Haluaisin tutustua sisareni, mutta se tuntuu enää mahdottomalta ja olen surullinen.

Joulu on perhejuhla. Vanhin isosiskoni on puutunut joulunvietostani. Silloin hän vielä oli mukana, kun en vielä maailmasta mitään muista.

Hän on minua yli 15 vuotta vanhempi. Olen perheen iltatähti. Neljäs ja viimeinen lapsi ja odotettu poika. Muut kolme vanhempaa olivat tyttöjä.
Vanhin sisareni vielä asui meillä, kun olin vauva, mutta kuulemma lukiossa hän asui pääosin tädin luona, eikä enää niinkään viettänyt aikaa minunkaan kansani. Voisin sanoa, etten muista sisarestani lapsuusajalta kovinkaan paljoa mitään.
Hän pääsi ylioppilaaksi ja heti samaisena kesänä lähti töihin Australiaan, ihastui maahan ja rakastui siellä ja sille tielle pysyvästi myös jäi. Lähtönsä aikaan olin noin nelivuotias.

Suomessa hän käy todella harvoin. Ei edes vuosittain, vaan 2-4 vuoden välein. Ei kuulemma kaipaa suomesta juurikaan mitään ja viettää lomansa muualla maailmassa seikkaillen, koska Suomi "on nähty".
Eikä hän ole sukurakaskaan, sen hän on myöntänyt.
En ole koskaan käynyt Australiassa. Vanhempani ovat kahdesti käyneet ja jompikumpi toisista siskoista oli mukana. Minä en päässyt lähtemään, kun lapsena kaikkeen ei ollut varaa ja olin jo omillani, kun vanhemmat kävivät ensimmäisen keran.
Olen kyllä retken tekemässä ja rahaa siihen kerään hiljakseen. Isän sairastelin vuoksi vanhemmat tuskin enää ovat sinne lähdössä.
On vaan vaikeaa, jos sisko ei haluakaan nähdä, koska ei hän juurikaan Suomessa käydessään ole kiinnostusta minua kohtaan ilmaissut. Sähköposteihin ja kirjeisiin vastaa lyhyesti, jos muistaa vastata. On kuulemma kiirettä ja paljon asioita hoidettavana.
Sisänsä on aika tyhjä olo asian suhtee. Samat vanhemmat, emmekä ole riidoissa, mutta kun ei ole yhteistä lapsuutta, ei ole sisarussuhdettakaan.