Suomen paras kylpylä?
Suositelkaa perheille sopivaa kylpylää. Saisi olla nykyaikainen, siisti ja lapsille puuhaa. Max. 4h matka helsingistä.
Ja kerrothan miksi juuri se kylpylä on hyvä. Kiitos!
Kommentit (15)
Flamingo on liiankin tuttu, käydään usein päiväreissulla siellä. Nokiasta olen lukenut että on myös jo kulunut?
kysyit parasta ja se vaan on flamingo. Nokian Eden vielä menettelee mutta ikaalisten kylpylä on aikansa elänyt. Moni on mulle kehunut Turun Caribiaa mutta itseni mielestä ei kyllä ollut kummoinen. Lasten kanssa ei ole käyty Serenassa itse kävin teininä ja oli silloin täynnä venäläisiä joilla puutetta peseytymisen kanssa.
imatran kylpylä on paras. Monessa ollaan käyty,mutta Imatran kylpylä ehdottomasti paras.
Onko Nokian Eden äskettäin remontoitu? Kun minä sanoisin juuri toisinpäin: Ikaalinen menettelee, mutta Eden on jo kulahtanut. Tosin riippuen lapsien iästä, voi Eden olla allasalueen syvyydeltä hyvä. Tykkäsin siellä käydä kun oli pienempiä.
Saimaasta tykättiin: käytiin siellä kun se oli aika uusi. Olisiko ollut 2013, ellen väärin muista. Viisi vuotta voi olla pitkä aika kyllä noissa.
Peurunka on ehkä vähän pienempi, mutta siitä ollaan kanssa tykätty.
Kellään tietoa missä kylpylässä saisi paskahieronnan ns. Sontaa keho täyteen ja sitten hieronta päälle?
Caribia on mielestäni hyvä, samalla kaavalla kun olisi rakennettu paljon isompi kylpylä niin wola. Mutta siellä ilmeisesti on muutenkin vähän kävijöitä. Olisi rakennettu pääkaupunkiin
Rovaniemen kylpylä on hyvä, lento on sekin alle 4 tuntia.
Flamingo, täynnä ihania itänaapureita kännissä tietenkin. Kauheat jonot joka paikkaan. Suosittelen lapsiperheille.
Ikaalisissa on erittäin siisti kylpyläosasto ja saunatkin hiljattain remontoidut. Päärakennuksen huoneetkin suht hyvät, Ikaaliat ja muut kaameat.
Top 3 Peurunka, Saimaa, Flamingo - ei järjestyksessä.
Edenissä ja Caribiassa käymme lomilla, koska lähellä.
Meillä lapset 8 ja 11.
Karjalohjan Päiväkumpu on edullinen.
Flamingo. Monipuolisin kylpylä missä ollaan oltu ja hyvin tekemistä eri ikäisille lapsille. Ja teille sinne olisi lyhyt matkakin.
Jos pakko päästä pois pk-seudulta, niin Nokian Eden. Myös eri ikäisille lapsille tekemistä hyvin, kohtalaisen kokoinen ja viihtyisä. Tampereen vieressä, eli löytyy paljon muutakin tekemistä, jos haluaa käydä muuallakin kuin kylpylässä. Nopea ja helppo ajomatka Helsingistä.
Ikaalinen on ihan ok, mutta kulahtaneempi kuin Nokia. Pidempi ajomatkakin.