Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olenko kamala, jos myönnän aina epäilleeni yhdellä veljistäni olevan eri isä?

Vierailija
14.12.2018 |

En ole tästä uskaltanut koskaan puhua kellekään, eikä sille sinänsä ole tarvetta, mutta asia on silti mietityttänyt minua todella pitkään. :D Tiesin jo nuorena lapsena, että äidilläni on ollut suhteen ulkopuolisia miehiä, melko paljonkin. Usein hän jopa kertoi kuinka oli tavannut paikassa x jonkun komean ja upean miehen. Koskaan en ole saanut koskea äitini puhelimeen. Ja jos olen erehdyksissäni koskenut, on äiti syöksynyt ottamaan puhelimen kädestäni ja tiuskaissut. Se oli lapselle alkuun hämmentävää, pelitarkoituksissa/kuvien takia kun sitä puhelinta olisin käyttänyt. Eipä ole lapsellekaan vaikea laskea 1+1. Minä, perheen kuopus ja vanhin sisarukseni olemme isämme tapaan pyöreitä päänmuodoltamme, tummia ja kaikin tavoin hyvin samannäköisiä, vaikka ikäeroa meillä on yli 10 vuotta. Keskimmäinen sisaruksemme taas on täysin erilainen ulkomuodoltaan: kapeakasvoinen, vaalea ja todella hoikka. Myös persoonaltamme olemme keskimmäisen kanssa erilaisia, toisin kuin minä ja vanhin sisarukseni.

Voinko haudata epäilykseni vai onko todella olemassa mahdollisuus siihen, että keskimmäisellä sisaruksella olisi eri isä?

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sillä jotain merkitystä elämällesi?

Vierailija
2/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sisarusten suhteen en välttämättä isyyttä lähtisi selvittämään mutta ehkä omalta voisin biologisen isyyden selvittää jos se on jotenkin epävarmaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole aikeissa mitään selvittää. En edes välttämättä haluaisi tietää, sillä asialla ei ole merkitystä. Pohdin vain sen mahdollisuutta, kun en tästä kellekään voi puhua.

Ap

Vierailija
4/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin epäilen samaa yhdestä veljestäni. Se on vaan ihan erin näköinen kuin muut ja melkein 190cm pitkä vaikka äiti on 160cm ja isä 170. Mutta eipä tuolla ole mitään merkitystä.

Vierailija
5/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun äidillä on 7 sisarusta (ei ole lahkolainen vaan syntynyt aikana jolloin perheet olivat suuria) puolet lapsista on lyhyitä tummahiuksisia ruskeasilmiä ja puolet pitkiä sinisilmäisiä blondeja. En epäile etteikö kaikilla olisi sama isä, jo senkin takia että asuivat kaukana kaikesta ja lähimpänä asunut mies oli mummon veli, eli eipä siinä olisi vieraissa humputeltu. Kyllä samoistakin vanhemmista syntyneet lapset voivat olla ihan erinäköisiä.

Vierailija
6/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ensin kannattaa joka tapauksessa miettiä, miltä isovanhemmat näyttävät. Geenit tekevät helposti temppuja ja hyppäävät yhden sukupolven yli, harvoin isommissa sisarussarjoissa kaikki ovat kuin samasta muotista. Minulla on sukulaistyttö, joka ei näytä kummaltakaan vanhemmaltaan, mutta isotädin ja isoisoäidin piirteitä voi tunnistaa.

Jos ei edellisestä polvestakaan löydy mitään tuttua, sitten voi ruveta vertaamaan alakerran Ramin, taksikuskiin jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä niitä voi tulla pallonaamoja ja laihanaamoja, lihavia/laihoja samaan perheeseen, ei se välttis tarkoita että on käyty vieraissa.

Vierailija
8/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksista! Ehkä lopetan asian ajattelemisen kokonaan, koska A. sillä ei oikeasti edes ole merkitystä ja B. geeneissä voi piillä ratkaisu, kuten aiemmat kommentoivat.

Voi olla, että tunnen pientä katkeruutta äitini miesseikkailujen suhteen ja siksi asia on kalvanut mieltäni.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
14.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ulkonäön perusteella tuollaista ei voi päätellä. Meidän adoptoitu lapsi näyttää eniten (adoptio)isältään, siis ihan kadulla ihmiset tulleet asiaa kommentoimaan. Biolapsi taas ei samanlaisia kommentteja ole saanut. Joten kuka tahansa teistä voisi olla eri isästä. Eri asia onko sillä merkitystä, adoption läpikäyneenä sanoisin, että ei ole. Sisarukset on ne ihmiset, joiden kanssa kasvat ja elät ja joita rakastat, geeneistä viis.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kolme