Kuukautiset ja mahdollinen raskaus? Vai sittenkin oksennustauti joulun kunniaksi? ;)
Raskaustestiä tähän hätään en saa hankittua ja sukuloimaan juuri lähdössä!
Esikoisen päiväkodissa pyörinyt viikkotolkulla ärhäkkä vatsatauti.
Tänä aamuna heräsin yököttävään oloon ja hieman sainkin oksennettua. Etova olo jatkui ja toisen kerran jouduin käymään yökkimässä.
Puoleenpäivään mennessä olo oli jo hyvä! Kookoskastikkeen haju teki pahaa.
Yleensä kuukautiset on tosi niukat ja lyhyet. Viime viikolla oli runsaat kuukautiset, joita ihmettelin. Semmoisia ei ole ollut vuosikausiin.
Seksiä harrastettu 18.11, joka olisi ainoa sopiva hedelmöittymisaika. Minipillerit oli tuolloin käytössä, mutta niitä oli unohtunut (nyt jo lopetettu).
Katselin, että nyt voisi olla jo viikot 6+6!!
Onko jollain siis kokemusta
a) tällä hetkellä jylläävistä vatsataudeista, joista näin helpolla selviäisi
b) kuukautisista raskauden aikana
c) kaksoisraskaudesta, joista toinen keskeytyy alkuraskaudessa
Jostain on varmaan pakko taikoa raskaustesti varmuudeksi, koska muilla herää epäilykset samantien, jos en jouluruoalla nauti viinilasillista tai saunaolutta.
Ja raskaus ei olisi toiveissa tällä hetkellä, juuri ja juuri selvitty kuopuksen raskaasta vauvavuodesta.
Kommentit (9)
Onko rinnat kipeytyneet? Oliko edellisen raskauden aikana?
Veikkaan ennemminkin, että nyt et ole raskaana.
Toivotaan, että on siten kuten teille parhaaksi on tilanteeseen nähden.
Nyt on liikkeellä inhottavaa oksennusripulia kuumeen kera. Itse olen aivan naatti koettelemuksen jälkeen. Nyt kerään voimia, että jaksaisin tehdä joulusiivouksen.
Ette lähde nyt sukuloimaan ainakaan ennen kun testi tehty. Käyt hommaamassa testin ja teet sen.
Tolla ajattelutavalla ne pöpöt just leviääkin. Onko kiva olla sukuloimassa kun kohta oksentaa lapsi ja sen jälkeen muutkin. Et hyvää joulua vaan.
Itse vuosin kuin seula raskausaikana, hematooman vuoksi. Lapsi on terve ja iloinen tapaus :D
Minulla alkaa raskauspahoinvointi paremminkin hiljakseen eikä oksentamisella jonain aamuna. Se pahenee usean viikon ajan ja jossain vaiheessa alkaa helpottaa vähitellen. Joten ei ainakaan minun oirekuvaani oikein sopisi.
Kyllä tässä lasten aikana on muutama vatsatauti sairastettu ihan koko perheen voimin ja pahiten meillä oksentanu juuri aikuiset :D siksi ihmetyttää vaan tämmönen vellovan etova olo, ku yleensä tottunut siihen, ettei vatsataudissa oksennusta paljon pidätellä!
Yleensä myös muuutkin ovat alkaneet nopeasti oksennella, mutta kenelläkään muulla ei huonoa oloa.
Ripulia ei ole.
Esikoisen aikana oksensin aivan kaiken mahdollisen puoliväliin saakka. Kuopuksen kanssa ei ollut kuin etovaa oloa ja satunnaisia oksenteluja.
Molemmissa raskauksissa rinnat olleet arat, nyt iltaisin hieman. Mutta mitään ”oireita” en lähde spekuloimaan, kun ei pidä mielikuvitukselle antaa liikaa valtaa!
Onneksi pk-seudun prismat palvelee 24h ni pääsenpä vaikka keskellä yötä sieltä testiä ostamaan :D
Ja ei ketään lähdetä tartuttamaan, jos tää tautia on! Suvussa on pieniä vauvoja sekä vanhoja ihmisiä, joten kenellekään mitään pahaa halua!!
A) Itse olet tietoisesti jättänyt pillereitä syömättä, joten oma vika
B) Olet luulotautinen. Useimmiten aikuisten mahataudissa ei oksenneta kuin korkeintaan kerran, useimmiten on vain paha olo.
C) Mahatautia on AINA liikkeellä