Voiko olla kunnianloukkaus, jos kertoo tosiasioita jostakin ihmisestä?
Esimerkiksi kerrot nimeltä mainiten exän tartuttama sinuun sukupuolitaudin?
Kommentit (2)
Rikoslaissa kyse on ykistyiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä: "Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen.[1] Tällaisten tekojen säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella yksityiselämän suojaa, joka on turvattu perustuslain 10 §:ssä. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä."
Voi jos on omiaan aiheuttamaan haittaa henkilölle. Et voi myös todistaa, ettetkö itse olisi saanut muualta tautia.