Jäätkö kaipaamaan Uusi päivä -sarjaa?
Kommentit (11)
Jopa salatuissa elämissä on parempia näyttelijöitä, joten rimaa on tuosta vaikea enää laskea. Niin koomisen huonoja, että vaikea ymmärtää, miten tuollaiset pääsee näyttelemään tv-ohjelmiin.
Parin ekan jakson jälkeen en ole seurannut ko sarjaa. Luulin sen loppuneen jo aikoja sitten. Eli en jää kaipaamaan.
En tätä nykyistä, mutta esim 5 vuoden takaista.
Eikös se jatku vielä keväällä. Alkuaikoina katsoin ja tykkäsin. Sitten siitä alkoi tulla enemmän ja enemmän salkkareitten kaltainen outoja käänteitä saava ja junnaava. En ole enää katsonut kuin hajajaksoja joskus.
Mä jään kaipaamaan. Ehkä tähän loppuun on kasattu vähän liikaa draamaa, menee ihan epärealistiseksi.
No en kun en kyseistä sarjaa koskaan katsonutkaan.
En tiedä miten siinä sarjassa muuten hyvätkin näyttelijät ovat umpisurkeita muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Myöskin lavastus ja puvustus sekä maskeeraus on yliampuvaa. Ei tule ikävä.
Jossain vaiheessa alkoi tulla näitä Ylen kantaaottavia vähemmistöjuttuja. Silloin se meni huonoksi.
KissaKala kirjoitti:
En tiedä miten siinä sarjassa muuten hyvätkin näyttelijät ovat umpisurkeita muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Myöskin lavastus ja puvustus sekä maskeeraus on yliampuvaa. Ei tule ikävä.
No en ole ihan samaa mieltä noista kaikista pointeista, mutta tietysti epärealistisia juttuja oli, kuten vain yhtenä esimerkkinä firman johtotason työhuoneiden koko ja paikka. Juoni on lähes kaikissa sarjoissa usein vähän epärealistinen, koska muuten pitäisi näyttää vaan sitä tylsää arkea, mitä omissa kotioloissakin on. Kuka sellaista jaksaisi katsella.
On myönnettävä, että jään. Perjantai-iltojen kivaa Areena-katsottavaa.