Äitini on raskaana ja tämä ei ole vitsi.
45v ja raskaana. Luulin että teki meidät lapset silloi nuorena jostain ihan muusta syystä kuin tehdäkseen vielä iltatähden. Pettynyt olo, aivankuin lapsenlapset ei olisi riittäneet. Itse saanut lapset isommiksi niin nyt pohdin vauvajuttuja äitini kanssa.
Kommentit (18)
Sulla on jotenkin kieroutunut asenne. Sehän on äitisi elämää, eikä liity mitenkään sinuun ja elämänkulkuusi.
Täytin vasta 45 ja sain vauvan pari kuukautta sitten. En kysellyt lupia isommilta lapsilta. Eipä se sinulle kuulu mitä äitisi tekee.
Ei mikään tavanomainen tilanne, mutta ihan turha silti olla pettynyt.
Onhan se Gordon Ramseynkin vaimo 44v raskaana. Mikäs siinä, kun on varaa kasvattaa lapsia.
Se on äitisi asia, ei tarvitse lupaasi iltatähteen.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on jotenkin kieroutunut asenne. Sehän on äitisi elämää, eikä liity mitenkään sinuun ja elämänkulkuusi.
Paitsi. Äiti soittaa ja tiedottaa olotiloistaan. Kärttää ostosreissuille. Ja ne suunnittelut tämän tulevan suhteen. Kun on kuulema Vähän epäonnistunut äitinä aiemmin. Lisäksi lapsen isä on outo ukko. Pitkään jo ovat seurustelleet mutta ei mitään isukki ainesta.
Äkkiä tekemään omaa, niin voitte olla paksuna yhtaikaa
Hehe. Äitisi on 45-vuotias ja sinä olet saanut omat lapsesi "jo isommiksi". Synnytit heidät alakoululaisena?
Vierailija kirjoitti:
Hehe. Äitisi on 45-vuotias ja sinä olet saanut omat lapsesi "jo isommiksi". Synnytit heidät alakoululaisena?
Niin? Äitini sai minut ja veljeni 15-18v ja minä olen nyt 30. Mulla on 3 lasta joista vanhin 10v. En ole elä enää vauva/pikkulapsi arkea mutta äitini kautta se on näköjään pakko. On siinä myös terveysriskejä. Ja mun lapseni ovat selvästi jääneet sivuun kun vauva uutiset tuli.
En kyllä tajuu näitä 40+ äitejä, onko jotain oleellista jääneet vajaiksi, mitä järkee pukata vielä lisää mukuloita tänne kun ihan liikaa sakkia muutenkin. Ajattelevatko omaavansa niin hyvät geenit että pakko vaan jatkaa sukua.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajuu näitä 40+ äitejä, onko jotain oleellista jääneet vajaiksi, mitä järkee pukata vielä lisää mukuloita tänne kun ihan liikaa sakkia muutenkin. Ajattelevatko omaavansa niin hyvät geenit että pakko vaan jatkaa sukua.
Voi ne ikäneidotkin tehdä vahinkoja. Yöks
Niin munkin mutsi paukkasi paksuksi mun kirjoituskeväänä. Kyllä oli noloa, kun lakkiaisvieraat näkivät elähtäneen akan maha pystyssä ja maahanmuuttajaisäpuoli virnuili vieressä.
Isäpuoli vielä kaikille aina kertoi, kuinka oma äitinsä oli imettänyt häntä kymmenvuotiaaksi.
Yöks. Hävetä sai.
Ei äidiltäsi varmaan kannata odottaa mitään kauhean ajattelevaista toimintaa nytkään, jos on tehnyt sinut ja sisaruksesi teiniäitinä. Huvittavaa, kun aloitusviestistäsi sai kuvan että luulet äitisi tehneen teidät jotenkin hallitusti ja suunnitellusti ja sitten kävi ilmi, että on aloittanut lastenteon ollessaan itsekin lapsi.
Ehkä äitisi alkoi tehdä mieli uutta vauvaa, kun ei halua vielä tuon ikäisenä keskittyä olemaan teinien mummo.
No, sehän ei oikeastaan kuulu sinulle.
"aivankuin lapsenlapset ei olisi riittäneet" Lapsenlapset ja omat lapset ovatkin täysin sama asia?
Eli olet mustasukkainen, kun äitisi keskittyy tulevaan vauvaan eikä sinun lapsiisi.
Ei kuulu sulle, jos iltatähden halusi tehdä. Olet lapsellinen.