Lue keskustelun säännöt.
Puolison lapsi on muttunut omituiseksi
30.11.2018 |
Sanotaan het alkuun että kyseessä 6v lapsi, minä olen ollut kuvioissa siitä asti kun muksu oli 3v. Ennen meillä meni ihan kivasti, ei nyt mitään bestiksiä oltu mutta kuitenkin jotain, esim. jos aamulla olin hereillä lapsen kanssa niin saattoi tulla kysymään että "hei X, autatko ettimään sen ja sen piirretyn netflixistä?". Siis ihan normi kommunikointia puoleen ja toiseen.
MUTTA vuosi sitten kun saatin yhteinen lapsi niin tämä puolison muksu muuttui todella oudoksi. Ei enää puhu, hyvä että suostuu olemaan samassa huoneessa kanssani. Alkuun arvelin että johtunee uuden vauvan tulosta ja menee aikanaan ohi. Mutta ei, pahemmaksi vain menee. Ei suostu edes puhumaan jos olen samassa huoneessa ja ihan oikeasti kyttää mua koko ajan täällä ollessaan (viikonloput) sen näköisenä että saatan käydä päälle (puolisokin on huomannut, en siis kuvittele). Jos kysyn jotain niin saan vain tyhjän tuijotuksen. Todella outoa. Parhaani mukaan olen yrittänyt käyttäytyä kuin aina ennenkin, mutta huolestuttaa jo vähän.
Se tunne kun kuulet puheesorinaa tullessasi sisälle ja se loppuu kuin seinään kun astut huoneeseen. Se on rankkaa.
Ja minä en todellakaan ole vaarallinen, en huuda, napakammin saatan sanoa joskus jos aihetta on mutta siinä se.
Mitä hittoa tässä pitäisi tehdä, ideoita kellään?
Kommentit (6)
Voi se vieläkin johtua siitä yhteisestä lapsestanne. On jopa mahdollista ettei välinne ikinä tule entiselleen. Meillä vähä kävi niin ajan kanssa tosin eri syystä (miehen ex-vaimo panetteli minua lapselle), mutta ei siinä mitään, minä jatkoin elämääni normaalisti ja lapsi sai vapaasti ilmaista mielipiteitään minusta. Ja isä sitten enemmän oli hänen kanssa ja minä vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi se vieläkin johtua siitä yhteisestä lapsestanne. On jopa mahdollista ettei välinne ikinä tule entiselleen. Meillä vähä kävi niin ajan kanssa tosin eri syystä (miehen ex-vaimo panetteli minua lapselle), mutta ei siinä mitään, minä jatkoin elämääni normaalisti ja lapsi sai vapaasti ilmaista mielipiteitään minusta. Ja isä sitten enemmän oli hänen kanssa ja minä vähemmän.
Vähän kyllä epäilen että ei tuon lapsen äiti minusta kovin kauniisti tuolle lapselle puhu, mutta ota tästä nyt selvää. Tykkäisin että kaikki olisi ok, ei tarvii olla parhaita kavereita mutta jos edes sen verran että vastataan jos yritän kysyä jotain.
Meillä kävi myös niin, että lapsi lakkasi puhumasta minulle. Ennen pyysi juotavaa ja pelaamaan ja kaikkea normaalia. Yhtäkkiä muuttui mykäksi minua kohtaan. Vaikka seisoin vieressä, lapsi huusi isää antamaan pipon yms. Luulen, että taustalla oli lapsen äiti, joka oli miehen mukaan saanut raivarin, kun lapsi oli kertonut pitävänsä minusta.
Kyllä tuon ikäisen lapsen kanssa voi jo keskustella. Miehes voisi sopivassa tilanteessa ottaa lapsen kanssa puheeksi tuon käytöksen. Ihan hyvässä hengessä ja syyttämättä.
Minusta parasta mitä voit tehdä, on antaa lapselle aikaa. Älä käännä selkää tai hylkää, vaikka käyttäytyy oudosti. Voithan joskus kysyä ikään kuin ohimennen, onko jostain suuttunut tai loukaanttunut. Älä tivaa, anna vaan ikään kuin tilaisuus kertoa. Sano, että vaikka vauva tuli, haluat silti olla kaveri ja kiva aikuinen ja välität. Että silloin ennen oli kivaa kun aina juteltiin....
Varo vesuria yöllä