Lue keskustelun säännöt.
Unelmat vaihtuneet lähiöön ja tavalliseen arkeen
01.01.2019 |
En koskaan halunnut tavallista elämää, eikä halunnut puheiden mukaan mieskään. Oli unelmia ja ajatuksia, jotka kaikki vaihtuivat lähiöön ja volvoon, kun mies ei enää jaksa tai on mielestään liian vanha kaikkeen.
Kaikki on hyvin ja pitäisi olla onnellinen, mutta en pysty.
Se elämä jota halusin on viety.
Se elämä olisi ollut mahdollinen ja toteutettavissa...se ei olisi vaatinut paljoa rahaa, vain seikkailumieltä ja rohkeutta.
Täällä minä jumitan kotikaupungissani, josta aina halusin pois.
Kyllähän me hetken aikaa olimme ja elimme kuten oli puhuttu, mutta jotenkin vaivihkaa vuosien myötä tässä sitä ollaan.
Kuinka oppia tyytymään siihen mitä on ja olla onnellinen?
Kommentit (42)
Jos ei riitä seikkailumieltä brasiliaan niin muuttakaa vaikka tukholmaan. Tai helsinkiin. Muutos piristää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtakaa Volvo tandempyörään. Siitä se muutos alkaa.
Ikä ei ole kuin numero. Monet asiat on mahdollista vielä myöhemmällä iällä myös.
Etsimällä ja iloitsemalla niistä asioista mitkä ovat hyvin ja ymmärtämällä että aina ei asiat mene niinkuin unelmoi mutta se ei tarkoita ettei voisi olla onnellinen.
eilen katsoin jonkin xx realityn. Siinä isälle oli sanottu koulussa ettei susta tuu mitään,korkeintaan vessojen siivooja. Koulun jälkeen 16v poika oli hypännyt bussiin ja mennyt kysymään pubista saako siivota vessoja. Siitä läks! 23v oli jo miljonääri ja nyt keski-ikäisenä hänellä ja vaimolla 12 omaa ravintolaa. Joo,hyvin menee mutta se vaatii kummaltakin 16-18 tuntisia päiviä. Eivät juuri tapaa lapsiaan.
Mitä kukakin arvostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olivatko unelmasi epärealistisia? Sanot että elämä jota halusit oli toteutettavissa, mutta olisiko se sitä pitkällä aikavälillä? Mitä tekisit 6-kymppisenä, jos olisit siihen asti vain riippuliidellyt Andeilla ja elänyt kommuunissa kannabistilalla? (Keksin esimerkit itse kun et kertonut, millaisesta elämästä haaveilit)
Mikä sua estää elämästä elämääs just niin ku haluaisit? Tekstistä päätellen ei ole lapsiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkäikäisiä olette?
MIssäpäin Suomea asutte?
Millaisia unelmia oli?
Minä olen 29 ja mies 38
Haaveet olivat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia pienimuotoista maatilaa 50-100km säteellä kaupungista, lapset kyläkouluun, paljon matkailua kotimaassa ja toisinaan ulkomaillakin.
Yrittäjyyttä ja omavaraisuutta sen minkä voi ja mihin jaksaminen riittää.
Jossain kohtaa haaveilimme vapaaehtoistyöstä ulkomailla, mutta se oli sellainen hieman epärealistinen haave, vaikka kävimmekin näitä järjestävän tahon juttusillakin.
Olimme molemmat aktiivisen elämän kannalla, mutta nyt istumme lähinnä kotona kaiken aikaa.
Kalliin auton ja kovan lähiövuokran vuoksi ei ole vara matkustella edes kotimaassa, eikä miestä kiinnosta kotoa juuri lähteä mihinkään.
On meillä tietty harrastuksemme, eikä nyt aivan kotona istuta, mutta tässä kaupungissa olemme jumissa.
Miehen haaveet vaihtuivat arkisempiin helppoon rivitaloasuntoon, palvelut lähellä ja lapset isoon kouluun.
Viikonloput menee arkisissa harrastuksissa, arkisten ihmisten kanssa arkisista asioista jutellen.
Olemme molemmat arkisissa töissämme, vaikka minulla olisi koulutus tehdä sitä mistä haaveilin.
Miehellä on täysi oikeus vaihtaa haaveitaan ja tehdä elämässä sitä mitä tykkää, mutta kieltämättä on hieman petetty olo näin 9 vuoden jälkeen.
Elimme toisenlaista elämää muutamia vuosia ennen lasten syntymää kierrellen suomea ja asuen siellä täällä ja reissaten. Uskoin haaveidemme olevan yhteisiä, kun lapset syntyivät ja niistä puhuttiinkin pitkään, mutta nyt kun lapset alkavat lähestyä kouluikää huomaan eläväni jonkun toisen unelmaa, eikä mies keskusteluiden jälkeen enää jaa näitä haaveita ja unelmia, jotka ovat kantaneet minua elämässä ja joihin olin säästänyt ja tähdännyt. Luulin, että me molemmat olimme.
Hyvä, työteliäs ja perhekeskeinen mies hän on. Olisi typerää erota tämän vuoksi.
Kuinka ihmeessä voisin lakata haaveilemasta ja olla onnellinen tästä.
Moni ihminen haluaisi juuri tätä ja tiedän olevani monessa asiassa onnekas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sinua ap estää lähtemästä jos haluat ne unelmat toteuttaa? Ihan turha syyttää miestä kun sinä itse olet vastuussa unelmiesi toteutumisesta.Ei kukaan muu.
Ei muuta kuin reppu selkään ja haaveiden perään. Jätä kuitenkin lapset sinne arkea elämään. Uskallan väittää että parempi niin heille kuin esim. vapaaehtoistyö Gambiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua ap estää lähtemästä jos haluat ne unelmat toteuttaa? Ihan turha syyttää miestä kun sinä itse olet vastuussa unelmiesi toteutumisesta.Ei kukaan muu.
Onpa mustavalkoista. Kyllä perhe-elämässä tarvitsee joustoa ja ap ajatteli menevänsä kohti unelmiaan.
Mutta onhan se niin, että jos elämässä valitset yhden asian, et välttämättä saa toista. Pitää miettiä, mikä on tärkeintä.
Itse ajattelen, että sekä teen asioita, joista pidän. Mutta teen myös asioita, joihin vain tyydyn. Pitää miettiä, onko tuo tyytyminen nyt sellaista, joka katkeroittaa.
Ehkä se on vähän itsekästä olla niin niiden seikkailujen perään, jos mies ja lapset ovat onnellisia. Lapsia saadessa mielestäni sitoutuu siihen, että elämässä voi joutua tekemään paljon kompromisseja.
Mitä lapset haluaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko miettiä mikä olisi sinulle pienin mahdollinen askel kohti omia päämääriäsi? Vapaaehtoistyö omassa kaupungissa? Pieni matka? Lapsesi ovat vielä pieniä. Kun ne kasvavat olette vapaat lähtemään kokemaan uutta. Ehkä miehesi on realisti ja haluaa suojella lapsia ja sinua. Voit edetä
Pienin askelin ja katsoa mitää hyvää se tuo elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 29 ja mies 38
Haaveet olivat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia pienimuotoista maatilaa 50-100km säteellä kaupungista, lapset kyläkouluun, paljon matkailua kotimaassa ja toisinaan ulkomaillakin.
Yrittäjyyttä ja omavaraisuutta sen minkä voi ja mihin jaksaminen riittää.Jossain kohtaa haaveilimme vapaaehtoistyöstä ulkomailla, mutta se oli sellainen hieman epärealistinen haave, vaikka kävimmekin näitä järjestävän tahon juttusillakin.
Olimme molemmat aktiivisen elämän kannalla, mutta nyt istumme lähinnä kotona kaiken aikaa.
Kalliin auton ja kovan lähiövuokran vuoksi ei ole vara matkustella edes kotimaassa, eikä miestä kiinnosta kotoa juuri lähteä mihinkään.
On meillä tietty harrastuksemme, eikä nyt aivan kotona istuta, mutta tässä kaupungissa olemme jumissa.Miehen haaveet vaihtuivat arkisempiin helppoon rivitaloasuntoon, palvelut lähellä ja lapset isoon kouluun.
Viikonloput menee arkisissa harrastuksissa, arkisten ihmisten kanssa arkisista asioista jutellen.
Olemme molemmat arkisissa töissämme, vaikka minulla olisi koulutus tehdä sitä mistä haaveilin.
Miehellä on täysi oikeus vaihtaa haaveitaan ja tehdä elämässä sitä mitä tykkää, mutta kieltämättä on hieman petetty olo näin 9 vuoden jälkeen.Elimme toisenlaista elämää muutamia vuosia ennen lasten syntymää kierrellen suomea ja asuen siellä täällä ja reissaten. Uskoin haaveidemme olevan yhteisiä, kun lapset syntyivät ja niistä puhuttiinkin pitkään, mutta nyt kun lapset alkavat lähestyä kouluikää huomaan eläväni jonkun toisen unelmaa, eikä mies keskusteluiden jälkeen enää jaa näitä haaveita ja unelmia, jotka ovat kantaneet minua elämässä ja joihin olin säästänyt ja tähdännyt. Luulin, että me molemmat olimme.
Hyvä, työteliäs ja perhekeskeinen mies hän on. Olisi typerää erota tämän vuoksi.Kuinka ihmeessä voisin lakata haaveilemasta ja olla onnellinen tästä.
Moni ihminen haluaisi juuri tätä ja tiedän olevani monessa asiassa onnekas.
Teit lapsillesi palveluksen, kun et muuttanut landelle ja pakottanut näitä kyläkouluun
Millaisissa töissä olette nyt, saisiko työaikoja jotenkin järjesteltyä niin, että pääsisi tekemään pieniä irtiottoja ilman kauheaa lovea lompakkoon? Esim. jos teet nyt täyttä viikkoa, voitko siirtyä nelipäiväiseksi, ja päästä autolla jollekin harraste-eläintilalle auttelemaan? Tai edes kesäaikaan tollanen aikataulu, ja vuokraisit viljelypalstan tai -laatikon? Helpompi toki olisi reagoida säiden vaihteluun, jos kasvit olisivat omalla pihalla, mutta vähän lohtua omavaraisuushaaveeseen.
Ja kymmenen vuoden päästä harmittelet, miksi et silloin 2019 tehnyt mitään kun vielä olit nuorempi...
Tuota kutsutaan aikuiseksi kasvamiseksi.
Terveellä tavalla ja täysin kehittyneen ajattelukyvyn ominaispiirteisiin kuuluu oman rajallisuutensa hahmottaminen.
Mitä nää unelmat on mistä jengi paasaa nykyään?
Minulla on ollut kaksi isompaa unelmaa: Ferrari ja naisseura. Älyni ei kuitenkaan riitä isojen rahojen tekemiseen, joten olen realistisesti laskenut että näin keskituloisena siihen menisi ainakin 50 vuotta kituuttamista että minulla olisi mahdollisuus laittaa 150-200k autoon. Eli se ei ole realistinen unelma.
Minkä ikäinen olet, missä asut?