Mies jätti yksin vaikka olen kipeänä
Loukkaannunko turhasta?
Mies itse oli kipeänä viikonlopun, minä sitten hoidin yksin koirat ja kodin. Vein hänelle vettä, annoin särkylääkettä, hoidin ja passasin.
Minä kun sairastuin, mies ei tehnyt mitään. Piti erikseen pyytää viemään koirat ulos. Huomasin yhdessä vaiheessa ettei koirilla ole vettä ja kysyin milloin on laittanut viimeeksi, ei kuulemma ole. Eli koirat olleet yli vuorokauden ilman vettä.
Nukuin 13 tuntia putkeen, eikä mies kertaakaan tullut herättämään ja kysymään olenko kunnossa.
Eilen ilmoitti lähtevänsä pikkujouluihin. Minulla oli edelleen 39 astetta kuumetta. Olin nukuksissa kuulemma antanut luvan hälle lähteä.
Tänään parempi olo, mutta inhottaa miehen käytös.
Kommentit (7)
Miksi olisi miehen pitänyt tulla herättämään? Turha paapominen ei ole välttämätöntä. Kyllä aikuinen ihminen voi itse hakea kaapista särkylääkkeen flunssan kourissa eikä toisen tarvitse koko ajan vuoteen vieressä olla. Ei taida muutenkaan mies pitää koirista huolta, jos täytyy erikseen pyytää lenkittämään ja antamaan vettä? Hyvä kuitenkin, että pyynnöstä teki.
Loukkaannuit turhasta. Meillä jätetään kuumeiset teinitkin yksin kotiin työpäivän ajaksi. Eri asia, jos et pystyisi liikkumaan.
Miesflunssa on kaamea tauti, mutta näköjään naisillakin on vastaava. Minä ainakin osaan itse käydä vessassa ja syödä buranani. Tuo koiran hoitamattomuus on kyllä inhottavaa.
Jos tarina on totta, ap:n kotona asuu legendaarinen Lapsimies. Näännyttää koiratkin ja antaa niiden paskoa lattialle, jos nainen on hetken poissa pelistä.
Porvoolaiselta tuoksahtaa.
Miten normiarki? Jos mies on kotona turhake, niin hänen on vaikea muuttaa käyttäytymistään toiseen äärilaitaan yllättäen. Opetelkaa jakamaan kotiaskareita niin, ettei kaikki ole yhden ihmisen varassa.
Miten pitkä suhde teillä on takana? Miehen käytös kertoo ihan tarpeeksi, miten hän sinuun suhtautuu. Elämässä tulee pahempiakin paikkoja kuin flunssa, saat ne käydä ihan yksin läpi. Sinuna miettisin suhteen jatkoa.