Voisiko vain nukkua.

Nukkuminen on kaikkein parasta, käpertyä pieneksi peitteen alle ja olla siellä vaan kunnes nukahtaa. Unimaailma on hyvä paikka, ainakin pääsääntöisesti. Mutta sitten koittaa aina aamu ja todellisuus iskee turpaan, se että avioliitto on paskana ja ollut jo vuosia, se ettei ole mitään "meitä" ja että miehen sanansäilä ei katso aikaa eikä paikkaa jos niikseen on ja vaikka miten olisi loukannut niin anteeksi ei minulta tarvitse pyytää. Nukkuessa en tiedosta miten surullinen, ahdistunut, toivoton, katkera ja rikki olen.
Miksi piti tähänkin aamuun herätä, en jaksaisi.