Taas huokailen unelmani perään

Unelmani olisi olla äiti pienelle tytölle. Tietysti poikalastakin rakastaisin täydestä sydämestä! Tämä on elämäni suurin toive, ihan se ykkönen.

Aihe on kuitenkin kipeä, koska olen kauhean ujo ja kömpelö varsinkin silloin, kun on kiinnostavia miehiä lähistöllä. Olen kyllä yleensä seurallinen ja puhelias ja nautin ihmisten seurasta, mutta heti, jos joku mies osoittaa minuun kiinnostusta, alkaa kauheasti ujostuttaa ja menen hiljaiseksi. Moni mies on kokenut ujon käytökseni vihamielisyydeksi heitä kohtaan (kai nyt, kun yleensä iloisesti jutusteleva ihminen tuijottaakin yhtäkkiä tuppisuuna varpaitaan) ja pahoittanut mielensä. Olen tietysti heidän mielensä pahoittamisesta pahoillani. Kadun myös sitä, että en tarttunut yhteenkään tarjoutuneista tilaisuuksista - mitä ihanammaksi miehen koin, sitä enemmän ujostutti.

Tämän vuoksi en ole koskaan seurustellut. Olen yrittänyt tutustua miehiin kursseilla yms., jos vaikka luonteva yhdessä tekeminen vähentäisi ujostelua, mutta yleensä kursseilla käy vain naisia. Baareista en seuraa hae, koska olen niissä täysin poissa mukavuusalueeltani ja haluan vain äkkiä pois. En kykene yhdenyönsuhteisiin enkä halua niitä.

Mikään kaunotar en ole, ylipainoakin on, enkä mieheltäkään vaadi muuta kuin tavallisuutta. Ihan vain sellainen tavallinen mies, kiltti ja kunnollinen. Heitähän on Suomi pullollaan minun kokemukseni mukaan.

Haluaisin yhden miehen, jonka kanssa voisin rakentaa kestävän parisuhteen ja perustaa perheen. Haluaisin yhteisiä pyykkipäiviä, pieniä neniä niistettäviksi, vessan kaappiin hammasharjan omani vierelle, käden, josta voisin halutessani pitää kiinni päiväkävelyillä.

Sinä, jolla on minun unelmani - tytär tai poika sekä mies, joka rakastaa sinua - pysähdy hetkeksi miettimään onneasi. Toivon, että tiedät onnesi suuruuden ja osaat arvostaa sitä.

Ei minulla muuta. Halusin vain jakaa, kun anonyymisti saa enkä aiheen kipeydestä johtuen yleensä pysty puhumaan tästä kenellekään.

Kiitos, että luit.