Miehellä erikoinen "tapa", joku esim hukassa, niin ensimmäinen ajatus on että joku muu on sen ottanut. Hän ei itse ole voinut hävittää

Kyllä se jonkin sortin mielensairaus on tuokin. Ei se siitä mihinkään muutu jos ei itse tajua muuttaa itseään.

Mun 10-vuotias poika käyttäytyy samoin kadonneiden tavaroiden suhteen. Kerron jos keksin jonkun kasvatusniksin.

Ukkosi on yksink*rtainen ja pelkkä vitsi. Aina oikeassa mukamas, erittäin rasittava mulkero.

No joo, tuttu tapa mutta en osaa selittää. Mun ystävä tekee tuota samaa ja luulen että se hänellä on joku lapsuudenkokemus että on kokenut aina olleensa liian vähän ja väärin. Tai sitten vaan omilta vanhemmilta lapsuudessa opittu malli. 

Puolustusmekanismit aktivoituu

Äitini on samanlainen ja tapa on pirun raivostuttava.

Just sama täällä! Aina on kaikki tavarat toisten hävittämiä ja tapahtuneet muiden syytä. Itse on pelkkä olosuhteiden uhri :/ Hieman väsyttävää.

Kuulostaapa tutulta! Täällä sama juttu! Rasittaa ja naurattaa yhtaikaa!

Meillä vähän sama juttu. Aina on syyllinen joku muu, kuin mies itse. Ja omituisinta on se, että joka asiaan täytyy löytyy syyllinen ja aina täytyy jotakin syyttää.  

Kerran vessan peilikaapin ovi irtosi. Kai siinä oli joku valmistusvika tai muuten vain heikkoa tekoa. Mies heti huutamassa, että kuka on  ROIKKUNUT peiliovessa? No ei varmasti kukaan. Mies sen sitten korjasi, mutta se oli myöhemmin irronnut uudestaan. Mies oli käynyt vessassa juuri ennen, kun huomasin, että ovi oli taas puoliksi irronnut ja menin miehelle sanomaan, että roikuitko ovessa, kun se taas on irti? Ei ymmärtänyt huumoria vaan suuttui.

No jokatapauksessa pitkä tie on kuljettu, että olen saanut miehen ymmärtämään, että aina ei kaikkiin juttuihin tarvitse etsiä syyllistä ja että jokin tavara/kone voi hajota ihan vanhuuttaa.  Lapsille oli ehkä raskasta ne ainaiset syyttelyt. Nyt mies ehkä jo vähän ajattelee, ennenkuin alkaa ketään syyttelemään. 

Kuulostaa aika mulkulta mieheltä. Ennemmin syyttää samantien toisia sen sijaan että myöntäisi tehneensä edes pienen virheen.

Onko miehellä ollut syyllistävä/ankara kasvatus? Meillä tuli huutoa ja syyttelyä pikkujutuistakin, "noniin, kato nyt mitä teit!"-tyyliin. Hävettää myöntää, mutta olen itsekin samanlailla saattanut syyttää miestäni jostain ihan turhaan, varsinkin stressaantuneena, olen kyllä oppinut siitä jo pois.

Isäni ei oikein vieläkään osaa myöntää omia virheitään, mulkku mikä mulkku.

Minulla on työkaveri, joka raivoaa monta kertaa viikossa kuinka hänelle ei ole kerrottu jostain asiasta tai että häneltä pimitetään tietoa. Välillä tarkistellaan kokousmuistioista, että asiasta oli puhetta ja hänkin oli paikalla. Sitten on vaikeampi todistaa mitään, jos ei ole todisteita. Säilytän kaikki lähettämäni sähköpostit tämän takia. Vaikka vääriä syytöksiä on tullut kymmeniä, jos ei satoja kertoja, hän ei ole koskaan pyytänyt anteeksi tai myöntänyt virhettään. Jos asiakas on lähettänyt sähköpostia ja hän ei ole sattunut lukemaan sitä, se on asiakkaan vika.

Olen ap:n miehen hengenheimolainen. Meillä suututtiin kotona virheistä. Niihin ei oikein siksi osaa suhtautua luontevasti.

Joo, meilläkin sekä mies että poikansa tuota harrastavat. Todella ärsyttävä piirre. Kyllä se on ryhdikkyyttä kun voi omat virheensä myöntää ja niitä tarvittaessa korjata. Toisilta se vain puuttuu täysin. 

Miehesi ei ole kehittynyt henkisesti sitten murrosiän. Silloin on tuollaista "maailman napa" -tyyppistä ajattelua kaikilla. On siis lievä narsistinen piirre (huom. kaikilla on enemmän tai vähemmän narsistisia piirteitä). 

Ainakin meillä vaimo vaihtaa välillä tavaroiden järjestystä kertomatta minulle ja sitten hämmästelee kun en tiennyt , että mukit on nyt astianpesukoneen yläpuolella hyllyssä eikä hyllyssä 4m päässä. Toki en raivoa, mutta toki tiedän vaimon kertovan kavereillleen ettei se "touko" ymmärrä kodistaan mitään kun on semmonen hajamielinen :(

Tyypillistä mieskäytöstä: vikaa haetaan aina muualta kuin itsestä.

Tiedän erään, joka kiukutteli vieraassa kaupungissa, että "nää tiet on väärin päin!".

Hän ei osannut lukea karttaa.

Minulta on varastettu tavaroita (mm. koulussa pöllittiin kaikenlaista), joten jos miehelläsi on yhtään samanlaisia kokemuksia, niin ymmärrän hyvin, että saattaa ajatella noin. 

Hän ei kestä sitä, että olisi voinut tehdä virheen. Ehkä pelkää, että se tekee hänestä täydellisesti epäonnistuneen ihmisen, tai että sinä syytät häntä ja oikein hierot sitä hänen naamalleen: "katso nyt mitä teit!".

Itse lähtisin ratkomaan tuota rakastavalla tavalla, koska tiedän kokemuksesta, että se oikeasti auttaa ihmistä vähitellen muuttumaan. Sinnikkäästi vakuuttaisin miehelle, että on ihan okei vaikka se olisikin unohtanut ne valot päälle. Käyttäisin sellaisia lauseita kuin "ei se haittaa, minäkin olen unohtanut ne valot monesti päälle (tms.), tiedän ettet tehnyt sitä tahallasi, ei tästä tapahtunut mitään järkyttävää".

Antaisin kannustusta ja näyttäisin itse hyvää esimerkkiä.

Meillä oli mies ennen samanlainen. Rupesin vaan aina sanomaan, että kuka muu niitä sun silmälaseja/villasukkia/likaisia verkkareita yms. on muka käyttäny tai, että varmaan siellä minne oot ITE jättäny. Ei enää joka asiasta syytä muita. ( Ollaan oltu yhessä 22 vuotta,joten aikaa se vie.)

ap taas

ja hän myös jokaiseen asiaan mikä saattaa olla niin tai näin, sanoo jämäkästi että SE ON NÄIN, vaihtoehtoja ei ole, vaikka oikeasti se voi olla kummin vain. Jos sattuu olemaan väärässä, niin alkaa sen päiväiset selittelyt ettei tosikaan.

Minulla on kaksi tutkintoa ja oli vain puhetta eräästä laitteesta ja kerroin sitten miten se toimii, koska koulutukseni puolesta olen asian kanssa ollut tekemisissä enemmän kuin tarpeeksi, ei riittänyt, hänen oli pakko väittää vastaan ja googlettaa. Jonkin ajan kuluttua vielä palasi aiheeseen ja sanoi että täällä sanotaan näin ja jotenkin ohjasi sen taas siihen, että hän oli myös oikeassa. En edes jaksanut alkaa vääntämään.

Usein myös alkaa pätemään jonkin alan ammattilaiselle, hänhän on joka alan ammattilainen.

Tässä vuosien aikana itseäni alkanut niin ärsyttämään tämä kaikkitietävyys, virheettömyys jne, että huomaan oikein toivovani, että miehen "tietämä" asia tai tekemä juttu olisikin väärin, tavallaan toivoo että saisi nenilleen.

Hän oli myös joskus ihan tosissaan hakemassa työpaikkaa mihin vaadittiin aivan järjettömät koulutukset, "kyllä hän osaa"

Korjaa jonkun laitteen ja jos kehun, niin "tottakai mä saan sen kuntoon"

Jos hän tekee jotain väärin, se ei ole mitään, mutta auta armias jos minä teen saman jutun, monesti myös valittaa asioista mitä tekee itsekkin, ei mene minun jakeluun tämäkään.

Kova kasvatus ollut ja selkäänsä saanut monet kerrat. Jos joku saanut kitkettyä tällaisen pois, niin ilomielin otan vinkkejä vastaan