Huvitti äijä lenkkipolulla
Olin aamulla lenkillä ja pururadalla oli samaan aikaan joku ikäiseni keski-ikäinen äijä ulkoiluttamassa koiraansa vapaana. Miehen huudellessa hurttaansa minä painelin ohi ja tyyppi väläytti minulle sarmantiksi tarkoitetun hymyn. Minä vain jatkoin juoksemista ja kuulin kun mies lähti perään (oli siis toki muutenkin menossa samaan suuntaan). Juoksi koiransa kanssa koko kolmisen kilometriä perässäni ihan kannoilla kiinni aina välillä pysähtyen huutamaan epätoivoisesti koiraansa, ja sitten taas saaden minut puuskuttaen kiinni. Ei mennyt kuitenkaan ohi missään vaiheessa. Yhdessä kohtaa oli juoksemassa rinnalle, mutta kun vastaan juuri silloin tuli muita juoksijoita, antoi olla. Kun oltiin menty kierros ympäri, tää mies äityi sitten näyttämään paukkunsa ja veti pitkin harppauksin ohitseni. Minä kipitin perässä, ja eikö mies ollut parinsadan metrin päässä pysähtynyt täysin sen tuhannen hengästyksissään taas huutamaan sitä koiraansa. Onneksi sattui juuri sille kohdalle nuoria tyttöjä venyttelemään, niin pääsin hönkijästä eroon.
Huvitti siis tuo lopun spurtti, joka oli aivan liian kova vauhti hänelle. Pakko oli vaan näyttää mulle, että jaksaa. Vitutti kyllä juosta koko matka jonkun hengittäessä koko ajan niskaan. Miestä selvästi ärsytti, että jaksoin juosta hyvää vauhtia enkä kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Olisi varmasti tullut juttelemaan, jos olisin vähänkään hidastellut.
Kommentit (13)
Miksi et tehnyt miestä onnelliseksi ja alkanut heti juttelemaan hänelle? Päätit vihata häntä ensihetkestä alkaen?
Mä istuin lenkkipolun penkillä juoden kaikessa rauhassa kaljaa ja polttelin tupakkaa. Nainen joka kiersi sitä rataa tuhahteli ohi mennessään ja katsoi silleen pahasti. Lopulta se pysähtyi siihen lähelle ja alkoi mäkättää.
Totesin rauhallisesti että lenkkeily on sun harrastus ja tää on mun harrastus. Huusi veetä ja muuta mieltä ylentävää pois juostessaan. Mä otin uuden olusen ja sytytin tupakan.
No en viitsinyt alkaa haastaa riitaa kuitenkaan, oltiin ihan yleisellä pururadalla, saa siellä miehetkin juosta. Sen sijaan en todellakaan katsonut velvollisuudekseni tehdä tuntematonta miestä onnelliseksi juttelemalla.
Sua tissuttelija onnittelen asenteesta. Sen sijaan kaljanjuonti ja tupakointi tuhoaa sun terveyden :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä istuin lenkkipolun penkillä juoden kaikessa rauhassa kaljaa ja polttelin tupakkaa. Nainen joka kiersi sitä rataa tuhahteli ohi mennessään ja katsoi silleen pahasti. Lopulta se pysähtyi siihen lähelle ja alkoi mäkättää.
Totesin rauhallisesti että lenkkeily on sun harrastus ja tää on mun harrastus. Huusi veetä ja muuta mieltä ylentävää pois juostessaan. Mä otin uuden olusen ja sytytin tupakan.
hitto mitkä voimafantasiat sieltä:DD Aina tietää että kirjoittaja on joku peräkammarin olli joka näki isojen poikien polttelevan tupakkia ja päätti että kun kivekseni laskeutuvat tuota minäkin alan harrastamaan! "Nainen alkoi mäkättää" "otin uuden olusen" niin varmaan
Naisten mielestä miehen pitää olla itsevarma. Käytännössä ne on sit noita pullistelijoita. Mut kun sen miehen pitää olla itsevarma, niih.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä istuin lenkkipolun penkillä juoden kaikessa rauhassa kaljaa ja polttelin tupakkaa. Nainen joka kiersi sitä rataa tuhahteli ohi mennessään ja katsoi silleen pahasti. Lopulta se pysähtyi siihen lähelle ja alkoi mäkättää.
Totesin rauhallisesti että lenkkeily on sun harrastus ja tää on mun harrastus. Huusi veetä ja muuta mieltä ylentävää pois juostessaan. Mä otin uuden olusen ja sytytin tupakan.hitto mitkä voimafantasiat sieltä:DD Aina tietää että kirjoittaja on joku peräkammarin olli joka näki isojen poikien polttelevan tupakkia ja päätti että kun kivekseni laskeutuvat tuota minäkin alan harrastamaan! "Nainen alkoi mäkättää" "otin uuden olusen" niin varmaan
Hah, hah voimafantasia. Kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää. Siitä penkiltä on hyvät maisemat ja siinä on kiva istua auringon paisteessa. Minä en sanonut sille naiselle mitään ennenkuin hän aloitti. Voihan laskeutuvat kivekset kun herkästä suutut. Ei voi olla niin pieni mailma että olet just se lenkkeilijä.
Vierailija kirjoitti:
Naisten mielestä miehen pitää olla itsevarma. Käytännössä ne on sit noita pullistelijoita. Mut kun sen miehen pitää olla itsevarma, niih.
No eikä eikä. Tuo mies oli tyypillinen esimerkki uroksesta, joka ensin into pinkeänä yrittää saada kontaktia ja sitten kun ei saakaan, on kuin kettu joka toteaa, että happamia ovat pihlajanmarjat.
Se olin mä. Sulla roikku pökäle revenneistä verkkareista. Yritin juosta kiinni kertomaan, ettet enempää itteäsi nolaisi, mutten pystynyt, kun on tuo sydömentahdistin.
Vierailija kirjoitti:
Mä istuin lenkkipolun penkillä juoden kaikessa rauhassa kaljaa ja polttelin tupakkaa. Nainen joka kiersi sitä rataa tuhahteli ohi mennessään ja katsoi silleen pahasti. Lopulta se pysähtyi siihen lähelle ja alkoi mäkättää.
Totesin rauhallisesti että lenkkeily on sun harrastus ja tää on mun harrastus. Huusi veetä ja muuta mieltä ylentävää pois juostessaan. Mä otin uuden olusen ja sytytin tupakan.
Rohkea nainen kun uskalsi spurgulle puhua! Minä en uskaltaisi, vaikka tuollainen humalainen tupakoija lenkkipolun varressa häiritsee ja pelottaa kaikkia.
Tää on just tätä. Yritän tehdä jotain kuntoni eteen ja aloittaa kevyellä hölkällä pimeässä metsässä lenkkipoluilla mutta sielläkin vaan naiset nauravat. Jopa ikäiseni mummot, nuoremmista nyt puhumattakaan.
Eikö koira hyökännyt kimppuun? Itse inhoan vapaana koiria pitäviä ihmisiä, koska ne hyökkäilee eikä omistaja niitä hallitse. Sulla kävi tuuri
Kuule olisin itse lopettanut sadan metrin jälkeen ja tivannut miksi joku lähtee noin perään? Ikää tahi ei.