Aloitan ranskalaisen naisen elämäntyylin.
Ruoka; Aina tuoreista ruoka-aineista kotitekoista ruokaa neljä kertaa päivässä, panostan siis ruuan laatuun ei mitään valmisruokia enää, vaihdan lautaskoon pienempään, vettä juon enemmän, aina syön pöydässä en koskaan esim. sohvalla teeveetä katsellessa tai vuoteessa.
Liikunta; Alan kävelemään kaksi kertaa päivässä noin tunti per kerta. Koska en ole töissä tällä hetkellä niin arkiliikuntaa lisään esim. siivoamalla enemmän sekä käydessä kaupassa niin siellä pyrin liikkumaan enemmän. Hikiliikuntaa en harrasta.
Muu vapaa-aika; Vähennän puoleen teeveen katselua, enemmän hyvän kirjan lukemista.
Tyyli; Luon perusvaatekokoelman. Tummat perusvaatteet, mustaa, tummanharmaata ja tummansinistä sekä valkoinen. Piristeväriksi sitten esim. toppi, paita, pusero, sinistä, punaista ja vihreää. Laadukkaita kävelykenkiä plus parit korkkarit.
Meikkaaminen; Luon peruskevyen meikin parhaita puolia korostaen, hiukset saa olla vähän huolimattomasti luonnolliset, mutta tietenkin hoidetut.
Näillä ohjeilla kohti uutta vuotta, päivittelen tänne joka kuukausi miten on vaikuttanut omaan elämääni tämä ranskalainen elämänmuutos.
Kommentit (647)
Oletko leiponut macaroneja usein?
Tupakanpolttoa kyllä ihmettelen ja paheksun. Rumaakin se on. Muutoin ranskistelu kuulostaa kivalta.
Hankitko duubelin? Ovat kuulemma älykkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten aloittajan elämä ranskattaren lailla sujuu?
Sen voit lukea vajaa kuukausi sitten ilmestyneestä kirjasta!
Aloita vähentämällä suihkussa käyminen kertaan pariin kertaan kuukaudessa ja korvaa se ylettömällä parfyymipilvellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, kesäkuussa 2022 näköjään ilmestyy kirja nimeltä Elämäni ranskattarena, jossa suomalainen kirjailija pohtii millaista ranskattaren elämää Suomessa voisi elää.
Tuo kirja olisi hauska lukea. Elämään olisi toden totta kiva saada vähän luksusta. Etenkin tämmöseen kaameaan korona -aikaan.
Näin mainoksen ja mietin heti heti tätä ketjua. Onkohan ap nyt kirjailija?
Vierailija kirjoitti:
Aloita vähentämällä suihkussa käyminen kertaan pariin kertaan kuukaudessa ja korvaa se ylettömällä parfyymipilvellä.
Puhe oli ranskalaisesta elämäntyylistä, ei venäläisestä.
Muista myös aloittaa tupakointi.
Ranskalaiset naiset tupakoi ja keuhkosyöpä sekä kurkkuavanne on must be
Vierailija kirjoitti:
Ranskalaiset naiset ei käytä rintsikoita 👍
Heillä on siinä tapauksessa riippurinnat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi muutos ranskattareksi. Paino ensin hieman matalammaksi (-4 kiloa), huulipuna tilattuna oikean värisenä. Vaatteista värikkäät lentää uffiin. Korkkarit jalkaan joka paikkaan, vaikka nilkat notkuisivat. Ja tietysti kynähame ja silkkipusero ja se niin pieni jakku, ettei kädet nouse, vaikka pakkanen paukkuu parissakymmenessä. Kahvia en juo, eikä tupakka maistu, vain joskus sikari. Näissä on vielä parantamisen varaa. Hiukset on jo valmiiksi kampaajaa vailla, mutta on myös seksikkään ylikasvanut kuontalo. Jess, tästä se lähtee. Menen nyt syömään hernekeittoa. 🤣
Värikkäitä vaatteita saa olla. Voguen päätoimittaja Anna Wintour ei pukeudu koskaan mustaan. Paitsi hautajaisissa.
Hautajaisiin pukee varmaan (vaihteeksi) mustan peruukin...
Vierailija kirjoitti:
Eli siis aamulla tupakka ja kahvi, iltapäivällä keksi, tupakka ja kahvi ja illalla salaatti.
...ja tupakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ps. Jäi vielä mainitsematta että pyrin nukkumaan enemmän, 8-9h yö.
Ap.
Hyvin siinä elämän menee nukkuessa, kävellessä ja keittiössä seisoessa jos nukkuu 9h, kävelee 2h ja valmistaa neljä ateriaa päivässä raaka-aineista.
En todellakaan valmista neljää ateriaa päivässä!
Aamiainen, patonkia+vettä+mehua+1-2hedelmää! Lounas, sen valmistan. Iltapäivä, hedelmä, jogurtti tai muu vastaava. Illallinen, keitto+yksi leipä+marjoja/hedelmä. Ruuan laittoon ei mene kuin runsas tunti/päivä.
Ap."Ruoka; Aina tuoreista ruoka-aineista kotitekoista ruokaa neljä kertaa päivässä, panostan siis ruuan laatuun ei mitään valmisruokia enää"
Miten patonki, mehu, hedelmä tai jugurtti on erityisen "ranskalaista"? Minulla on suomalainen keittiö ja elämä, syön noita kaikkia silti.
Ranskalainen keittiö vs. suomalainen keittiö
Croissant vs. karjalanpiirakka
Chanel vs. Prisma
Onko Chanel aperitiivi vai ruokajuoma?
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa viisi vuotta asuneena meinaan tikahtua nauruun tästä aloituksesta. Ihme harhaluulo tuntuu olevan, että kaikki ranskalaiset naiset ovat laihoja ja huoliteltuja. Ei lähelläkään totuutta. Ihan samanlaisia kuin monessa muussakin maassa - paitsi vähemmän ripsienpidennyksiä, ja ovat keskimääräisesti rumempia piirteiltään kuin suomalaiset.
Itsellänikin tulee ranskalaisnaisista ensimmäiseksi mieleen Jeanne Moreau ja Simone de Beauvoir - mutta kai niitä kauniitakin ranskattaria on...
Ja lopetat suihkussa käynnin ja seksin....eli ihan tavallisen suomalaisnaisen elämää :D Että on taas typeriä alotuksia
Se purjokeitto lienee vichyssoise, tässä aito ranskalainen resepti: 4 purjoa, 2 perunaa, 1 sipuli, 2rkl riisikermaa, 1rkl oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Perunat, sipuli ja purjo keitetään vedessä puolisen tuntia, sitten lisätään muut ainekset ja keitetään vielä 20min ja huristetaan sauvasekoittimellasileäksi. Ranskalaisesta naisesta tulee mieleen lähinnä Brigitte Macron.
Vierailija kirjoitti:
Se purjokeitto lienee vichyssoise, tässä aito ranskalainen resepti: 4 purjoa, 2 perunaa, 1 sipuli, 2rkl riisikermaa, 1rkl oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Perunat, sipuli ja purjo keitetään vedessä puolisen tuntia, sitten lisätään muut ainekset ja keitetään vielä 20min ja huristetaan sauvasekoittimellasileäksi. Ranskalaisesta naisesta tulee mieleen lähinnä Brigitte Macron.
Tämä laihduttajan purjokeitto ei ole vichysoisse vaan lähinnä purjon keitinlientä.
Vierailija kirjoitti:
Bonjour Mademoiselle/Madame! Oletko shoppaillut Champs-Elyseellä? 🗼💃
Champs Elyseesllä ei shoppaile kuin turistit. Pariisittaret shoppaileeRue du Cherche Midillä Rue st Honorélla ja Avenue Montaignella
Kunhan et tee itsestäsi idioottia.