On sula ihme, että vanhempani ovat pystyneet kasvattamaan

pahaa heitteille jätöä ei ole tapahtunut niin eihän tuo nyt ihme ole

kasvattavat itsensä. Alkon nyt jotenkuten ymmärtää, mutta mielenterveyshäiriöt eivät lopettamalla lakkaa.

Kuten sanottu, pystyn vastaamaan ehkä noin puoleen elämän tarjoamista haasteista ja puolet kompuroinnin ja sekoilemisen jälkeen epäonnistuu. Törmään vaikeuksiin ihmissuhteissa ja ahdistus sekä tuskaisuus ovat jatkuvia seuralaisiani. Haluaisin vihata vanhempiani, mutta he ovat niin heikkoja, etten edes voi vihata heitä.

siitäkin huolimatta, että toinen vanhemmista on yrittänyt tappaa ja toinen juossut pakoon... Ei se mutkitta käy, kasvaminen ja aikuiseksi oppiminen ilman aikuisoppia, mutta tulee se. Jossain vaiheessa tajuaa, että ystävät eivät oikeasti ymmärrä, kapasiteetti ja kokemusmaailma eivät riitä, vaikka kuinka selittäisit.



Puhun nyt omasta puolestani, mutta sillloin kun lakkasin säälimästä itseäni, löysin hyvän vaihteen elämään. Tämä on nyt minun.



Ongelmia tuli sitten, että pitääkö isovanhemmat (ne juopot ja hullut) tutustuttaa omaan lapseen. Tein sen kirjallisesti, lapseni on minulle kaikkein tärkein.

asiana niin että olen ihan itse itseni kasvattanut koska minua ei ole kumpikaan vanhempi kasvattanut/kouluttanut/ohjannut elämässä mitenkään. Olen siis periaatteessa kasvattanut itseni 10 vuotiaasta lähtien ja siinä samassa kaksi pikkusiskoani joista toinen 10 vuotta minua nuorempi

ole minua kasvattaneet. Olen ihan itse kasvattanut itseni.

Kyllä mäkin ihmettelen miten ovat pikkulapsivaiheesta selvinneet tai minä ja sisarukseni ennemminkin.



Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen. Mieheni kanssa joskus vitsailenkin, että aineksia olis paljon oudommin käyttäytyvään vaimoonkin.