Aloitan ranskalaisen naisen elämäntyylin.
Ruoka; Aina tuoreista ruoka-aineista kotitekoista ruokaa neljä kertaa päivässä, panostan siis ruuan laatuun ei mitään valmisruokia enää, vaihdan lautaskoon pienempään, vettä juon enemmän, aina syön pöydässä en koskaan esim. sohvalla teeveetä katsellessa tai vuoteessa.
Liikunta; Alan kävelemään kaksi kertaa päivässä noin tunti per kerta. Koska en ole töissä tällä hetkellä niin arkiliikuntaa lisään esim. siivoamalla enemmän sekä käydessä kaupassa niin siellä pyrin liikkumaan enemmän. Hikiliikuntaa en harrasta.
Muu vapaa-aika; Vähennän puoleen teeveen katselua, enemmän hyvän kirjan lukemista.
Tyyli; Luon perusvaatekokoelman. Tummat perusvaatteet, mustaa, tummanharmaata ja tummansinistä sekä valkoinen. Piristeväriksi sitten esim. toppi, paita, pusero, sinistä, punaista ja vihreää. Laadukkaita kävelykenkiä plus parit korkkarit.
Meikkaaminen; Luon peruskevyen meikin parhaita puolia korostaen, hiukset saa olla vähän huolimattomasti luonnolliset, mutta tietenkin hoidetut.
Näillä ohjeilla kohti uutta vuotta, päivittelen tänne joka kuukausi miten on vaikuttanut omaan elämääni tämä ranskalainen elämänmuutos.
Kommentit (647)
Raskassa lomailleena huomio: ranskalaiset naiset viihtyvät ilman rintaliivejä oli sitten millaiset lattariiput tahansa
Elän ranskalaisen miehen elämää. Odotan sinun ap tarjoavan minulle aterian tänään klo 21. Minä tuon viinin ja vilkuilen välillä kun kokkailet alusvaatteisillasi, samalla kun katson telkkarista jalkapallo-ottelua.
Sitten tarjoat ruuan. Ruuan jälkeen mennään makuuhuoneeseen kun minä haluan. Lopuksi sytytetään tupakat. Aamulla lähden Citroenilla töihin (=ajan toisen rakastajattaren luo).
No, no onko kukaan bongannut tätä uusranskista kaupungilla tai missä hän nyt onkaan kertonut asuvansa tai piipahtavansa. Ketä epäillään?
Mihin päin Ranskaa muutit ap? Kerrohan meille.
Vierailija kirjoitti:
Lopetat siis peseytymisen.
Likainen likainen Ranska!
Mielenkiintoisena anekdoottina esitän kysymyksen.
Oletteko nähneet ranskalaisessa elokuvassa tai sarjassa peseydyttävän koskaan?
Aivan, en minäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat siis peseytymisen.
Likainen likainen Ranska!Mielenkiintoisena anekdoottina esitän kysymyksen.
Oletteko nähneet ranskalaisessa elokuvassa tai sarjassa peseydyttävän koskaan?
Aivan, en minäkään.
Ranskalaiset elokuvat joissa alennutaan elon niin vähäpätöisiin asioihin kuin peseytymisiin eivät ole katsomisen arvoisia.
oh battement sacré

Napoleon Bonaparte vaimolleen:
Älä peseydy, olen tulossa kotiin.
Miten sujuu? Oletko joutunut konsultoimaan Helena Petäistöä?
Haluaisin olla ranskalaisen naisen pimeä siivoojatar.
Se kannattaa, yleisin suomalaisten naisten tyyli täällä ei ole todellakaan näytä seuraamisen arvoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin olla ranskalaisen naisen pimeä siivoojatar.
Taloudellisessa mielessä vai puhutko mielenterveydestä tai pienistä jäynistä ja outouksista joita kehittelet pikku ranskattarellemme?

Ihan niinkuin taloudellisesti vaan
Olen hyvä siivoamaan ja rakastan saada puhdasta jälkeä aikaan.
Joonas kirjoitti:
Se kannattaa, yleisin suomalaisten naisten tyyli täällä ei ole todellakaan näytä seuraamisen arvoiselta.
Niin suomalaiset naiset näyttävät todella tyylittömiltä suomalaisten tyyliniekkamiesten rinnalla.

No niin todella näyttävät! Tänäänkin kun kävin kaupungilla, niin ei ollut ainoatakaan naista liikkeellä, joka olisi ollut lähellekään yhtä hyvin pukeutunut kuin minä.
m33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat siis peseytymisen.
Likainen likainen Ranska!Mielenkiintoisena anekdoottina esitän kysymyksen.
Oletteko nähneet ranskalaisessa elokuvassa tai sarjassa peseydyttävän koskaan?
Aivan, en minäkään.
Mä olen nähnyt! Yks leffa areenalla.

Minäkin. Kylpyamme ja erittäin yläosaton klassinen ranskatar kohtauksen tähdet.
Le bureaussa Moukka on jopa saunassa, mutta ai ai, ei ehdi suihkuun, kun löylyhuoneesta on kiire pois. Kylppäriä taidetaan käyttää useammin putkana kuin peseytymiseen 🤔
Ihanaa eksapismia palstalla :) Toivon mukaan suurin osa ymmärtää, että elokuvien ranskalaisuus ja ranskalaiset ovat kaukana arkipäivän ranskalaisena olemisesta. Samaa shaissea se on kuin meillä Suomessakin, töitä, verojen maksamista, bussipysäkillä seisomista sateessa. Tupakkaa ja viiniä tosin menee enemmän. Teinit on trikoissaan ja suttuisissa meikeissään ihan samanlaisia kuin siskonsa Suomessa. Oma ranskalainen mieskin tulee töiden jälkeen kotiin eikä sillä näytä mitään tarvetta rakastajiin olla :)
Terveisin Pariisissa pitkään asunut
Hyvä idea, mutta käytännössä Suomen ilmastossa ja ympäristössä on vaikeaa noudattaa ranskalaista elämäntapaa. Eiköhän olisi järkevämpää valita omalle keholle sopiva ruokavalio (tutustu esim tuoreimpaan Ruohonjuuren lehteen, jossa asiaa siitä). Pidemmän päälle parempi vaihtoehto kuin se, että kopioit jostain maasta yleisen käsitteen, jota yrität noudattaa - toki, jos haluat, olet syömättä koko päivän ja sitten vain syöt ravintolassa illallisen. Toimiihan sekin.
Aloita myös ratsastus! Yleensä miehet valittavat, että ranskalaiset naiset ovat aina ratsastamassa:)
Surkuhupaisa aloittaja. Et ymmärrä kyllä yhtään mitään siitä kynnysmaton ja pillunpidikkeen asemasta, jossa ihailemasi ranskalaiset naiset ovat omassa kotimaassaan. Todellisuus ei ole sama kuin pari muoti-ikonia tai vanhanajan filmitähteä. Oikeasti ihmettelen, mitä typeryyksiä päässäsi liikkuu vai etkö ihan oikeasti ymmärrä Ranskasta ja ranskalaisesta ajattelutavasta yhtään mitään. Siinä ei ole mitään ihailtavaa, eikä mitään hyvää.