Kävin maksullisella miehellä. Muilla vastaavia kokemuksia?
Ajattelin kertoa oman tarinani ja samalla rohkaista miehiä alalle. Itse olen 39v nainen, naimisissa miehen kanssa joka reissaa työkseen erittäin paljon. tämän takia ajauduin "vahingossa" ostamaan palveluja mieheltä. Eräänä iltana kulutin aikaani eräässä chatissa ja ryhdyin juttelemaan erään minua jonkun vuoden nuoremman miehen kanssa, joka osoittautui maksulliseksi. Mielenkiintoni heräsi entisestään jostain kumman syystä. Ehkä se johtui tietynlaisesta tabu asetelmasta, uteliaisuudesta tai jostain muusta, mutta ainakin puutostilallani oli hyvin suuri rooli tässä:)
Juttelimme aikamme ja kävi ilmi että hän oili tehnyt kyseistä juttua jo pari vuotta. pyysin nähdä kuvaa ja kertomaan asioista enemmän. Ulkoisesti hän oli varsin komea, tosin ei oikein minun tyylinen yhtään, sellainen pahapoika look:)
No tästäkin huolimatta asiat eteni jutustelun jälkeen siihen että ehdotin tapaamista. En halunnut häntä kotiini, vaan ehdotin läheistä ABC.tä kahvittelu paikaksi. Olin erittäin hermostunut, mutta samalla innostunut ja meninkin paikalle etuajassa. Katselin oven suuntaan ja pian tämä mies astuikin ovesta sisään. Sydämeni alkoi pamppailemaan monestakin syystä, mutta suurin syy oli tämä mies. Tuo pahanpojan look sekoittui sopivalla tavalla siistiin ja jonkinlaiseen puhtaaseen tai raikkaaseen olemukseen. Päätin heti että haluan katsoa tämän loppuun.
Hän tuli luokseni ja hymyili.... ne silmät.... siinä katseessa oli jotain taian omaista. Tuijotin lumoutuneena hänen silmiään, samalla kun hän jutteli niitä näitä rauhoittavalla äänellään. Puoliakaan en kuullut mitä hän sanoi ja havahduinkin siihen kun hän laski kätensä käteni päälle pöydällä ja sanoi "et tainnut kuulla yhtään mitään mitä just sanoin" ja hymyili:) Punastuin kuin pikku tyttö ja sopertelin jotain. Kuvitella, olin ihan myyty vaikka hän ei tyyliltään ollut yhtään tyyppiäni, pitkine hiuksineen.
Sanoin että haluan hänet koko yöksi ja kysyin hintaa. Hän sanoi että maksan etukäteen tietyn summan (summa ei olut iso) ja jos olen tyytyväinen, maksan hänelle loput, joka tämäkään ei ollut paljoa koko yöstä, varsinkaan jos mies olisi edes lähelle niin"maaginen" kuin hänen olemuksensa:)
Vein hänet pienen miettimisen jälkeen kotiini ja voin vilpittömästi sanoa että hän oli koko rahan arvoinen. En mene nyt yksityiskohtiin, mutta hänen käsittelyssään olin taivaissa. Hän antoi minulle jopa useita sqruittaus orgasmeja! En edes olut koskaan kuullut mistään tuollaisesta:)
Hän oli samalla vahva ja äärimmäisen hellä, sellainen joka sai ainakin minut sulamaan:) Tapaaminen ylitti kaikki odotukseni kirkkaasti ja näin minusta tuli hänen vakio asiakas tai tyttönsä:) Hänen mielestään kun asiakas termi on liian kylmä.
Kyllä! Maksaviakin naisia on olemassa ja minun tuttavapiirissä meitä on muutamia, jotka esittelin tälle miehelle.
Hetkeäkään en ole katunut, vaikka petänkin miestäni. Tämän ansiosta pystyn olemaan parempi nainen ja vaimo omalle miehelleni. Tuomitkoon kuka haluaa, mutta tämä on minun tyylini elää ja voin suositella sitä kaikille joilta puutttuu elämästä/suhteesta se jokin. Etsikää vain oikeanlainen mies;)
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon muutaman kerran käyttänyt maksullisia. Usein lomilla kännätessä :D
Kaksi ekaa kokemusta oikein jees, kolmaskin muuten mutta ammattilaisuudesta huolimatta mies ei saanut seisomaan. Ilmeisesti yli 100 kiloinen 45 v akka oli liian suuri haaste. Hän ei tosin ottanut kuin pienen osan hinnasta, vaivanpalkkana paikalle tulemisesta, kun ei itse hommakaan toteutunut eli siinä mielessä ok tuokin. Hävetti vaan itseä kun ei edes maksullinen pystynyt.
No tässä on enemmän realismin tuntua. Et saanut sqruittaus-orgasmeja?
Joo en. Mutta ekalla kerralla kun tuollaista käytin oli viimeksi ollut seksiä ennen avioeroa, 7 vuotta sitten joten kyllähän se vielä pienessä "nousuhumalakiimassa" aika hienolta tuntui. Aamulla kyllä ihan kauhea morkkis, lähinnä siitä että mitä jos asia tulee jotenkin ilmi, mietin miten häpeäisin jos esim. töissä ihmiset tietäisivät.
Löysin nuo kontaktit ihan netti selailemalla, googlesta hakusanoilla hakemalla. Ihan jossain suoli24 yms palstoilla joissa oli näistä asioista keskustelua jotkut ilmoittivat tarjoavansa palveluita ja oli email osoite. Otin "anonyymistä" sähköpostiosoitteesta yhteyttä ja osoittautuivat ihan oikeasti alan miehiksi, ei vain kiusallaan sellaisia posteja laittaviksi.

Paljonko maksoi? Ja miten kuvio eteni, kävittekö heti hommiin, vai joitteko viiniä ja juttelitte ensin? Kiinnostaa ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Puoliakaan en kuullut mitä hän sanoi ja havahduinkin siihen kun hän laski kätensä käteni päälle pöydällä ja sanoi "et tainnut kuulla yhtään mitään mitä just sanoin" ja hymyili:) Punastuin kuin pikku tyttö ja sopertelin jotain.
Viimeistään tämä paljasti miehen kirjoittamaksi. Yritä seuraavalla kerralla kovemmin.
Olen lukenut tämän tarinan ennenkin.
Itse olen kokeillut maksullista miestä kerran eron jälkeen. En ollut saanut pitkään aikaan seksiä ja niinpä päätin ostaa sitä ihan kokeilumielessä. Halun olla varma, että saan priima tavaraa. Kyllä siinä meni useampi tunti sängyssä peuhatessa. Oli kyllä todella miellyttävä kokemus.
No what, kiinnostuin ja laiton Googleen "mies seuralainen" niin sama tarina löytyi suomi24. Petyin.
Mistä niitä oikeasti löytää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon muutaman kerran käyttänyt maksullisia. Usein lomilla kännätessä :D
Kaksi ekaa kokemusta oikein jees, kolmaskin muuten mutta ammattilaisuudesta huolimatta mies ei saanut seisomaan. Ilmeisesti yli 100 kiloinen 45 v akka oli liian suuri haaste. Hän ei tosin ottanut kuin pienen osan hinnasta, vaivanpalkkana paikalle tulemisesta, kun ei itse hommakaan toteutunut eli siinä mielessä ok tuokin. Hävetti vaan itseä kun ei edes maksullinen pystynyt.
No tässä on enemmän realismin tuntua. Et saanut sqruittaus-orgasmeja?
Joo en. Mutta ekalla kerralla kun tuollaista käytin oli viimeksi ollut seksiä ennen avioeroa, 7 vuotta sitten joten kyllähän se vielä pienessä "nousuhumalakiimassa" aika hienolta tuntui. Aamulla kyllä ihan kauhea morkkis, lähinnä siitä että mitä jos asia tulee jotenkin ilmi, mietin miten häpeäisin jos esim. töissä ihmiset tietäisivät.
Löysin nuo kontaktit ihan netti selailemalla, googlesta hakusanoilla hakemalla. Ihan jossain suoli24 yms palstoilla joissa oli näistä asioista keskustelua jotkut ilmoittivat tarjoavansa palveluita ja oli email osoite. Otin "anonyymistä" sähköpostiosoitteesta yhteyttä ja osoittautuivat ihan oikeasti alan miehiksi, ei vain kiusallaan sellaisia posteja laittaviksi.
Paljonko maksoi? Ja miten kuvio eteni, kävittekö heti hommiin, vai joitteko viiniä ja juttelitte ensin? Kiinnostaa ihan oikeasti.
Tuossa on yhden ammattilaisen hinnat
Itse sain miestä, näistä maahamme tulleista. En voi kehua. He haluavat ainoastaan lupaa jäädä suomeen. Käyttävät meitä hyväkseen ja osaavat esittää rakastunutta. Itse jouduin hyväksikäytetyksi, menetin rahani, nyt raskaana, käyn Kelassa kerjäämässä rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon muutaman kerran käyttänyt maksullisia. Usein lomilla kännätessä :D
Kaksi ekaa kokemusta oikein jees, kolmaskin muuten mutta ammattilaisuudesta huolimatta mies ei saanut seisomaan. Ilmeisesti yli 100 kiloinen 45 v akka oli liian suuri haaste. Hän ei tosin ottanut kuin pienen osan hinnasta, vaivanpalkkana paikalle tulemisesta, kun ei itse hommakaan toteutunut eli siinä mielessä ok tuokin. Hävetti vaan itseä kun ei edes maksullinen pystynyt.
No tässä on enemmän realismin tuntua. Et saanut sqruittaus-orgasmeja?
Joo en. Mutta ekalla kerralla kun tuollaista käytin oli viimeksi ollut seksiä ennen avioeroa, 7 vuotta sitten joten kyllähän se vielä pienessä "nousuhumalakiimassa" aika hienolta tuntui. Aamulla kyllä ihan kauhea morkkis, lähinnä siitä että mitä jos asia tulee jotenkin ilmi, mietin miten häpeäisin jos esim. töissä ihmiset tietäisivät.
Löysin nuo kontaktit ihan netti selailemalla, googlesta hakusanoilla hakemalla. Ihan jossain suoli24 yms palstoilla joissa oli näistä asioista keskustelua jotkut ilmoittivat tarjoavansa palveluita ja oli email osoite. Otin "anonyymistä" sähköpostiosoitteesta yhteyttä ja osoittautuivat ihan oikeasti alan miehiksi, ei vain kiusallaan sellaisia posteja laittaviksi.
Paljonko maksoi? Ja miten kuvio eteni, kävittekö heti hommiin, vai joitteko viiniä ja juttelitte ensin? Kiinnostaa ihan oikeasti.
Halvin oli 150, kallein muistaakseni 250 e. En ole koskaan koko yöksi ottanut, minusta se tuntuisi jotenkin vaivaannuttavalta viettää koko yö tyypin kanssa, puhumattakaan aamun vaivaantuneisuuden määrästä.
Ekalla kertaa sovin tapaamisen ensin baariin koska jotenkin pelkäsin vähän että millainen tyyppi on, että en ehkä uskalla suoraan kotiini päästää. Siellä juotiin juomat ja lähdettiin meille. Sen jälkeen homma hoidettiin aika lailla suoraan, varmaan koska itse kävin päälle aika suoraan :D Kaksi muuta kertaa olen tilannut suoraan kotiini eikä siinä ole viininjuomisia eikä jutteluita kauheasti kaivattu, minun tahdostani. Olen sosiaalisesti rajoittunut, luultavasti vähän asperger piirteinen ja minulle asia on selvä: jos haluan seksiä haluan vain sitä enkä muuta.
Ai katsekin oli "taian omainen"?
En pystyisi nauttimaan kun tietäisin, että toinen on kanssani velvollisuudesta, rahasta. Mahdollisesti tuntisi vielä jotkut tekemänsä asiat vastenmielisiksi. Hyi.
Olen melko varma, etten pystyisi laukeamaankaan millään keinolla.
Minulle hyvään seksiin kuuluu molemminpuolinen himo juuri sitä kumppania kohtaan.
En vaan pysty lopettamaan nauramista.