjottaisiin välineet siistiin ja levolliseen itsemurhaan ja että hän kuolisi sairaanhoidon piirissä. Siellä kuolemiin on totuttu. Teon tekisi siis ihminen itse.

Suomalainen sosiaaliturva on sellaista, että ihminen voi menettää asuntonsa, ajautua täydelliseen aineriippuvuuteen, sairastaa kivuliaasti tai menettää sossun minimituestakin vielä lisää, mutta ketään ei kiinnosta kärsivä ihminen. Jostain syystä häntä ei kuitenkaan tahdota auttaa poiskaan tästä maailmasta, vaikka hän sitä itse tahtoisi.

Kun elämä on oikeasti lopullisesti solmussa, itsemurha on siihen toimiva ratkaisu. On järjetöntä, ettei itsemurhaan tarjota apua.