Onko ammattisi = identiteettisi?

Ulkonäköni on identiteettini.

Ei ole.

Eksäni oli kapiainen, ja väitän että vuosien varrella se muotoutui hänen identiteetikseen.

Ei ole.

Mulle ammatti on todella tärkeä, koska olen alalla jolle olen kouluttautunut. Vapaa-ajalla en kuitenkaan hirveän mielelläni kerro mitä teen työkseni nimenomaan "leimautumisen pelossa". Haluan vain olla minä.

Ei ole. Olen niin kaukana ammattini stereotypioista, että uskoisin meillä käyvien minua heikommin tuntevien ihmisten ylipäätään omaavan vaikeuksia uskoa ammattiani. (Kaupparatsut yms.).

Ei ole. Olen kaupallisella alalla, ammatissa joka vaatii jakkupukua. 

Kotona olen hippimekoissa viihtyvä "kukkaistyttö", joka ei edes arvosta materiaa. 

Tämän siitä saa kun ei nuorena tiennyt, mitä haluaa isona tehdä. :D No, toki koulutukseni on mahdollistanut minulle ihan kivat elämäntavat, eli ei taloudellisia huolia ainakaan. 

Kun kuolen, hautakiveeni hakataan titteli, nimi ja koulutus.

Jos ammattileimaisi meitä olisimme kaikki Porvareiden horooooja

Olen identiteettinet...

Kuningas tykkää aina kuin häntä sanotaan ihmiseksi.

Olen lähihoitaja, minulla se ei vaikuta mitenkään identiteettiini.

Sen sijaan etenkin kaukaisimmille sukulaisille ja miehen sukulaisille tunnun olevan juuri hoitaja.

Aina suvun kanssa ollessa, jos esimerkiksi vanhempi henkilö kaipaa apua, muut pitävät minua oletuksena tehtävään. Syntymäpäiville ym olen siis aina se vanhusten ruuan pilkkoja, tuen kävelyssä, autan vessaan ja muuta.

Nämä samat ihmiset myös selittävät oireitaan aina minulle, ihan kuin olisin lääkäri joka diagnoosin voi tehdä.

Ei ole. Insinöörin lisäksi olen myös ihminen.

Jos ihminen ottaa työnsä tosissaan, kyllä se alkaa viimeistään keski-iässä näkyä olemuksessa. Selvästi etenkin opettajilla... Parhaiten säästyvät ne, jotka käyvät töissä ainoastaan palkan takia.

Olen kielenkääntäjä enkä ole koskaan kokenut olevani "se kääntäjä".

Ammattini on minulle ensisijaisesti pelkkä elinkeino.

treffit kirjoitti:

Ei ole. Olen kaupallisella alalla, ammatissa joka vaatii jakkupukua. 

Kotona olen hippimekoissa viihtyvä "kukkaistyttö", joka ei edes arvosta materiaa. 

Tämän siitä saa kun ei nuorena tiennyt, mitä haluaa isona tehdä. :D No, toki koulutukseni on mahdollistanut minulle ihan kivat elämäntavat, eli ei taloudellisia huolia ainakaan. 

Olen tätä samaa tyyppiä, mutta ehkä vähän vanhempi (?) ja hippiys viety jo siihen pisteeseen, että kesien viettäminen asuntoautossa on nurkan takana. Sekä laitoshuoltaja että FM, rönsyilystä huolimatta en koskaan löytänyt kutsumustani työelämästä, saati identiteettiäni koulutuksesta tai ammatista. Kai sen voi jo vähitellen myöntää, että töitä on tehty vain pakosta, rahan takia...nyt sekin on minimoitu, ja keskitytään muihin ja mukavampiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Ei ole. Olen kaupallisella alalla, ammatissa joka vaatii jakkupukua. 

Kotona olen hippimekoissa viihtyvä "kukkaistyttö", joka ei edes arvosta materiaa. 

Tämän siitä saa kun ei nuorena tiennyt, mitä haluaa isona tehdä. :D No, toki koulutukseni on mahdollistanut minulle ihan kivat elämäntavat, eli ei taloudellisia huolia ainakaan. 

Olen tätä samaa tyyppiä, mutta ehkä vähän vanhempi (?) ja hippiys viety jo siihen pisteeseen, että kesien viettäminen asuntoautossa on nurkan takana. Sekä laitoshuoltaja että FM, rönsyilystä huolimatta en koskaan löytänyt kutsumustani työelämästä, saati identiteettiäni koulutuksesta tai ammatista. Kai sen voi jo vähitellen myöntää, että töitä on tehty vain pakosta, rahan takia...nyt sekin on minimoitu, ja keskitytään muihin ja mukavampiin asioihin.

Olen nelikymppinen :)

Ja mulla sama homma, töitä teen vain siksi, että pelkällä rakkaudella ei elä (tai no, voisihan siitä tehdä ammatin hehe). Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, heittäydyn työelämästä kun ikä alkaa vitosella. Myyn kaiken maallisen omaisuuteni ja lähden hippeilemään maailmalle :D 

Olen suvulleni pelkkä epämääräinen ihminen, jossa ei ole muuta hyvää kuin lahjakkuus tietyllä alueella, en siinäkään paljon. Olen tästä surullinen. Ystävilleni toivoakseni olen ihminen.

Lapset ja nuoret pitävät minusta.

Olen lääkäri ja en koskaan mainitse sitä kun ammattiani kysytään. Kaikki luo heti sen pohjalta mielikuvan minusta enkä pidä siitä. Sanon työskenteleväni hoitoalalla.

Toisekseen ne jotka asian kuulevat muuta kautta, alkavat kysellä omista vaivoistaan ja kertomaan omista sairasteluistaan.

Oon ollut ties minä kassana ja asiakaspalvelijana, yhä edelleen kaupassa töissä vaikken enää niin vahvassa asiakaspalveluasemassa.

Olen kuitenkin kouluttautunut täysin eri ammattiin ja toivoisin arkeni tukevan edes jotenkin identiteettiäni. Aiempi työpaikkani leimasi minua niin kovasti, että tällä hetkellä voisin sanoa olevani... no, tyytyväinen, vaikken millään tavalla teekään sitä mitä itse haluaisin.