Lue keskustelun säännöt.
Mietin itsemurhaa, taas
25.12.2018 |
Minulla on SSRI-lääkitys vaivaan X, mutta koska se on masennuslääke, on se auttanut myös tähän masisteluun ja it-setuhoisiin ajatuksiin. Ennen itkin koska tiesin että halusin kuol-la mutta en uskaltanut tap-paa itseäni, nykyään mietin asiaa itkemättä, kuin mitäkin tavallista suunnitelmaa.
On tarjottu keskusteluapua, vähän liikaakin. Ahdistaa, kun joka paikassa ollaan melkein väkisin varailemassa aikoja ja työntämässä minua eri paikkoihin keskustelemaan. En minä ole ikinä oppinut puhumaan tällaisista asioista. Ei opetettu. Se tuntuu liian haavoittavalta ja nololta. Tuntuu, että ei ole enää mitään omaa ja yksityistä, jos paljastaa IRL miettivänsä it-semurhaa. Netissä se on ihan eri asia.
Ulkoisesti asiat ovat hyvin ja olen kiitollinen ja iloinen niistä asioista. Mutta jokapäiväinen elämä on sitä, että kaverikandidaateista ei kuulu mitään (olen sellaisissa kaveripaikoissa joissa porukka etsii nimenomaan kavereita.) Miehet eivät lähesty, vaikka ulkonäkö on aina ollut mieleen. Olen saanut sen tietooni.
Perhe on mitä on. Olen aivan loppu heihin. Milloin mitäkin vääntöä, samojen asioiden jauhamista yms. Poistin juuri whatsapin, kun kaikki oli vain liikaa. Heti tunsin olevani jollain tavalla VAPAA. Valitettavasti minun on pakko ladata sekin sovellus joskus vielä takaisin.
Ihmiset syyttävät minua aina milloin mistäkin. En vain jaksa. Joskus tulee sellaisia (sairaita) ajatuksia, että tekisi mieli tap-paa itsensä kostoksi, tyyliin että jääkää te tänne jauhamaan ja vänkäämään, minä en ole enää osa sitä pas.kaa.
En ole missään vaiheessa väittänyt ajatuksiani terveiksi eivätkä ne olekaan. Mutta se ajatus siitä että perhe tajuaisi vihdoin, miten paha olo minulla on. Sitä toivoisin. ja se kävisi toteen, jos olisin kuol.lut.
Kommentit (5)
Miten oot onnistunut saamaan keskusteluapua? Oon aika lailla samassa tilanteessa eli asiat ulkoisesti hyvin, mutta ei juurikaan sosiaalista elämää ja perhekin vain vie voimia. En tiedä auttaako sulla, mutta itse otan kaikenlaisia omaan vointiin sopivia projekteja, joilla saan ajatukset pois im-jutuista. Joskus toimii paremmin ja nyt joulun aikaan taas huonommin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin oli tuttua se, että oli vaikea puhua asioistaan kun ei sitä ollut ikinä saanut/joutunut tekemään.
Oli vain pakko opetella, mutta kieltämättä se tuntuu jollain lailla nöyryyttävältä ja haavoittavalta. Ajattelin vain, että mitä se keskusteluapu auttaa jos en osaa tai uskalla puhua mistään, halusin kokeilla jos voisin saada siitä apua.
Vuosi sitten oli myös noita tyyniä ajatuksia itseni tappamisesta niiden itkujen lisäksi/tilalla. Se oli vähän pelottavaa, kun vielä pari vuotta sitten en ikinä harkinnutkaan itseni tappamista, sitten aloin epätoivoisena itkeä kuolemanhalua ja sitten vain rauhallisesti miettiä toteutustapoja. Nyt kun mietin, en edes ole varma missä vaiheessa lakkasin taas miettimästä noita, mitään psyk. käyntejäkään ei ole ollut kai yhdeksään kuukauteen.
Ehkä elän osittain haaveessa ja siksi taas jaksan. Ei ole mitään jokapäivänkavereita ja tunnen itseni muutenkin aina ulkopuoliseksi, mutta kun tarpeeksi kuvittelen millaista elämä voisi olla joidenkin vuosien päästä, en ole niin masentunut. Yritän myös muuttaa olosuhteitani sen minkä voin, tosin pelkään että jos (kun) kaikki taas epäonnistuu, palaan jälleen syvään masennukseen kuten aina. Mutta ainoa keinoni ja vinkkini on silti elämän muuttaminen jollain tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Miten oot onnistunut saamaan keskusteluapua? Oon aika lailla samassa tilanteessa eli asiat ulkoisesti hyvin, mutta ei juurikaan sosiaalista elämää ja perhekin vain vie voimia. En tiedä auttaako sulla, mutta itse otan kaikenlaisia omaan vointiin sopivia projekteja, joilla saan ajatukset pois im-jutuista. Joskus toimii paremmin ja nyt joulun aikaan taas huonommin
Vaikkapa ihan terveyskeskukseen menemällä.
Minua auttoi lisäksi myös sosiaaliasema hoitamaan noita keskustelukuvioita eteenpäin, en ole varma mitä vaaditaan että sinne "pääsee", minua suorastaan vaadittiin paikalle.
Sun ainoa ongelma on että sua kiinnostaa mitä muut on susta mieltä.
Opettele olla antamatta vittujakaan muiden mielipiteistä, niin voit jättää koko lääkityksen pois ja fiilis on hyvä.
Tätä elämää eletään itseä eikä muita varten.