Pelkään ajautuvani elämään ihan tavallista elämää

Valmistuin yliopistosta vajaa vuosi sitten ja olen sen jälkeen ollut toimistotöissä. Ei vielä koulutusta vastaavaa, mutta hyvät etenemismahdollisuudet on. Asun mieheni kanssa ja luultavasti menemme parin vuoden sisällä naimisiin. Mitä jos iskee jokin mielenhäiriö, ja päädymme hankkimaan lapsia? Sitten ainakin mahdollisuuteni yhtään erilaisempaan elämään on ohi.

Haluaisin vielä nähdä maailmaa, ehkä opiskella jotain uutta vielä, tehdä... edes jotain! Kokopäivätyö syö kaikki voimani, vapaa-ajalla katson telkkaria ja selailen nettiä. Mutta en ole enää mikään ihan nuori parikymppinen, vaan parin vuoden päästä jo kolmekymppinen.

Pelottaa, että minulle käy niin, että huomaamattani ajaudun elämään jotain hemmetin lapsiperhe-elämää, josta en ole koskaan haaveillut. Omat haaveet jää toteuttamatta ja oma elämä elämättä. Viimeiset nuoruusvuodet valuvat tässä koko ajan hukkaan, olen kohta jo liian vanha tekemään yhtään mitään.

Olen vain nähnyt liian monille käyvän niin. Niin kuin siinä Anssi Kelan biisissä, että piti muuttaa maailmaa mutta taksikuskeja tulikin. Hirveä pelko koko ajan siitä että elämä valuu hukkaan ja kohta se on jo ohi.